Magic Knight Rayeart – Taikasoturit on CLAMPin ysärishoujoseikkailu, jossa kolme japanilaista koulutyttöä kutsutaan pelastamaan taikamaailma ohjastamalla taikajättirobotteja. Ajankohtaisina aiheina puhumme BL-harrastamisen historiasta Italiassa sekä sen, miten Akihabara on hiljalleen menettämässä asemaansa Tokion nörttikulttuurin mekkana. Lukujonossa jatkamme ysärishoujoteemaa tekemällä katsauksen kyynisenromanttisista lyhäreistään muistetun Mitsukazu Miharan tuotantoon, jonka parhaiten muistettu helmi on kuvankauniista androidipalvelijoista kertova scifitarinakokoelma Doll.

Aloitus
(0:00:08) Petteri:
Hei ja tervetuloa kuuntelemaan Mangakartan jaksoa 111. Mä olen Petteri Uusitalo –
(0:00:14) Maaret:
Ja mä olen Maaret Stepanoff.
(0:00:16) Petteri:
Tämän jakson julkaisupäivä on 20. maaliskuuta 2025.
(0:00:21) Petteri:
Tänään meillä on pääaiheena CLAMPin ysäriklassikko Magic Knight Rayearth – Taikasoturit, jossa kolme tokiolaistyttöä kutsutaan sankareiksi fantasiamaailmaan.
(0:00:32) Petteri:
Ajankohtaisena aiheena me puhutaan BL-harrastamisen historiasta Italiassa sekä siitä, miten Akihabaran kaupunginosa on menettämässä asemaansa Tokion nörttikulttuurin keskuksena.
(0:00:43) Petteri:
Lukujonossa me puhutaan mangaka Mitsukazu Miharasta, joka tunnetaan kyynisen romanttisista lyhyttarinoistaan.
Kuulumiset: Cinema Therapy
(0:00:58) Maaret:
Elikkä vähän sellaista ysärishoujon nostalgista muistelua vähän eri kulmista ja erilaisista tekijöistä.
(0:01:08) Maaret:
Mutta ennen kuin mennään näihin, niin mediasuosituksena mä löysin pari vuotta sitten YouTube-kanavan johon olen tykästynyt tosi paljon, sellainen kuin Cinema Therapy, jossa perheterapiaan keskittynyt terapeutti Jonathan Decker ja elokuvaohjaaja Alan Seawright keskustelee.
(0:01:28) Maaret:
Ja niillä on pointtina siellä aina ottaa käsittelyyn leffojen hahmoja ja asetelmia ja tarkastella että millaisia psykologisia haasteita ne leffojen, ja joskus sarjojenkin, hahmot kohtaa ja miten niitä haasteita siellä teoksessa sitten käsitellään.
(0:01:44) Maaret:
Ja sitten niillä on kaikkia vähän erilaisia videotyyppejä. Niillä on "Psychology of a Hero" -tyypin videoita, joissa mietitään esimerkiksi, että miksi Tony Stark reagoi PTSD:nsä tai että miten siinä näkyy narsismin oireita.
(0:01:58) Maaret:
Ja sitten on toisaalta "Villain Therapy" -videoita, joissa käydään läpi jonkun pahiksen mielenterveyshaasteita. Mietitään vaikka, että miten kuvataan Avatar: The Last Airbenderin prinssi Zukon elämää trauman kanssa ja kohti redemptiota.
(0:02:14) Maaret:
Ylipäänsä aina lähestytään teoksiin jonkun psykologisen näkökulman kautta, että laitetaan vaikka järjestykseen, että missä tuhkimotarinassa oli terapeutin näkökulmasta terveen ja ehein romanssi tai mietitään että miten adoptiosuhde esitetään Kung Fu Pandassa, tai miten terapiasuhde esitetään Good Will Huntingissa, tai miten Ted Lassossa käsitellään paniikkihäiriöitä ja tällai.
(0:02:39) Maaret:
Ja sitten siellä samalla aina huomioidaan elokuvallisia ansioita, ja mietitään, että miksi tämä kohtaus oli niin vaikuttava ja tuodaan sitä elokuvacraftia esille.
(0:02:48) Maaret:
Ja vaikka en ole ihan aina samaa mieltä näiden kanssa siitä, esimerkiksi, että mitkä leffat on tosi hyviä, tai missä on ongelmallisia piirteitä, niin mun mielestä nää näkökulmat on vaan niin superhyviä, koska nää on just niitä juttuja, minkä takia mä oon kiinnostunut fiktiosta. Et löydetään niitä asioita, jotka tekee tarinoista merkityksellisiä.
(0:03:09) Petteri:
Ja se on kauhean hauskaa, miten rakentavasti ja positiivisesti ne kaikennäköistä fiktiota lähestyy.
(0:03:15) Maaret:
Joo. Just kun aina kuulee ihmisiltä sellaista, että vaikka MCU-leffat tai shounenmättösarjat on sellaista pinnallista aivot narikkaan -viihdettä missä ei oo mitään syvällistä tai mitään tasoja, tai jotain tämmöisiä juttuja.
(0:03:31) Petteri:
Joo, se on kaikkein rasittavin ihmistyyppi kyllä. Sellaiset, jotka yrittää asettaa itsensä sinne fiktioteoksen yläpuolelle.
(0:03:38) Maaret:
Niin, kun mun mielestä on niin ihana, miten Cinema Therapyssa nää Jonathan ja Alan löytää näitä psykologisia näkökulmia ja miettii miten niitä käsitellään teoksissa ja nosta ne asiat niiksi syvällisiksi jutuiksi.
(0:03:53) Maaret:
Että ehkä Anakin Skywalker kääntyi pahikseksi, kun sillä oli epävakaa persoonallisuushäiriö jota Palpatine pystyi sitten käyttämään hyväkseen, ja johon se ei saanut siltä jediyhteisöltä tukea.
(0:04:06) Petteri:
Mm. Jediyhteisön mielenterveysasioiden käsittely on hivenen vaillinaista kenties.
(0:04:08) Maaret:
Se on totta. Mun mielestä se oli hauska, että tähän oli löydetty tämmönen nimenomainen diagnoosi, minkä kautta sitä lähestyttiin sitä asiaa.
(0:04:20) Maaret:
Mutta sillai että mitään kevyttäkään leffaa ei ohiteta sillai, että aivot narikkaan vaan, vaan aina mietitään että mitä merkityksellisiä kuvauksia ja kulmia tästä teoksesta voisi löytyä.
(0:04:34) Maaret:
Ja ne käsittee animaatioita ihan yhtä vakavasti ja samalla tasolla kuin live-actionia. Ja animeleffojakin näkyy siellä silloin tällöin.
(0:04:42) Maaret:
Mutta musta on vaan hirveän kiva, että nämä tyypit eivät oo olevinaan liian hienoja ja älykkäitä ja tärkeitä millekään viihdeteokselle, vaan ne katsovat kaikkea, mitä ne katsovat tavallaan sillä kulmalla, että mitä merkityksellistä täältä voisi löytyä, eikä sillai, että miten tämä voisi olla vähän höhlää.
(0:05:04) Maaret:
Ja sit se on symppistä, miten se Alan itkee aina kaikelle vähänkin liikuttavalle ja se on vähän kestovitsi siellä, miten silloin aina kyynel silmässä kun ne kattoo liikuttavia kohtauksia ja kommentoi niitä. Mutta ei sillä tavallaan alentavalla tavalla, vaan sillai, että juhlistetaan sitä, että miehetkin saa tuntea tunteita. Ja niillä on kauhean hyvä semmoinen bromanssi menossa siellä aina siellä ruudulla.
(0:05:28) Maaret:
Mut kyl… kun kans joskus sillä lailla, kun joku leffa tai sarja sanottaa jotain, mikä koskettaa niiden omia jotain vaikeita kokemuksia, niin sit ne keskustelee sillai tosi aidosti ja koskettavasti siitä, että miten tärkeää voi olla se, että näkee fiktiossa kauniita tapoja käsitellä semmoisia tunteita, jotka itselle on ollut vaikeata kohdata ja joiden kanssa on ollut elämässä haasteita.
(0:05:55) Maaret:
Niin se on mun mielestä siistiä. Ja sitten se, että niillä on vaan kauhean hauskaa siellä. Ja se mun mielestä tulee se rakkaus elokuviin ja tarinoihin kauhean hyvin läpi sieltä.
(0:06:06) Maaret:
Niin iso suositus Cinema Therapy -kanavalle.
(0:06:10) Petteri:
Sitä on ollut kyllä tosi hauska seurata.
Magic Knight Rayearth: Esittely
(0:06:16) Maaret:
Sitten päästään meidän tämänkertaisen pääaiheen pariin. Elikkä Magic Knight Rayearth, suomeksi julkaistu tosiaan lisänimellä Taikasoturit.
(0:06:26) Maaret:
Sarjan nimihän kirjoitetaan japaniksi "Mahou kishi Rayaasu", mutta se kuuluu lausua siinä englanninkielisessä muodossa "Magikku naito Rayaasu" myös alkukielellä, koska Japanissa näin voi tehdä.
(0:06:39) Petteri:
Ja koska tämä on nimenomaan näiden tekijöiden tämmöinen juttu.
(0:06:43) Maaret:
Kyllä. Ja tekijätiimi CLAMP tosiaan on sarjan takana, ja tämä on niiden ensimmäinen nuorille tytöille suunnattu sarja.
(0:06:52) Maaret:
CLAMPhan on yksi maailman tunnetuimmista mangatekijöistä tai tekijätiimi tässä kohtaa, mutta varmasti maailman tunnetuin tekijätiimi.
(0:07:02) Maaret:
Ja tosiaan Magic Knight Rayearth julkaistiin Kodansha-kustantajan nuoremmille tytöille suunnatussa Nakayoshi-lehdessä vuodesta 1993 vuoteen 1996 kuuden pokkarin verran, joka jakautuu kahteen kolmen pokkarin pituiseen tarinakaareen. Ja Punainen Jättiläinen julkaisi mangan suomeksi 2013-2014. Pitkä animesovituskin tehtiin, ja se on myös Suomen SubTV:ssä aikoinaan pyörinyt.
(0:07:30) Maaret:
Tää itse tarina kertoo kolmesta yläastealaistytöstä, Hikarusta, Umista ja Fuusta, jotka ei etukäteen tunne toisiaan, mutta ne on kaikki koulujensa kanssa luokkaretkellä Tokio-tornissa samaan aikaan, ja joutuvat sitten imaistuksi taikamaailma Cephiroon.
(0:07:46) Maaret:
Jonne heidät on kutsuttu, koska vaan he legendaarisina taikasotureina voivat pelastaa Cephiron ja sen prinsessa Emerauden pahisylipappi Zagaton kynsistä.
(0:07:56) Maaret:
Koska Cephirossa tahdonvoima on suurin voima, ja prinsessa Emeraude on pitänyt valtavalla tahdonvoimallaan Cephiroa pystyssä kauniina paratiisimaana, mutta kun hän on nyt ollut Zagaton vankina, niin Cephiro alkaa murentua ja täyttyä ihmisten peloista syntyvistä demoneista.
(0:08:14) Maaret:
Tää pääkolmikko sitten ryhtyy taikasotureiksi ensisijaisesti sen takia, että prinsessan kutsuun vastaaminen ja sen toiveen toteuttaminen on oikeastaan ainoa tapa heille päästä takaisin omaan maailmaansa. Mutta sitten tietysti alkaa syntyä sitä suhdetta tähän uuteen Cephiro-maailmaankin.
(0:08:32) Maaret:
Sitten pikkupojan hahmoinen ikivanha velho guru Clef opettaa näitä tyttöjä käyttämään taikuutta. Poikatyttämäisen reipas Hikaru saa tulitaikavoimat, vähän hemmoteltu hieno neiti Umi saa vesitaikavoimat, ja älykäs ja rauhallinen Fuu saa tuulitaikavoimat. Ja sitten mennään pelastamaan prinsessaa.
(0:08:55) Maaret:
Spoileripolitiikasta: koska tää sarja tosiaan jakautuu kahteen puolikkaaseen, ja ne on selkeästi omat tarinakaarensa, joilla on myös omat melko eeppiset loppuhuipennuksensa, niin varmaan selkeetä, että laitetaan omaan spoileriosioon kaikki siitä ekan puolikkaan loppukähinöiden alusta alkaen. Mikä silleen on vähän sääli, että valtaosa tämän sarjan mielenkiintoisimmista puhuttavista menee sitten sinne spoileriosioon, koska se alkupuolisko on enemmänkin ehkä semmoinen että siellä rakennetaan sitä puolivälikliimaksia ja sen jälkeistä tarinaa, eikä ole niin itsekseen kiinnostavaa luettavaa välttämättä. Mutta näillä mennään.
CLAMP
(0:09:38) Maaret:
Ja tää on nyt semmonen aihe, mikä pitänee varmaan aloittaa sillä, että meidän pitää ehkä puhua tästä tekijätiimi CLAMPista.
(0:09:47) Maaret:
Eli CLALMP muodostuu neljästä naisesta, jotka alun perin muodosti 11 jäsenen doujinshi-circlen siellä 80-luvun puolivälissä. Nykyisin tietysti yksi isoimmista manganimistä mitä onkaan.
(0:10:00) Maaret:
Kasarin lopussa aloittivat kaupallisen mangan tekemisen. Siinä vaiheessa aika parin ekan vuoden aikana jäsenmäärä tipahti sitten neljään, jotka on jääneet siksi ydinporukaksi, jona CLAMP tunnetaan.
(0:10:16) Maaret:
Siellä on johtaja ja pääkäsikirjoittaja Nanase Ohkawa, joka muutti taiteilijanimensä Ageha Ohkawaksi 2004 – ne kaikki vähän modas niiden taiteilijanimiä silloin. Sitten on hahmosuunnittelusta vastaava Mokona, ja muut piirtäjät Tsubaki Nekoi ja Satsuki Igarashi, joista tää Igarashi toimii myös semmoisena vähän niin kuin tuotantosuunnittelijana ja ohjaa tiimin ajankäyttöä eri sarjojen parissa.
(0:10:43) Maaret:
Ja käsittääkseni sitten toi Ohkawa, eli se johtaja, valitsee ne projektit mihin lähetään, ja jakaa sitten kuhunkin sarjaan ne roolit, että kuka lopulta piirtää hahmoja ja kuka taustoja, ja sillai. Että vaikka yleensä se Mokona on se päähahmopiirtäjä, ja muut piirtää taustoja enemmän ja silleen, mutta sitten ne vaihtelee niitä rooleja vähän sarjasta ja sille valitusta tyylistä riippuen.
(0:11:09) Petteri:
Näin muiston itsekin kuulleeni.
(0:11:10) Maaret:
Käsittääkseni missään ei ole ihan sanottu tai eritelty, että kuka missäkin sarjassa on missäkin roolissa, vaan se on semmoista hyvinkin sisäiseksi jäävää työnjakoa.
(0:11:22) Petteri:
Niin, ehkä se jostain haastatteluista aina selviää ja jossain fanisaiteilla on tämä otettu esiin, mutta sarjoihin itteensä sitä ei ole koskaan millään tavalla merkitty, vaan siellä vaan lukee, että "tehnyt CLAMP".
(0:11:34) Maaret:
Jep. Ja CLAMP on sitten tehnyt mangaa aika mielenkiintoisesti aika lailla kaikkien kohdeyleisöjen lehtiin. Ja kaikista näistä nousee semmosia aika isojakin nimiä, jotka muistetaan vieläkin. Tunnetuimpia sieltä ysäriltä on ollut varmaan Wings- ja Asuka-lehdissä julkaistut Tokyo Babylon ja sen epäsuora jatko-osa X. Semmoisia vähän vanhempien tyttöjen lehtiä, jotka on aina olleet täynnä sitä neoshounen-estetiikkaa mistä me aina välillä puhutaan: et suuria fantasiaseikkailuja, jotka on räätälöity tyttöjen makuun, mutta vähän emuloi poikien fantasiaseikkailutropeita.
(0:12:16) Petteri:
Nättejä poikia, komeita univormuja, tohon aikaan oli myös tosi leveitä hartioita.
(0:12:21) Maaret:
Joo. Ja suuria dramaattisia kohtaloita ja sillä tavalla.
(0:12:25) Maaret:
Ja ysäriltä sitten myös tässä pikkutyttöjen lehti Nakayoshissa ilmestyneet tän jakson Magic Knight Rayarth ja Cardcaptor Sakura on tietysti myöskin hyvin rakastettuja ja muistettuja. Cardcaptor Sakura on ehkä jollain tavalla se kaikista definitiivisin CLAMP-sarja.
(0:12:44) Petteri:
Joo, kyllä mä sanoisin, että se on varmasti niiden kaikkein kuuluisin sarja.
(0:12:48) Maaret:
Joo. Sitten nollarilta taas muistetaan varmaan parhaiten seinenlehti Young Magazinessa ilmestyneet scifidraama Chobits ja taikakauppasarja Holic. (Kirjoitetaan xxxHolic, mutta X:t on hiljaisia.)
(0:13:02) Maaret:
Ja sitten toisaalta myös tää Holicin poikainlehti Weekly Shonen Magasinessa pyörinyt sisarsarja, eli toimintaseikkailu Tsubasa: Reservoir Chronicle.
(0:13:14) Petteri:
Jossa sitten taas on näitä Cardcaptor Sakurassa esiteltyjä hahmoja.
(0:13:17) Maaret:
Joo. Tää on ehkä vähän sellainen yksi CLAMPin tunnuspiirre, että vähän samalla tavalla kuin joku Osamu Tezuka, niin ne kierrättää vähän niitä samoja hahmoja pikkasen eri rooleissa eri tarinoissa.
(0:13:30) Petteri:
Joo, ja sittenhän melkein joka sarjassa pyörii tää taikamaskottiöllykkäjänis Mokona.
(0:13:36) Maaret:
Mm. Joka tässäkin näkyy.
(0:13:39) Maaret:
Jotenkin musta tuntuu, että 2010-luvulla ne on vähän niinku hiipunu. Että ysärillä ja nolkytluvullahan ne on olleet suosionsa huipussa.
(0:13:50) Petteri:
Joo, kyl musta tuntuu että nuoremmat manganlukijat ei varmaan oo ihan kauheesti CLAMPista enää nykyään kuullu, et ne on…
(0:14:00) Maaret:
Tai on ne kuullu, mutta ei ehkä sitten lukeneet niin paljon, eikä sillä lailla suurta fanitusta välttämättä synny.
(0:14:06) Petteri:
Niin… ja musta tuntuu, että ne on alkaneet tehdä yhä enemmän sellaista omalle kohdeyleisölleen, omalle fanikunnalleen, ainoastaan aukeavaa sarjaa, eikä sellaista niin kuin erityisen ehkä valtavirtasuosiossa ole enää nykyään.
(0:14:23) Maaret:
Niin, ja 2010-luvulta alkaen ne on ehkä tehneet lähinnä jatkoa niiden vanhoille suosikkisarjoille. Sillai, että… lisää Legal Drugia ja lisää Cardcaptor Sakuraa ja näin edespäin.
(0:14:37) Petteri:
Joo. Ja näistähän on animeakin sitten tehty aina välillä.
(0:14:41) Maaret:
Joo, se yksi uusi sarja 2010-luvulta, eli Gate 7, ei vissiin ollut mikään kauhean vahva esitys. Ainoa mä oon kuullut siitä, että se on vähän semmoista sekavaa sätkimistä.
(0:14:52) Petteri:
Noh, mikäpä CLAMPin sarja ei olis.
(0:14:54) Maaret:
No se on toki totta, joo. Mutta eivät ehkä ole enää siellä suosionsa ja nimekkyytensä huipulla.
(0:15:02) Petteri:
Mutta olivat aikoinaan tosi relevantti nimi tiedettäväksi.
(0:15:06) Petteri:
Ja sitten tosiaan, kun he on sieltä omakustanne-fanikulttuuri-Comiket-maailmasta kotosin, niin he on aika lailla ainoa tämmöinen useamman hengen tiimi joka tekee mangaa.
(0:15:19) Petteri:
Kyllähän niitä työpareja on joo, joissa toinen käsikirjoittaa ja toinen piirtää, tai molemmat vähän tekee, mitä sattuu.
(0:15:26) Maaret:
Niin, Akira Himekawat ja muut.
(0:15:28) Petteri:
Tällaiset, joo. Mutta eipä semmosia yli kahden hengen tiimejä juuri oikein tuu mieleen muita kuin CLAMP.
(0:15:36) Maaret:
Joo, että se on just se doujinshiaikojen jäänne. Kun musta tuntuu, että doukkareitakaan ei enää tehdä ehkä sillä tavalla että se circle ei ole niin iso asia nykyisin.
(0:15:49) Petteri:
Niin. No, aikoinaanhan doujinsheissa oli iso juttu että kun circlellä on julkaisu, niin jokainen tekee sinne vähän jotain. Ja nykyään se on ehkä enemmän sellaista julkkispiirtäjävetoista, sanoisinko.
(0:16:05) Petteri:
Mutta se sana doujinshihan tarkoittaa "yhdessä tehtyä kirjaa", että teknisesti ottaen yhden hengen tekemästä doujinshista pitäisi käyttää ihan eri sanaa, mutta kukaan ei juurikaan käytä sitä.
(0:16:18) Maaret:
Se on vain vakiintunut omakustannetta tarkoittamaan.
(0:16:19) Petteri:
Näinpä.
(0:16:22) Maaret:
Ja CLAMPilla on paljon sellaisia tyyli- ja sisältökonventioita, mistä ne tunnetaan. Just sitä, että sekoitetaan genre- ja kohderyhmäpiirteitä, ja sen takia voidaankin tehdä vähän minkä kohdeyleisön lehtiin vaan, ja vähän niin kuin modata sitä tyyliä, mutta kuitenkin olla distinktin CLAMPia edelleen.
(0:16:44) Maaret:
Sit on paljon niitä hyvin tunteikkaita sarjoja ja suuria tragedioita. Ja no, etenkin siellä alkutuotannossa. Ja paljon sellaista kaikkea vähän epäkonventionaalisempaa rakkauden ja välittämisen kuvausta.
(0:16:58) Petteri:
Joo, ja tosiaan kun sieltä Comiket-maailmasta tulevat, niin on poikia joilla on suuria tunteita –
(0:17:06) Maaret:
Toisiaan kohtaan.
(0:17:08) Petteri:
Niin, niin, joo. Ja on sellaista homobaittausta, ja on tyttöjä ja tosi paljon vanhempia rakkauden kohteita, ja opettaja-oppilas-juttuja, ja kaikkea tämmöistä niinku jännää.
(0:17:20) Maaret:
Joo, ja kohtalokkaita sielunkumppaneita ja kaikennäköstä.
(0:17:25) Maaret:
Tietysti yksi iso asia, mikä on ollut rakentamassa niiden sitä suureutta, on varmaan ollut nää isoimpien sarjojen pidemmät animesovitukset, jotka ovat tehneet sarjoista itseään suurempia, kuten Magic Knight Rayearth ja Cardcaptor Sakura etenkin. Ja esimerkiksi Angelic Layerista oli kanssa hyvinkin pitkä anime.
(0:17:48) Maaret:
Tietysti CLAMP muistetaan siitä miten tää eeppinen fantasiataistelusarja X jäi legendaarisesti täysin kesken, ja ei varmaan koskaan pääse päätökseen, mutta siellä varmaan maailma tuhoutuu tai jotain. Ainakin Tokio-torni.
(0:18:00) Petteri:
Tokio-tornihan oli perinteisesti semmonen aika klassinen, sanoisinko Heisei-kauden symboli. Että täällä me nyt ollaan Tokiossa maailman keskustassa, ja Tokio-torni tuhoutuu.
(0:18:13) Maaret:
Joo, ja CLAMPilla on tää juttu, että CLAMP aina muistetaan siitä, että Tokio-torni on tärkeä ja sen pitää tuhoutua.
(0:18:20) Petteri:
Ja tämäkin sarja alkaa Tokio-tornilta, Magic Knight Rayearth siis.
(0:18:26) Petteri:
Täällä pokkareiden lopussa – koska tämä suomalainen julkaisu pohjaa vuoden 2002 uusintapainokseen – niin tätä uusintapainosta varten Japanissa on sekalaisilta henkilöiltä kirjoitettu sekalaisia esseitä joita sitten täältä suomijulkaisunkin lopusta löytyy.
(0:18:44) Petteri:
Niistä mielenkiintoisin oli Yoshiki Tanakan, elikkäs Legend of the Galactic Heroesin kirjailijan, essee siitä että CLAMPin sarjat on itse asiassa harvinaisen itämaistyylistä fantasiaa.
(0:18:57) Petteri:
Sillai että se niiden varhainen sarja RG Veda pohjaa intialaisiin myytteihin, ja X taas on sitä onmyodo-magiaa tosi paljon. Oikeastaan myös Cardcaptor Sakura on sitä onmyodo-magiaa, vaikka siihen onkin laitettu länsimaista estetiikkaa päälle tarotkorttien muodossa.
(0:19:16) Petteri:
Ja Tanaka kirjoittaa tässä että on hienoa, että nykyään mangan tekijät tekee myöskin tällaisia itämaistyylisiä fantasiasarjoja, toisin kuin silloin ennen vanhaan, kun kaikki fantasiaelementit oli länsimaistyylisiä.
(0:19:26) Petteri:
Ja että Cardcaptor Sakurassa tämä uusi vaihto-oppilas tulee siellä sarjan alussa Hong Kongista, siinä missä kaikessa vanhemmassa mangassa uudet vaihto-oppilat ulkomailta tuli aina Ranskasta tai Saksasta tai Englannista.
(0:19:37) Petteri:
Joskin mä ehkä vähän kyseenalaistaisin Tanakan näkemystä sillai, että kyllähän kiinalaisesta kulttuurista ammentava fantasiaa oli jo 80-luvulla tosi kuuma juttu Japanissa. Kaikki Dragon Ballit ja Ranmat ja tällaset. Ja Yu Yu Hakusho tuli sitten heti niiden jälkeen, ja sielläkin oli tätä onmyoodoo ja tällai.
(0:19:55) Petteri:
Mut toki ehkä Tanaka on sen verran vanha jäärä, että nämä oli sen mielestä vielä osa sitä uutta ja nykyaikaista mangaa, vaikka tämä essee olikin tosiaan kirjoitettu silloin 2002, eli tämän vuosituhannen puolella.
(0:20:08) Petteri:
Toinen huomio, minkä Tanaka tässä esseessä tekee on se että miten, kun hän on ulkomailla käynyt, niin on nähnyt, että miten jännällä tavalla manga on suosittua ulkomailla. Terveiset vuodelta 2002!
(0:20:20) Petteri:
Ja että mikä tästä japanilaisesta viihteestä tekee niin kauhean erilaista?
(0:20:25) Petteri:
Hän kertoo kuulleensa näkemyksen eräässä saksalaisessa sarjakuvaliikkeessä:
(0:20:30) Petteri:
"Alunperin länsimaisessa sarjakuvassa hahmot piirrettiin ainoastaan kahdella tavalla. Ensimmäinen pyrki tavoittelemaan mahdollisimman korkea realismia ja valokuvamaisuutta, ja toinen pyrki korostamaan hahmojen erityispiirteitä koomisen vaikutelman aikaansaamiseksi. Japanilainen manga taas toi mukanaan kolmannen tekniikan: tavan, joka heijastaa piirtäjän ihanteita ja kauneuskäsitystä. Japanilaiset eivät luultavasti edes itse tajua, kuinka valtava asia tämä meille oli."
(0:20:57) Petteri:
Eli tää esteettisyys ja kauniit hahmot ja seksikkyys ja kaikki tämmönen, mikä on se minkä takia animesta ja mangasta tykätään. Et. No, CLAMPhan oli nimenomaan sillai, että se tunnettiin kauheen kauniista hahmoista ja kauniista miehistä ja kauniista tytöistä.
(0:21:16) Maaret:
Kauniista taiteesta ylipäänsä.
(0:21:20) Petteri:
Niin, että se estetiikka oli se. Ja sitten, kun 14-vuotias eurooppalainen saa tällaisen käteensä ja on sillai että, "Ei hitto, mä tykkään tästä paljon enemmän kuin Asterixista". Ja tämän takia manga on suosittua. Ei kai siinä mitään.
(0:21:31) Maaret:
Niin. Ja se on tietysti myös se piirre, mikä ehkä tekee vähän sen että nykyisin kun puhutaan sarjakuvasta joka on nimenomaisesti tehty vähän niin kuin mangatyyliseksi, visuaalisesti, niin siitä herkästi puhutaan mangana, koska ulkomailla se usein on vähän niinkuin… se estetiikka nimenomaan mikä tekee mangan.
(0:21:54) Petteri:
Niin, niin. Ja toisaalta ei edes tiedetä, mitä muuta se manga voisi tarkoittaa kuin tyyliä.
(0:22:00) Maaret:
Niin. Siinä missä se miten me ajatellaan mangaa, niin se on niinkuin tuotantokoneisto ja tuotantokulttuuri, enemmän kuin se tyyli, koska se tyyli syntyy sieltä ja iteroi itseään, tavallaan ruokkien itseään sieltä tuotantokulttuurista.
(0:22:18) Petteri:
Niin. Että Bollywood-elokuvia voi tehdä ainoastaan Bollywoodissa. Ja se on se, mikä määrittelee Bollywood-elokuvan.
(0:22:24) Maaret:
Mutta tietysti niistä voi ottaa tyylipiirteitä, mallia, inspiraatiota muunkinmaalaisiin leffoihin, ja sit voi tulla jotain tosi siistiä, uniikkia, erilaista syntyä siitä.
(0:22:34) Petteri:
Niin, mutta siitäkin huolimatta Slumdog Millionaire on amerikkalainen elokuva. Se on Hollywood-elokuva eikä Bollywood-elokuva.
(0:22:42) Maaret:
Jep. Mutta yksi minkä voisi vielä mainita on se, että tämä X:n esitarina Tokyo Babylonhan oli pari vuotta sitten saamassa animesovituksen, ja mekin seurattiin Mangakartassa tätä saagaa jännityksellä, kun studio GoHandsille sattui pieni plagiarisointivahinko, ja lähes valmis animeprojekti lopulta hyllytettiin…
(0:23:09) Petteri:
…Ikuisiksi ajoiksi.
(0:23:10) Maaret:
Ahh… Me oltiin meinattu, että tehdään sitten Tokyo Babylonista jakso, kun se anime tulee. Mutta sit sitä animea ei koskaan tullutkaan, niin ei tullut sitä jaksoakaan. Ehkä vielä joskus.
(0:23:21) Petteri:
Joo, ehkäpä vielä joskus.
(0:23:23) Maaret:
Mutta kumpikaan meistähän ei ole mikään semmoinen suurenmoinen CLAMP-fani, tai ihan kauhean syvällisesti ylipäänsä perehtynyt CLAMPin tuotantoon tai ollut superinnoissaan niistä koskaan.
(0:23:37) Petteri:
Joo, ei… että tota, kyllä mä nyt Chobitsin luin ja Cardcaptor Sakuraa olen jonkun verran kattonut, mutta mutta… en nyt mitenkään erityisen paljon. xxxHolicia luin jonkun verran, sen verran mitä pokkareita tuli hommattua, mutta siinäpä se sitten aika lailla alkaakin olemaan mun CLAMP-sivistys.
(0:23:58) Maaret:
Joo, no mulla taas on Tokyo Babylon ja xxxHolic ja Tsubasa: Reservoir Chronicle.
(0:24:04) Maaret:
Ja se on mun mielestä jännä, että CLAMP ei ole koskaan superhurmannut mua, vaikka periaatteessa mä olen niiden ydin… semmoinen kohdeyleisö, joka on kaikista alttein semmoselle CLAMP-hurmalle.
(0:24:18) Petteri:
Estetiikalle.
(0:24:19) Maaret:
Juu. Mutta jotenkin, mä en ehkä ihan välitä usein sinne hahmokerronnasta, siitä huumorin ja dramaattisen suhteesta. Tokyo Babylonissa ja xxxHolicissa mulla oli molemmissa ongelma vähän tän kanssa, että ne hassut hetket vähän kaivaa maata niin dramaattisten jalkojen alta.
(0:24:38) Petteri:
Niin. Ne on kauheen vanhoja sarjoja toisaalta, ja musta tuntuu, että yaärillä semmoista vaan oli jotenkin paljon, tai että se ysärihuumori jotenkin oli semmoista, millaista se oli.
(0:24:46) Maaret:
Joo. Ja sitten se Tsubasa: Reservoir Chroniclehän oli vain yksi sotku koko sarja ylipäänsä. Siis silloin, kun mua kiinnosti lukea xxxHoliccii, ja mä aloitin lukea xxxHoliccii, ja sitten jossain vaiheessa sieltä summonoidaan ja pompsahtaa esiin tämmönen dark-versio Shaoranista, ja sitten on sillai että "Hahaa, sinun pitää lukea Tsubasa: Reservoir Chroniclea, että tajuat, että mistä tässä on kyse ja mitä tässä tapahtuu…"
(0:25:18) Maaret:
Sitten menin lukemaan sitä Tsubasa: Reservoir Chroniclea, ja sitten pääsin siihen samaan kohtaan, ja totesin, että no en ymmärrä yhtään sen enempää, koska se on vaan niin suttunen sarja, että siinä tapahtuu kaikkea, ja miksi? ja mitä? ja en tajuu. Että se oli kyllä tosi kummallinen sarja. Mutta koska se ja xxxHolic oli tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään jossain kohtaa, niin sitä vähän täytyi lukea siinä sen kanssa. Se oli vähän outo semmoinen kahden sarjan maailma.
(0:25:50) Maaret:
Mut joo. Jotenkin se tarinan ja konseptien ja hahmokirjoituksen tasapaino ei ole koskaan ihan hurmannut mua kunnolla. Mutta voihan se olla, että mä en ole vaan vielä lukenut sitä mun suosikki-CLAMPia.
(0:26:02) Petteri:
Toisaalta nykyään on niin paljon muitakin neoshounensarjoja mitä voi lukea.
(0:26:06) Maaret:
Se on totta, miksi lukisin CLAMPia, jos voin lukea Kuroshittiä ja Karnevalia ja Pandora Heartsia ja Vanitasta ja Toilet-Bound Hanako-kunia, ja ai että. Kyllä niitä löytyy.
(0:26:16) Maaret:
No, mutta mennäänkö sitten itse päivän tarinaan?
(0:26:19) Petteri:
Tehdään näin.
Sarja yleisesti
(0:26:24) Maaret:
Varmaan voidaan ihan aluksi tulla siihen tulokseen, että tää ei todennäköisesti ole CLAMPin paras tuotos, tai ainakaan meidän suosikiksi noussut.
(0:26:34) Petteri:
Ei… kylhän tää on hyvin selkeesti nää kolme ekaa pokkaria, sellanen niinkun kuudesluokkalaisille suunnattua fantasia kerrontaa, et ei niinku ees yläastelaisille, vaan enemmän ala-astelaisille.
(0:26:48) Maaret:
Joo… mutta jotenkin sillä tavalla, kun me puhuttiin Moyoco Annon Sugar Sugar Runesta, joka oli sillai hyvin selkeästi niinkun 10-vuotias päähenkilö ja ihan hyvinkin pikkutyttöjen sarja. Mut silti sitä pystyi lukea kovinkin omastakin näkökulmasta ihan täysin oikeana sarjana.
(0:27:12) Petteri:
Joo, se on semmonen tietynlainen taito osata tehdä lastensarjoja, jotka ei tunnu liian lapsellisilta.
(0:27:19) Maaret:
Niin, koska siinä oli tosi merkityksellisen oloista kaikki mitä siinä oli.
(0:27:26) Petteri:
Siinä missä tässä Magic Knight Rayothissa taas nämä kolme ensimmäistä pokkaria on ihan tällaista RPG-peli-fantasiaparodiaa, että no niin, nyt me kolme tyttöä ollaan täällä, ja sitten pikkupojan näköinen setämies sanoo meille että teidän on pelastettava tämä maailma, ja sitten teidän on suoritettava näitä tehtäviä tässä, ja herätettävä kolme riimujumalaa, ja saatava ne, jotta voitte tulla taikasotureiksi, ja muotoa muuttavat aseet ja panssarit, ja tämmöset.
(0:27:56) Petteri:
Ja sitten lähetään sinne maailmaa käymään, lentäviä saaria, tulivuoria, taikametsää, tämmönen Dragon Quest -henkinen, ja sitten koko ajan kommentoidaan, että oh, yhä enemmän kuin suoraan fantasiapeleistä.
(0:28:08) Maaret:
Mm. Sillai että tää on genretietoinen, sellaista silmänvinkkailutyyliä, mitä modernissa mangassa ja animessa näkee tosi paljon, etenkin siellä isekai-puolella.
(0:28:20) Petteri:
Joo. Toki ehkä tää vähän on, että näin kolmekymmentä vuotta myöhemmin tällaiset asiat ei enää tunnu yhtä vallankumouksellisilta, että mennään sinne fantasiamaailmaan olemaan genretietoisia – että kommentoidaan, että onpas mukavaa, että me saadaan nämä varusteet ilmaiseksi, että ei tarvitse grindata rahaa niinkuin peleissä yleensä on, että mene sinne tappamaan limoja ja jokaisesta saat yhden kultarahan.
(0:28:45) Maaret:
Just näin. Ja se on varmaan ollut tuoreemman tuntusta sillon 1990-luvun alkupuolella, kun tämä sarja on ilmestynyt. Ja kyllähän sinällään tää genre-kombo tässä on tosi hauska. Et meillä on niinku mecha-juttuja, ja taikatyttöjuttuja, ja isekai-juttuja. Eli tätä että mennään toiseen maailmaan sankaroimaan fantasiavermeissa ja tullaan sieltä meidän omasta maailmastamme.
(0:29:11) Maaret:
Onhan tämä tosi vahva ja houkuttava yhdistelmä. Siis ysäriltähän kyl muistetaan jotenkin jotenkin se miten… siinä, missä nykyisekaissa on enemmän se, että meillä on näitä otomejuttuja missä päähenkilö uudelleen syntyy jonkun pelin tai kirjan pahismimmiksi. Ja on sillai etä mitäs tässä nyt sitten.
(0:29:29) Maaret:
Ja sitten on sellainen semmosia enemmän miesyleisön isekai-juttuja, mitä on kaikki manga-, ja ranobe- ja animehyllyt pullollaan.
(0:29:44) Petteri:
Joo, mutta se, että tytöt menee toimintasankareiksi on kyllä aika harvinaista nykyään.
(0:29:51) Maaret:
Joo, mutta se oli silloin ysärillä kuitenkin semmoinen oma juttunsa, että nimenomaan tyttöjen sarjoissa tavallinen koulutyttö imastaan sinne toiseen maailmaan, ja se sitten haluaa päästä kotiin – toisin kuin nykyisekaissa, missä ne usein haluavat nimenomaan jäädä sitä elämää sinne.
(0:30:10) Maaret:
Mutta silloin ysärillä nämä tytöt joutui ryhtymään sankareiksi, jotta he voisivat etsiä keinoa päästä kotiin, ja sitten ne alkaa löytää sieltä toisesta maailmasta kodin ja läheisiä ja sillä lailla. Mutta näitähän oli – Fushigi Yuugi, oli Twelve Kingdoms, ja Red River, ja Escaflowne.
(0:30:29) Maaret:
Siitä voi toki keskustella, että oliko Escaflowne minkä kohdeyleisön sarja, koska se oli ehkä semmoinen ensisijaisesti anime, joka oli suunnattu vähän niin kuin kaikille, jotka välitti fantasiasysteemeistä.
(0:30:42) Petteri:
Joo, että siellä on vähän niitä robotteja ja vähän fantasiaa ja vähän on romanssia ja kaikkea tällaista.
(0:30:48) Maaret:
Mä oon aina jotenkin tulkinnut Escaflownen kaikista eniten tämmöiseksi shoujo-isekai-koodatuksi sarjaksi.
(0:30:58) Petteri:
Niin, no se naispuolinen päähenkilö toki vaikuttaa siihen aika paljon.
(0:31:03) Maaret:
Niin, ja se kolmiodraama kahden miespäähenkilön kanssa ja sillai ja sillai.
(0:31:09) Petteri:
Ei sillä, että... Tai on se nykyäänkin joitain, tai siis… "So I'm a Spider, So What?" on yksi sellainen missä naispäähenkilö on toiminnallisemmassa roolissa, mutta ihan kauheasti ei kyllä tule muita isekai-juttuja mieleen.
(0:31:26) Maaret:
Niin, ja sit ne…
(0:31:28) Petteri:
Ehkä vähän jotain healerihommaa tai…
(0:31:31) Maaret:
…Varmaan joo, mutta nekin kuitenkin kumpuaa enemmän siitä Narou-kei-tyylistä, joka on sitten ihan eri kuin se ysärisohjomanga tavallaan tyyliltään.
(0:31:38) Petteri:
No, se on jo ihan totta, että eihän sillä modernilla Narou-kei-isekailla ole juurikaan mitään tekemistä tällaisten Twelve Kingdomsien ja Escaflownien ja Magic Knight Rayearthien kanssa, paitsi se ajatus siitä toiseen maailmaan menemisestä.
(0:31:56) Maaret:
Mutta se, mikä Magic Knight Rayearthia kompastuttaa kaikista eniten, on se rytmitys. Et kun tää etenee aivan hirvittävällä kiireellä ja tapahtumasta tapahtumaan mennään sillai että juttu vain tapahtuu, eikä anneta lukijalle aikaa sisäistää niitä juttuja ja sisäistää sitä dramatiikkaa siellä ja hahmottaa sitä hahmonkehitystä ja sillai.
(0:32:23) Maaret:
Etenkin siinä kohdassa, missä kaikkien näiden tytyjen pitää käydä herättämässä se oma suojelusmechansa, ja sitten kirjaimellisesti taikaolento vaan viipottaa ne etapilta etapille sillai ilman mitään väliseikkailua, ilman sitä, että heidän pitäisi itse tavallaan löytää ne paikat ja käyttää yhteistyötä ja hoksottimia ja voimiaan tai jotain.
(0:32:45) Petteri:
Niin että meillä on nämä kolme teemoitettua temppeliä. Et meil on meritemppeliä, ja taivastemppeliä ja tulivuoritemppeliä. Ja sieltä ne sitten löytyy, ja sinne me vaan suoraan mennään, kävellään ovesta sisään.
(0:32:55) Maaret:
Niin, et se on semmonen taikahissi. Et nyt mennään merilohikäärmeen luokse sinne mereen. Nyt mennään taivaslinnun luokse sine taivassaarelle. Ja nyt mennään tulileijonan luokse.
(0:33:06) Maaret:
Ja näihden tyttöjen ei tarvitse itse nähdä vaivaa siihen, että päästään sinne mechojen luokse herättämään niitä, vaan se vaivannäkö on vaan siellä, että heidän pitää todistaa olevansa arvoisia.
(0:33:17) Maaret:
Mut on se on vähän semmoinen, että näihin paikkoihin voi kuka tahansa kävellä sisään.
(0:33:21) Petteri:
Niin, no toisaalta eipä täällä ihan kauheesti jengiä tunnu tässä maailmassa olevan.
(0:33:25) Maaret:
Se on totta.
(0:33:27) Maaret:
Mut joo. Mulle tuli vastaava fiilis tästä kiirehtimisestä, kun mä luin Sailor Moonia. Pääsin sitä 12 pokkaria kahdeksastatoista. Et mä en oikein ehdi saada sitä tunnereaktiota niistä tapahtumista, kun sarjalla on vaan niin kiire survoo mua eteenpäin siitä tarinaa. Ja se kiire vaikuttaa mun lukukokemukseen tosi negatiivisesti.
(0:33:50) Maaret:
Et sinällään tätä sarjaa nyt katsoo, niin jälkikäteen nähden tämä kiirepomppiminen täällä alkupuoliskolla tuntui tapahtuvan kuitenkin ihan laskelmoidusta, tarinankerronnallisesta syystä. Et se oli ehkä enemmän feature kuin bugi. Mutta sitten se varjopuoli on, että kaikki mitä tässä alkupuoliskolla tapahtuu, niin jää tuntuun aika yhdentekevältä.
(0:34:11) Petteri:
Niin, kun… Tää koko ensimmäiset kolme pokkaria tapahtuu mitä ilmeisimmin ihan yhden päivän aikana. Et me ei koskaan nähdä näitä päähenkilöitä syömässä tai nukkumassa tai mitään, me vaan kävellään paikasta toiseen, ja jotain kahdeksan tuntia siinä sitten varmaan menee, noin.
(0:34:26) Maaret:
Mä aattelin, että siinä olisi kulunut vähän enemmänkin aikaa, mutta on totta, että siinä ei millään tavalla kun siitä on ainakin vähintään jätetty pois kaikki semmoiset ajan kulumista kuvaavat tapahtumat, niin kuin just ne nukkumiset ja…
(0:34:40) Petteri:
…syömiset ja niin, kun niillä ei oo oikeastaan mitään varusteita, että ne vaan niinku vaatteet päällä siellä kävelee eteenpäin mettässä ja...
(0:34:48) Maaret:
…Ja sillai illat ja aamut ja yöt, ja mitään semmoisia ei tapahdu, vaan se on vähän niin, että siitä tulee semmoinen, että onko tämä yksi päivä vai onko tästä vain leikattu pois tässä kiireessä kaikki muu.
(0:35:00) Petteri:
Osaltaan tätä nopeasti etenevää vaikutelmaa kans korostaa se, että… en tiedä onko tämä sarja alun perin pokkarijulkaisussakin ollut tällainen, vai onko tämä tän uusintapainoksen, Japanin uusintapainoksen siis, johon tämä suomijulkaisu perustuu, juttu… mutta tässähän ei oo lukujen välejä ollenkaan, että tämä on ikään kuin leikattu kaikki olemaan yhtä isoa tarinaa, jossa ei lukujen lopetuksia ja lukujen aloituksia huomaa ollenkaan.
(0:35:28) Maaret:
Joo, se tekee tästä vähän semmoisen että asiat pikkasen puuroutuu. Mutta sä oot joskus sanonut että se on ollut vähän semmoinen tapa että vanhemmissa mangoissa saatettiin ihan Japanissakin just leikata ne pois ne semmoiset lukujenvälit, että se on enemmän semmoinen jatkuva narratiivi.
(0:35:44) Petteri:
Joo kyllä, Nausicaassahan on kans tämä, ja sitten monia tollasia Tezuka-juttuja, jos otat tuolta hyllystä. Mutta en muista, että kauheasti 90-luvulla enää tällaista oltaisiin tehty kauheen usein, että se on sillä lailla ihan jännä.
(0:36:02) Petteri:
Ehkä se on se tosiaan se uusintapainoshommeli, että on otettu sieltä asioita pois… en kyllä ymmärrä, minkä takia sä haluaisit ottaa niitä oletettavasti hyvinkin kauniita kansilehtiä pois, mitä tässä nyt sitten suomijulkaisussa ei vaan ole sitten mukana. Sääli.
(0:36:15) Petteri:
Samaan aikaanhan tästä julkaistiin Jenkeissä myöskin sellainen uusi painos, ja siinä sitten vissiin taas oli kaiken näköistä väriarttia mukana.
(0:36:29) Maaret:
Jenkeissähän totutusti, jos tehdään tällaisia hienoja erityisjuhlapainostyyppisiä, niin sinne sit halutaan laittaa vähän lisää sellaistakin, mitä ei välttämättä oo ollut siellä alkuperäisessä.
(0:36:45) Maaret:
Mutta joo, hyvin nopeasti etenee. Tämä sarjan rytmitys mun mielestä paranee kyllä sieltä kolmospokkarin puolivälistä alkaen, että jäädään vähän mehustelemaankin niitä juttuja, mitä tapahtuu. Mutta tavallaan se vahinko on ehtinyt jo tapahtua siinä mielessä, että kun tämä sarja on niin lyhyt, ja nämä ekat kaksi ja puolipokkaria on tästä aika iso osa, melkein puolet.
(0:37:07) Petteri:
Ja se minulle loi semmosen kuvan, että onko tämä tarkoituksellista parodiaa, vai eiks nämä vain osaa tehdä tällaista keposta lastensarjaa kauhean hyvin, ja sen takia tämä tuntuu tältä, mut… en tiedä onko siellä kauheasti väliä, jos se tekee tästä lukukokemuksesta vähän niin kuin tämmöisen sitten.
(0:37:26) Maaret:
Vähän nihkeen. Joo, tässä on selkeästi haluttu leikitellä fantasiaseikkailutropeilla ja käännellä niitä vähän sillai mutkalleen ja kierteelleen ja ympäri ja ämpäri.
(0:37:36) Maaret:
Mutta… sit samalla on haluttu tehdä se vilpitön taikatyttöseikkailu, jossa ystävyys on voimaa ja se joka huutaa lujimpaa on kovatahtoisin.
(0:37:47) Maaret:
Mutta sitten tämä sarjaan valittu kerrontametodi, jossa nämä hahmot vaan juoksevat tapahtumasta toiseen, niin saa aikaan sen, että niihin ei oikein kerkee kiintyä.
(0:37:57) Petteri:
Juoksemiseen liittyen, täällä Cephiron maailmassahan ei oo yhtään ketään, ettei oo kyliä, ei oo kaupunkeja, ei ole maajusseja jotka huutaa apua, kun hirviöt hyökkää mettästä. Että ainoat ihmiset jotka me tavataan, on joko pahiksia, jotka on tulleet päihittämään meitä…
(0:38:16) Maaret:
Zagaton kätyreitä.
(0:38:17) Petteri:
Niin. Tai sitten jotain juonellisesti tärkeitä tyyppejä.
(0:38:22) Maaret:
Jotka on vielä sitä Prinsessa Emerauden lähipiiriä.
(0:38:25) Petteri:
Niin. Ja se tekee tästä vähän tämmösen, että no täällä me kuulemma ollaan pelastamassa maailmaa, mutta ei me sitä maailmaa ihan kauheasti nähdä.
(0:38:33) Maaret:
Niin.
(0:38:34) Petteri:
Tai ei tule semmoista fiilistä, että miksi me pelastetaan tätä maailmaa.
(0:38:37) Maaret:
Joo. Ylipäätään tää maailmanrakennus on ylipäänsä aika höttöseksi jätetty. Varmaan ihan tarkoituksella, ettei tähän kiinnitetä huomiota, mutta kaikki logiikka selitetään sillä, että Cephiro on maa, jossa tahdonvoima on voimista suurin ja määrää kaiken.
(0:38:54) Maaret
Mikä käytännössä voi vähän niin kun antaa selityksen sille, että mitä vaan voi tapahtua, jos huutaa tarpeeksi kovalla sydämen palolla. Ja tää sarja toisaalta käyttää tätä tahdonvoimaa ja sydämen voimaa myös ihan fiksusti. Että sitten kun pitää voittaa näiden tyttöjen suojelusmechojen kunnioitus, niin kukin tekee sen uskomalla ystäviinsä ja suojelemalla ystäviään.
(0:39:20) Maaret:
Eli ei niinkään silllai huutamalla, vaan pehmeämmillä arvoilla, mikä oli ihan hauska. Mut sitten toisaalta… tätä maailmaa ei muuten oikein selitetä, että onko sillä tahdonvoimalla niinku muita funktioita kuin että Emeraude kannattelee koko maailmaa, ja sit jotkut ihmiset pystyy taikomaan ja jotain jotain, koska tässä nähdään tätä maailmaa niin vähän, ja… niin.
(0:39:44) Petteri:
Huutamisesta ja tahdonvoimasta me päästään näihin robotteihin. Näähän on tosiaan nää kolme riimujumalaa, jotka tässä pitää tavata ja herättää henkiin, voidaksemme todistaa olevamme taikasotureita.
(0:39:58) Petteri:
Niin nehän on käytännössä tosiaan jumalia, jotka sitten ottaa tällaisen robottimaisen muodon ja sitten mennään sinne sisään ja kellutaan siellä, ja pystytään niinkun omia raajoja liikuttamalla liikuttamaan tätä robottia kans. Nää ei oo niinku sillai mechasarjojen robotit nykyään yleensä on, Real Robotteja sillai Gundam-tyyliin, että vaaditaan huoltoa ja mekaanikkoa ja polttoainetta ja pilotti pitää kouluttaa ja saattaa vaurioitua taistelussa tai jotain.
(0:40:23) Maaret:
Joo, tää on ihan täyttä taikarobottia.
(0:40:26) Petteri:
Taikarobottia. Semmosia vanhanaikaisia superrobotteja, jotka on niinku käytännössä taikuutta – tässä sarjassa ihan konkreettisestikin – ja sitten toimii huutamisen voimalla, eli siis sielun voimalla, eli Getter Beam -säteillä tai poraenergialla tai spiraalivoimalla tai mitä se nyt onkaan. Semmosia tosi vanhanaikaista yliluonnollisia henkilöolentoja, jotka taistelee ihmisten apuna, tukena omasta tahdostaan.
(0:40:50) Petteri:
Ja tähänhän sopii kans se, että kun meille sanotaan, että no okei nyt meillä on täällä sitten hirviöitä ja demoneita pyörii täällä maailmassa, kun prinsessa Emeraude on varastettu ja kansaa pelottaa ja ahdistaa. Niin nää hirviöithän sitten tosiaan syntyy ihmisten negatiivisista tunteista ja peloista.
(0:41:08) Petteri:
Että tässähän on hyvin tämmönen perinteinen shintolainen henkisen miasman ajatus, mitä me nähdään kaikennäköisissä modernimmissa kisarjoissa niin kuin Jujutsu Kaisessa ja sillai.
(0:41:18) Maaret:
Chainsaw Manissa.
(0:41:20) Maaret:
Niin, just näin, että ihmisten ajatukset, negatiiviset tunteet synnyttää tällaista yliluonnollista ongelmajätettä, joka sitten ottaa henkiolentojen muotoa ja aiheuttaa meille yliluonnollisia ongelmia. Twin Star Exorcistissa oli kans joo. Tämmöstä näin, miten japanilaiset nyt yleensä tällaiseen suhtautuu.
(0:41:39) Petteri:
Että se on sillä lailla jännä yhdistelmä tällaista japanilaista maailmankuvaa, mutta sitten tällaista hyvin länsimaishenkistä RPG-mekaniikka-hommelia. Tai ainakin sillä lailla sanoisinko estetiikaltaan länsimaishenkistä, että on niin kuin länsimaista fantasia.armoria ja länsimaisnäköisiä miekkoja ja semmoista.
(0:41:58) Maaret:
Hirveän paljon mielenkiintoisia juttuja on saatu tähän mukaan, mutta niistä ei ole ihan onnistuttu rakentaa täysin semmoista läpikotaisin nautittavaa ja eheää teosta. Se on sääli.
(0:42:11) Petteri:
Voisin sanoa tähän loppuun vielä, että CLAMPhan kun on sitä Comiket-sukupolvea, niin se itsetietoisuus tosiaan tulee heille moneen muuhunkin sarjaan, että tässä nyt silmää vinkataan, että "hahaa, Cardcaptor Sakuran pitää vaihtaa vaatteet itse sen jälkeen kun, et niin kun taikavoimalla ei voi vaan pyöriä alasti, ja…"
(0:42:28) Maaret:
Vaatteet vaihtuu taialla taikatyttövermeisiin.
(0:42:33) Petteri:
Niin, et on semmoinen genretietoinen silmänvinkkaus. Ja samaan tapaan tämäkin on sitten tätä niinku fantasiapelihommaa. Mutta sääli vaan, että tämä ensimmäinen puolisko ei sitten ihan ota siitä mitään juuri irti. Paitsi pari semmoista kommentoivaa repliikkiä.
Hahmokerronta
(0:42:52) Maaret:
Jos mennään hahmoihin, niin tosiaan tän sarjan hahmokerronta kärsii ehkä kaikista eniten kiirehtivästä rytmityksestä.
(0:43:02) Maaret:
Et aikalailla… hahmokaarti on pieni, sivuhahmot on aika vähämerkityksellisiä. Päähenkilöilläkin on aika heikot hahmonkehityskaaret. Ne eivät ihan kauheasti muutu tässä sarjan aikana.
(0:43:20) Maaret:
Näiden pääkolmikon semmonen hauskoin ehkä juttu mulle oli, että ne oli nimetty elementtinsä mukaan kaikki. Sillai että Hikaru tarkoittaa valoa, ja sen elementti on tuli. Ja Umi tarkoittaa merta, sen elementti on vesi. Ja Fuu tarkoittaa tuulta, joka on sen elementti, ja tällain. Ja sitten ne on hauska kun ne on kaikki semmosia yksikanjisia nimiä, jotka tarkoittaa niiden omaa elementtiä, mun mielestä se oli söpö.
(0:43:46) Petteri:
Kenties juuri tämän takia kutsu osui heihin siellä Tokyo Towerissa.
(0:43:51) Petteri:
Mut joo, Hikaru, elikkäs punanen tyttö. Päähenkilömäinen päähenkilö. Tulisieluinen ja pippurinen ja ikäistään pienikokoisempi. Sitten meillä on sininen tyttö, Umi, joka on hieno neiti hyvästä perheestä. Ja sitten meillä on vihreä tyttö, Fuu. Silmälasit, kohtelias ja asiallinen. Neidittelee ja teidittelee kaikkia.
(0:44:14) Maaret:
Joo, ja mun mielestä oli ehkä vähän surullista, että tämä Hikaru, joka on se keskeisin tyttö, niin se sai ehkä ne kaikista tylsimmät jutut tästä pääkolmikosta. Tai sanotaanko, että se ei saanut mitään sellaista erityisen mielenkiintoista hetkeä.
(0:44:31) Maaret:
Että tällä vihreällä tytöllä, Fuulla, oli se mielenkiintoinen taistelu siellä taikalähteessä, jossa oli koitoksena pärjätä itselleen rakkaaksi asiaksi naamioitunutta vastustajaa vastaan.
(0:44:44) Maaret:
Hikarulla ja Umilla oli vain rakas koirani ja rakkaat vanhempani. Ja sitten pitää tajuta, että he eivät enää ole itse asiassa niitä minun rakkaita, koska mun oikeat rakkaat eivät koskaan yrittäisi tappaa minua. Ja sitten voi vaan vetää turpaan.
(0:44:58) Maaret:
Mutta Fuulla se vastus oli hän itse, tai semmoinen ilkeästi hymyilevä peiliversio hänestä itsestään. Ja sitten siinä täytyy tajuta, että minun täytyy huolehtia itsestäni, jotta en aiheuta surua ja huolta minun läheisille.
(0:45:14) Petteri:
Ja siinähän oli se, että aina kun se löi sitä, niin se myöskin itse sai haavan.
(0:45:16) Maaret:
Joo, että kumpi tahansa niistä osuikin toiseen, niin se peilautui suoraan myös siihen hyökkääjään. Se oli aika mielenkiintoinen. Ja siitä tuli ehkä semmoinen ajatus, että ehkä sillä on vähän vaikeuksia pitää itsestään.
(0:45:35) Maaret:
Ja että tavallaan semmoinen fiilis, että se on ehkä tyyppi, joka asettaa herkästi muut itsensä edelle. Ja tässä tuli vähän semmoista opetusta sitten, että vaikka on vaikea pitää itsestään, niin jotta voit olla todella vahva, niin sun täytyy ymmärtää sun oma arvo. Paitsi itseisarvo sulle itsellesi, niin sun arvo sun läheisille, jotka rakastaa ja arvostaa sua.
(0:45:57) Petteri:
Niin, että itsensä uhraaminen ei ole se ratkaisu.
(0:46:00) Maaret:
Niin. Tämä oli mun mielestä tosi mielenkiintoinen elementti. Siihen ei sääli kyllä koskaan palattu, niin se jäi vähän irralliseksi. Mutta tosi mielenkiintoinen ajatus. Sai liian vähän tilaa, mutta olin tyytyväinen, että se oli siellä.
(0:46:14) Maaret:
Sit taas tällä Umilla, sinisellä hienolla neidillä, oli mun mielestä tosi hauska se siinä, kun taistellaan tätä pikkupojanhahmoista velho Ascotia vastaan. Ja tää Ascot siellä sanoo näitä demonimaisia kutsuinpetojaan ystävikseen.
(0:46:30) Maaret:
Ja välittömästi kun Umi osoittaa ottavansa vakavasti sen, että nää on sen ystäviä nää pedot, niin tämä poitsu alkaa kuunnella Umia. Koska sille pojalle on aina oltu sillai että eihän tuommoiset hirviöt nyt voi olla ihmisen ystäviä, ei tuossa ole mitään järkeä.
(0:46:49) Maaret:
Ja sitten Umi kysyy siltä, että "no eikö sua haittaa, että minä satutan sun ystäviä?" Ja sitten Ascot on sillai että, "no tietysti mua haittaa, ne ovat mulle tärkeitä".
(0:46:58) Maaret:
Ja sitten Umi vastaa silleen, että "no sitten sun pitäisi tajuta, että miksi minä suutun sinulle, kun sä satutat minun ystäviä". Ja sitten Ascot ovat sillai että "jaa, no on siinä järkeä kyllä."
(0:47:07) Maaret:
Ja se oli minun mielestä kiva, kun se oli vähän sellainen yllättävä tapa ratkaista konflikti, et kukaan ei ole ennen kuunnellut tätä poikaa ja ottanut sitä vakavasti ja ottanut sille tärkeitä asioita vakavasti, ja sitten se välittömästi alkaa kuunnella Umia, kun Emi ottaa sen vakavasti ja sille tärkeet asiat vakavasti.
(0:47:26) Petteri:
Ystävyyden voimalla.
(0:47:28) Maaret:
Mutta joo, mun mielestä Hikarulla ei ollut mitään tämmöistä kiinnostavaa ajatusta niissä sen haasteissa, vaan se on tosi semmoinen suoraviivainen päähenkilö.
(0:47:38) Petteri:
Päähenkilömäinen päähenkilö.
(0:47:38) Maaret:
No se, joo. Se oli mun mielestä tässä aika hauska, että nämä kolme tyttöä on sillai heti ystäviä keskenään. Että niiden ei tarvi voittaa toisiaan puolelleen. Että se on ehkä semmoinen aika moderni sensibiliteetti, että ensin pitäisi olla tämmöisessä tilanteessa vähän konfliktii, kun nämä on niin erilaisia luonteiltaan, ja sitten löydetään se yhteinen sävel haasteiden kautta.
(0:48:02) Maaret:
Niin mun mielestä se oli toisaalta aika hauska ja sillai söpöä, että alusta asti ne koki toisensa sillai, että hei me kolme ollaan kohtalonsisaria täällä, niin ei ole mitään syytä kiukutella toisillemme. Vaan me voidaan pitää toisiamme ystävinä ja huolehtia toisistamme.
(0:48:18) Petteri:
Toisaalta, eipä näin lyhyessä sarjassa tollaselle olisi ollut kauheasti tilaakaan. Paitsi tietysti, jos oltaisiin nimenomaisesti haluttu ottaa sille tilaa, joltain muuta koheltamiselta, mutta...
(0:48:28) Maaret:
Niin, jep. Mutta kyllä se oli mun mielestä ihan hauska ja tällai tuntui nykyajassa vähän niinkun tuoreelta.
(0:48:36) Maaret:
Sitten tietysti näille kaikille tytöille vaan vähän niinku tökätään joku poika eteen ja sit ne kattoo sitä poikaa silmiin ja ihastuu. No ehkä Umi ei sillai, se poika enemmän ihastuu siihen, mutta...
(0:48:48) Petteri:
Ne on ehkä vähän koristeena olevia romansseja, kun tämän sarjan -
(0:48:48) Maaret:
Joo.
(0:48:52) Petteri:
varsinainen pointti on kuitenkin se ystävyyden voima, ja toveruus ja luottamus ja rakkaus, sillai maailmaa syleilevänä rakkautena. Romanttiset rakkaudet jäävät puheen ja konseptien asteelle.
(0:49:06) Maaret:
Joo. Wikipediasta taisin lukea, että CLAMPin pääkäsikirjoittaja Ohkawa ei oo ihan sillai sinut romanssien kanssa. Et ne kohtalokkaat sielunkumppanuudet ja sen tyyppiset on ehkä enemmän tapa, miten hän kirjoittaa romansseja. Ja nyt kun tässä oli vähän niin kuin yritetty tehdä perinteisiä romansseja, missä silmät kohtaa ja ah, niin se jäi tuntumaan kyl vähän päälleliimatulta.
(0:49:34) Petteri:
Tässähän on tää että kun tarinan alussa tavataan tämä nuori, piikkitukkanen miekkapoika Ferio, niin sitten Fuu vähän niin kuin ihastuu siihen. Ja sitten kun yksi näistä pahiksen kätyreistä on tää pikkuskidi Ascot, niin sitten kun se tavataan seuraavan kerran, niin sitten hän onkin kasvanut pituutta roimasti ja onkin sillai riiusteltavan näköinen. Ja sitten Umi sanoo silleen, että oh, onpas mukavaa tavata taas. Ja sitten pojalle nousee punastus kasvoille. Ja tää on niin kuin tämmöstä tämä romanssikuvaus.
(0:50:07) Petteri:
Ja sitten siellä jatkosarjan parissa Hikaru tapaa – tai siis kaikki tapaa – tän pahis Zagaton pikkuveljen, Lantisin.
(0:50:17) Maaret:
Se on semmoinen vakava emopoika.
(0:50:19) Petteri:
Joo. Ja sitten toisesta maailmasta tulee blondi piikkitukkanen prinssijäbä Eagle, jolla on vaikea suhde tän Lantisin kanssa, kun ne on BFF:iä olleet aiemmin ja nyt ovat joutuneet eri puolille. Ja niillä pojilla oli niinkun enemmän juttua meneillään. Mutta tota… nykyäänhän tuntuu ihan höpsöltä, että tämän pojan nimi on Lantis.
(0:50:44) Petteri:
Kas kun ei King Records tai Aniplex tai joku. Mutta vissiin tämä levy-yhtiö Lantis on perustettu vasta tämän sarjan ilmestymisen jälkeen kuitenkin.
(0:50:53) Petteri:
Mutta joo, poikii on ja jotain. Mutta kyllähän tämä tosiaan on vähän semmoinen "ala-aste, silmät kohtaa ja punastus nousee" -tyylinen juttu.
(0:51:02) Maaret:
Joo, ei kauheasti sen enempää saada näitä romanttisia tunteita käsiteltyä ja kehiteltyä.
(0:51:08) Maaret:
Siellä pokkarin kolme puolivälissä tuli se ensimmäinen vilahdus Zagaton mielen konflikteihin, joka oli ehkä ensimmäinen kerta tässä sarjassa, kun olin sillä tavalla, että okei, no nyt lähtee. Kun tää prinsessa Emerald pyytää Zagatoa lopettamaan tämän suunnitelmansa ennen kuin Cephiro ja koko maailma tuhoutuu, niin Zagato sanoo synkeänä, mutta jotenkin sillä tavalla vilpittömän surullisen näköisenä lähikuvassa, että "Mieleni ei muutu".
(0:51:36) Maaret:
Ja se oli semmoinen mielenkiintoinen hahmoelementti, jossa mä olin sillai, että "no niin vihdoinkin tuli jotain tämmöistä niin kuin mulle hahmosisältöä."
(0:51:44) Maaret:
Että ehkä se pahis ei olekaan niin yksinkertaisen suoraviivaisen pahis kuin miltä näyttää, vaan ehkä silläkin on jotain suurempaa hyvää mitä se haluaa saavuttaa, mikä on tietysti tärkeä juttu usein mangassa.
(0:51:57) Petteri:
Onko olemassa pahiksiä, joilla ei olisi jotain suurempaa hyvää, jota ne ei haluaisi saavuttaa, ja tarkoitus pyhittää keinot.
(0:52:02) Maaret:
Jep, mutta siihen mennessä se on ollut vähän semmoinen roolipelipahis, joka vaan haluaa tuhota maailman tai jotain.
(0:52:10) Petteri:
Niin, se on kauhean sääli, että nää kolme ekaa pokkaria niin kun larppaa ja teeskentelee ja leikkii tällaista tosi lapsellista ja mustavalkosta.
(0:52:18) Maaret:
Kun tämä sarja ei kuitenkaan loppupeleissä halua olla semmoinen.
(0:52:23) Petteri:
Ei. Mut se kaikki vaan petaa siihen käänteeseen, mikä sitten tulee, johon päästään spoileriosiossa, jonka aika ei ole vielä. Mutta, niin.
(0:52:32) Petteri:
Mut se tekee tästä tosiaan, tästä kolmen ekan pokkarin hahmokerronnasta vähän rasittavaa lukee. Kaikki ne niinku pahiksetkin, mitkä sieltä tulee, niin ne on jotain… pari seksikästä mimmiä ja yksi lapsi.
(0:52:43) Maaret:
Ysäri-sohjossa, missä oli pahismimmejä, niin niiden piti aina olla semmosii tosi piukkoihin fetissi-lateksi…
(0:52:52) Petteri:
…Virityksiin pukeutuneita.
(0:52:54) Maaret:
Joo, semmosii sexybeibejä.
(0:52:56) Maaret:
Joo, tässä on yks mimmi, joka on niinku BDSM-releisiin pukeutunut ja sit toinen, joka on niinku seksikäs tanssija-maagi-hommeli, ja… niin, no tämmösiä pahisnaiset nyt ysärillä oli.
(0:53:10) Maaret:
Ehkä se oli jonkunnäköistä semmosta vapautumista, että naishahmotkin voi olla tämmösii järeitä ja seksikkäitä ja vaarallisia.
(0:53:21) Petteri:
Niin.
(0:53:21) Maaret:
Ja se on pikkutytöistä tietysti tosi siistiä, koska...
(0:53:25) Petteri:
Kyllähän pahisten pitää olla siistejä.
(0:53:27) Maaret:
Niin, se on tosi tärkeetä. Ja sitten aisille ei ehkä ole niin paljon kuitenkaan mediassa sellaisia siistejä ja seksikkäitä ja vaarallisia, katsottavia naisia, naishahmoja.
(0:53:38) Petteri:
Niin, mutta sitten se on turvallista laittaa ne sinne pahiksiksi, koska sitten niiden ei ole tarkoituskaan muka olla mitään samastumiskohteita.
(0:53:48) Maaret:
Just näin. Vaikka oikeasti kaikki pikkutytöt, jotka sitä lukee, on sillai uuh aah ooh.
(0:53:53) Petteri:
"Oh, hän tottelee pahista rakkautensa tähden. Ah, kuinka traagisen romanttista."
(0:53:59) Maaret:
Aah. Oaah. Joo, kyllä. Hyvä elementti tämä.
Taide ja tyyli
(0:54:06) Maaret:
Sitten siihen visuaaliseen puoleen. Onhan tämä ihan tosi kaunis sarja.
(0:54:10) Petteri:
Joo, joo. Olipas hauska lukea CLAMPia taas pitkästä aikaa, kun sit kun sieltä tulee niitä muodonmuutoskohtauksia ja tuulia ja vesipisarat ja liekit ja schwoosh ja schwoosh, ja ei yhtään mitään valokuvataustaa, vaan kaikki on käsin piirretty ja kaikki on kaunista ja yksityiskohtaista ja...
(0:54:31) Maaret:
Joo, kaikki nää taikaelementit kun ne menee siellä, täällä on paljon semmosia hienoja koko sivun ruutuja, missä nää taikaelementit vaan niinku pyörii siellä taustalla ja oo, ne on niin hienoja.
(0:54:44) Petteri:
Sitten on nämä fantasiapanssarit, jotka kolme-neljä kertaa muuttuu uudenlaiseksi tässä tarinan aikana, ja aseet ja tämmöset näin. Kyl kyl.
(0:54:54) Maaret:
Joo, ja kyllä tämä hahmondesigntyylihän on hirveän hyvin säilynyt. Että edelleen tämä näyttää… näyttää kyllä joo ysäriltä, mutta tämä ei näytä sillä lailla vanhentuneelta millään tavalla.
(0:55:07) Petteri:
Mm. Kun jotkut ysärisarjat näyttää nykyään tosi vanhentuneelta, mutta tässä se edelleen on sillai että joo kyllä, kyllä tätä voi lukea ja tykätä, että miten isot nämä silmät on ja...
(0:55:18) Maaret:
Ja ne on niin kauniisti ja oikein voimakkaasti tussattu kaikki silmät ja ilmeet ja sillai.
(0:55:24) Petteri:
Kaikilla on semmoset tuumanpaksuset silmäripset ja...
(0:55:28) Maaret:
Ah että. Mutta siis esimerkiksi Fakessa, kun puhuttiin siitä, niin se oli semmonen… siis mä rakastin sitä ysärityyliä. Se oli mun mielestä ihanan näköinen. Ja nykyisin on vaan niin, että sydämeni tykyttää kyllä näille piirroksille.
(0:55:44) Maaret:
Mutta sehän näytti aivan uskomattoman vanhentuneelta sillai että tätä on pakko lukea sellaisena nimenomaisesti ysärityylinä nykyisin. Mutta tämän sarjan hahmondesigntyyli mun mielestä näyttää edelleen sillai kurantilta. Että vaikka siinä on niitä sellaisia ysäri-isoja silmiä, joissa on ne terävät silmäripsenkärjet ja sillai, niin jotenkin se vaan näyttää sellaiselta aika ajattomalta.
(0:56:11) Petteri:
Toisin kuin chibihuumori ja slapstick-kohellus, jota tässä sarjassa on tosi paljon tässä ekassa osassa. Kun tää on niin lastensarjamaisesti rakennettu, et.… Siellä on hirveesti niitä chibihahmoja, ja hirveästi sitä ysärin slapstick-kohellusta, ja sitä, että toistellaan jotain keskustelua. Sitten ollaan sillai, että "no mitä sinä tarkoitit sillä, että ei ole ilmaista, mutta tarttee maksaa", ja sitten käydään tätä tyhmää jankkauskeskustelua ja slapstickia ja tämmöstä monen sivun verran. Niin siitä tulee jotenkin semmoinen ei-kauhean-hyvin-vanhentunut fiilis.
(0:56:49) Maaret:
Ja sitten nää mechataistelukohtaukset – ylipäänsä mangassa tosi haastavaa toteuttaa selkeästi. Mä ymmärrän sen, että ne on niin isoja ja niissä on niin paljon viivoja ja kaikkea. Ja siinä se muoto herkästi vähän mössöytyy, kun siellä on niitä useita vetämässä turpaan toisiaan.
(0:57:12) Petteri:
Joo, kyllä. Se vaatis sen shounenmangaselkeyden, jossa on tosi vähän rasteria, tosi vähän viivoja. Mutta kun se on tällanen tosi överi, sohjoyksityiskohtainen tyyli, niin kyllähän se on se sekava. Pitää tihrustaa ja käännellä edestakaisin, että mikä lensi minne, ja mikä lävisti minkä, ja mitä tuossa tapahtui. Aa okei, se lensi taaksepäin ja nyt se lensi ulos sieltä ja joo, aivan.
(0:57:37) Petteri:
CLAMPin tyyli on ehkä aina ollut vähän sillä lailla jotenkin sanoisinko animeen päin kallellaan. Mietitään, että miltä tämä näyttäisi väreissä ja liikkeessä, ja se olisi tosi hieno näin, ja tässä olisi tämmöinen looppaava kohtaus ja sillai. Mutta se menettää selkeyttään tällai mangana, sanoisin.
(0:57:56) Maaret:
Ja just mun mielestä noi mechat, jättiläismechat, ne on vaan mangassa hirveän haastava elementti ihan lähtökohtaisestikin.
(0:58:04) Petteri:
Kun ei voi olla sitä hidasta liikettä, mikä korostaa niiden kokoa, tai äänimaailmaakaan ei ole, semmoista kumeata jyrähtelyä, tai…
(0:58:16) Maaret:
Joo, ja sitten se, että ne hahmot on siellä sisällä ja niitä näytetään vähän samaan aikaan kun sitä mechaa, ja sillai.
(0:58:24) Maaret:
Et kun animessa pystyy tekemään kaikkia niitä nopeita leikkauksia, mitkä sitten tekee siihen ehkä tavallaan selkeyttä, että mitä siellä sisällä ja mitä siellä ulkona tapahtuu.
(0:58:36) Maaret:
Mutta se on vaan tosi haastava aihe mun mielestä tähän valittu, että mechat vaan mun mielestä toimii animessa kertakaikkiaan paremmin sillai selkeysnäkökulmasta kuin mangassa.
(0:58:46) Maaret:
Mutta aina välillähän me ollaan muutamassa sohjosarjassa kritisoitu karseen näköisiä hevosia. Niin täällä mangassa kun oli tää Lantis-nättipojan musta henkiolentohevonen, niin oli kyllä todella vaikuttavan näköinen, että pointsit siitä.
Julkaisu
(0:59:10) Petteri:
Julkaisu. Tosiaan sarja ilmesty '93-'96 Japanissa, ja Punainen jättiläinen julkaisi suomeksi 2013-2014. Eka pokkari tuli joulukuussa ja loput sitten seuraavana vuonna. Ja tosiaan perustuu siihen uusintapainokseen Japanissa vuodelta 2002, ja sen takia on ne höpsöt esseet siellä mukana.
(0:59:30) Petteri:
Tämmönen ihan peruslaatua oleva julkaisuhan tää on, että ei oo värisivui mukana lainkaan. Olkoonkin, että kansilehti on värillinen ja siinä se logo on sitten värillinen, mutta se nyt ei kauheesti kostuta.
(0:59:46) Petteri:
Ehkä eniten tässä on puhuttavaa tästä käännöksestä. Et tää on todella suora ja kirjaimellinen käännös jotenkin. Sellainen, että tää tuntuu ja maistuu sillä lailla niin kuin japanilta jotenkin. Että ei oo kauheasti kotoutettu eikä lokalisoitu eikä mitään.
(1:00:06) Petteri:
Kim Sariolan käännös tosiaan, en nyt ole miettinyt että onko hänen tyylissä aina tämmöinen vai onks kyse vain tästä sarjasta, mutta...
(1:00:15) Petteri:
Mutta jotenkin tällain, että täällä on tämmöisiä lauseita niin kuin, että "hän näytti kuin eri henkilöltä", eikä esimerkiksi "hän ei vaikuttanut olevan oma itsensä".
(1:00:23) Petteri:
"Legendaariset taikasoturit" on kanssa jotenkin kömpelö ilmaus, eikä esimerkiksi niin kuin "legendojen taikasoturit", ja...
(1:00:31) Petteri:
Ja sit tosiaan tää, että aina kun naiset huutaa, "kyaa", niin sit se on käännetty "kjäääh".
(1:00:36) Maaret:
Se oli semmoinen kyllä mikä… se näyttää siinä sivulla inhottavalta ja rumalta, ja mun päässä kyllä söpöt tytöt ei vaan huuda "kjääh" kirkuessaan. Et se oli semmoinen käännösratkaisu, joka joka kerta kun se tuli, mikä oli monta kertaa, koska tässä huudetaan aika paljon, niin vei mut vähän pois tarinasta.
(1:00:54) Petteri:
Niin, kun se olisi olla "iik" esimerkiksi.
(1:00:56) Maaret:
Niin, tai "iih" tai "hii" tai jotain niin kuin...
(1:00:59) Petteri:
Niin. Kun okei, eihän kukaan niinkään huuda suomeksi. Ei kukaan sano "iik", mutta ei kukaan myöskään sano "kjää". Mutta ehkä se on vaan jotenkin tottunut, että suomessa kuuluu olla "iik", kun joku huutaa, vaikka kukaan ei oikeasti sanokaan niin, koska se näyttää jotenkin luontevalta kirjoitettuna tekstinä.
(1:01:18) Petteri:
Että onhan se "kjää" ehkä enemmän onomatopoeettinen, mutta se on jotenkin…
(1:01:18) Maaret:
Se tuntuu vähän ehkä siltä, että on mietitty, että kun tässä lukee "kyaa", niin se olisi sellainen suomiversio sille samalle.
(1:01:30) Petteri:
Epäilemättä on, joo kyllä. Ei se mun mielestä kyllä...
(1:01:35) Petteri:
Ei munkaan. Mun mielestä se ei vaan sovi.
(1:01:38) Petteri:
Ja tätähän on uudemmissakin sarjoissa. Oliko nyt just Bird ihmemaassa tai jossain? En nyt muista missä, mutta kyllä sielläkin oli niinku edelleen tätä "kjääh":iä. Ja ei se mun mielestä vaan toimi.
(1:01:46) Maaret:
Yksi juttu mikä mulle vähän tuntui oudolta oli se, että tämä maailma Cephiro kirjoitetaan "Cephiro", niin kuin PH eikä F. Ja sit mua koko ajan pisti kii, että miksi on tehty tämä ratkaisu, kun jopa siellä kannessa lukee Cefiro F:llä, niin se on vähän turhan tuntunen kikkailu jotenkin. Voihan se tietysti olla, että siellä on seurattu animen käännösratkaisuja tai jotain, ja sen takia käytetty tota Cephiroa. Mutta mun mielestä se olisi vaan niinku istunut siihen suomitekstiin Cefirona paremmin.
(1:02:21) Petteri:
Samaa mieltä joo. Voihan toki olla, että Japanista on tullut käsky, että tää nyt pitää kirjoittaa näin.
(1:02:24) Maaret:
Niin. Jep, mutta toisaalta siellä kannessa luki Cefiro ja se on varmaan sama kuin Japanissa.
(1:02:30) Petteri:
Niin, no mut sehän on sillai että kannessa on mitä tahansa koristetekstiä, eihän se tarkoita, että se olisi sarjan nimi oikeasti.
(1:02:36) Maaret:
No se on totta, joo.
(1:02:38) Petteri:
"The Basketball Which Kuroko Plays."
(1:02:40) Petteri:
Sitten on… Fuu kun kohteliaasti puhuu, niin sehän sitten on sillai että "neiti Hikaru" ja kaikkea tämmöistä, mikä tosiaan korostaa sitä, että eihän kukaan oikeasti tällai puhu, mutta se on se ratkaisu mikä on tehty, ja se sitten kuulostaa niin kuin sillai käännetyltä.
(1:02:58) Maaret:
Ja teitittelee myös kaikkia.
(1:03:00) Petteri:
Niin joo, no se nyt sitten on sellainen että Suomessa me voidaan kuitenkin teititellä.
(1:03:04) Petteri:
Mutta tota. Vilaukselta siellä pokkarissa neljä näkyi kans Hikarun veljiä. Ja nekin oli jätetty ihan vaan sillai että se "niisan"-puhuttelupääte oli vain jätetty sinne sillai suomeksi, että "Masaru-veli" väliviivalla, "Satoru-veli" väliviivalla. Et eihän se niinkun…
(1:03:22) Maaret:
Suomeksi kukaan ei sanoisi niin.
(1:03:24) Petteri:
Niin… mutta toisaalta se on vähän sillai että tämmöistä tämä nyt on.
(1:03:26) Maaret:
Niin, toisaalta se on vähän semmoinen, että siinä oli olennaista informaatiota tietää, että ne on sen veljiä.
(1:03:33) Petteri:
Niin, niin.
(1:03:33) Maaret:
Että se olisi pitänyt jollain tavalla sitten kiertää siinä suomi-repliikissä.
(1:03:38) Maaret:
Mut joo. Mua ei kauheasti haitannut tämä käännöksen suoruus, mutta joo, kyllähän se näkyi siitä että ehkä ei ollut lähdetty miettimään kauhean semmosia luovia ja luontevia tapoja ilmasta asioita, vaan enemmän se, että on tehty se valinta, että on haluttu ilmasta asiat mahdollisimman lähellä sitä alkutekstiä.
(1:04:00) Petteri:
Toinen asia, mikä käännöksen suhteen pitäneen mainita on se, että tässä tosiaan, kuten tuossa alussa mainitsin, niin… CLAMP tykkää tehdä monessa sarjassaan sitä, että kun on kaiken näköistä erikoistermiä, niin sitten ne on kanjeilla kirjoitettu, ja sitten siinä vieressä on semmoinen ihan itse keksitty höpöhöpölausumistapa. Että… kaikennäköisiä erisnimiä, tai… No, tässä sarjassa huudetaan hyökkäysten ja loitsujen nimiä ja kaikennäköstä semmosta tosi paljon, ja sehän on sitten tosi siistiä japaniksi, kun näitä huudetaan niitä kanjeja, ja sitten siinä on lausumistapa vieressä.
(1:04:39) Petteri:
Mutta sitten kun suomeksi pitää olla sillai että "Pimeyden räjähdys: Stratos". "Taikapedon kutsuminen: Maxima".
(1:04:46) Maaret:
Niin siitä tulee semmoinen kaksiosainen.
(1:04:48) Petteri:
Niin, ja tällaihan näin usein tehdään, että Golden Kamuyssakin kun on ainujen kieltä ja kaikkea, niin ne asiat pitää sitten vaan sanoa kahteen kertaan siinä, missä ne on alkutekstissä sanottu yhdellä sanalla, joka sitten vaan lausutaan eri tavalla.
(1:05:03) Petteri:
Niin se vähän menettää sitä maailmanrakennuksellista juttua, että kun CLAMPia tai tällaisia muita sarjoja lukee japaniksi, niin sulle tulee se fiilis, että "okei, tässä maailmassa tämä sana lausutaan tällä lailla", tai "tämä termi on aina tämä juttu", mutta suomeksi se tuntuu vaan siltä että huudellaan loitsuja jotenkin, ja se pikkusen menettää sitä. Ja se on tosiaan asia jolle ei vaan voi mitään tehdä, koska mitään muuta kieltä kuin japania ei voi kirjoittaa sillai kaksinkerroin.
(1:05:31) Petteri:
Joo, mutta tämä on tämmöinen asia, mitä nimenomaan CLAMP tykkää tehdä, oletettavasti sen takia, että he sieltä fanikulttuuri-Comiketista tulee.
(1:05:40) Petteri:
Ja nykyään tää tunnetaan etenkin ranobekirjallisuuden parista, että tätä tehdään paljon. Siellä kaikilla on omat erikoishyökkäyksensä, jotka toimii justiinsa tällä lailla.
(1:05:50) Petteri:
Mä olen joskus lukenut jonkun akateemisen artikkelinkin siitä, että miten nimenomaan CLAMP eri sarjoissaan käyttää tätä joko sillai selventävästi, että tässä on tämä erikoistermi, ja sitten on sanottu siinä että mitä se tarkoittaa, tai sillai, että otetaan jotain ihan omia termejä ja rakennetaan niistä jotain uutta. Jos löydän sen, niin linkataan vaikka show noteihin.
Animesovitus
(1:06:12) Maaret:
Sitten… Pitkä anime sarjasta tosiaan tehtiin. Näytettiin '94-'95, yhteensä 49 jaksoa. Suomessa näkyi SubTV:ltä vuonna 2002.
(1:06:26) Petteri:
Englanniksi dubattuna, ja sitä monet aikoinaan kattoi. Ja sieltä tämä Taikasoturit-nimi tosiaan myöskin tulee, jota tässä suomijulkaisussakin alaotsikkona käytetään.
(1:06:37) Maaret:
Ja kyllähän kun siinä on 49 jaksoa versus tämä manga, joka on kuusi pokkaria, josta… nykyisin kuuden pokkarin sarjassa tehtäisi todennäköisesti 12-13 jaksoinen animesovitus.
(1:06:50) Maaret:
Niin kyllähän se on selkeä, että siellä hahmoille ja tarinalle on saatu lisää tilaa hengittää, ja etenkin vissiin sivuhahmot saa enemmän lihaa luiden ympärille, ja se Ferioki siellä piipahtelee mukana vissiin useampaan kertaan ja sillai.
(1:07:06) Petteri:
Joo, ja Umi vissiin aloittaa enemmän semmosena ikävänä tyttönä ja sitten siitä kehittyy vähän niinkun kivemmaksi, näin olin ymmärtänyt.
(1:07:16) Maaret:
Ehkä. Me ei ole kumpikaan sitä katsottu.
(1:07:18) Petteri:
Ikävä kyllä. Meillä ei vuonna 2002 näkynyt SubTV:tä…
(1:07:23) Maaret:
Ei meilläkään.
(1:07:24) Petteri:
…joten olen nähnyt ehkä vaan jotain puolikkaan jakson tai jotain joskus.
(1:07:27) Maaret:
Kyllä siinä oli muutenkin, mitä nyt tuossa luin kaikkia vertailuja, niin juonimuutoksia ihan reippaasti sillai että millaiset roolit sivuhahmoilla on, ja miten eri hahmokuolemat menee, ja hahmojen haavoittumiset ja sillai.
(1:07:44) Petteri:
Näin ysärillä tehtiin, kun tynkämangoista tehtiin animeja jotka oli pitkiä.
(1:07:47) Maaret:
Joo. Ja jotenkin tuntuu, että nimenomaan Nakayoshi-lehden tyttöjensarjoille ja tälle taikatyttösysteemille tapahtui usein näin, että sitten rakennettiin ysärillä ja nollarilla ehkä niin semmosia pitempiä, lihotetumpia, hengittävämpiä animeversioita.
(1:08:08) Maaret:
Mutta mä en tykkää näistä hahmodesigneistä kyllä tässä animessa. Että siinä, missä tämä manga mun mielestä ei näytä sillai vanhentuneelta, niin tämä anime kyllä näyttää ja jotenkin mun mielestä aika voimakkaasti. Etenkin Hikaru näyttää ihan hirmu oudolta, kun sen hiukset on vaan jotenkin tosi kummallisen näköiset. Kiinnitinpä vaan huomiota.
(1:08:28) Maaret:
Mutta ei meillä ehkä tuosta animesta ihan kauheasti sanottavaa ole, kun ei ole tosiaan omaa kokemusta.
(1:08:34) Petteri:
Monelle suomalaiselle se toki sitten on klassikko, joka on lapsuudesta tuttu, just sen takia, että se nyt oli yksi niitä harvoja tänne tuotuja animeja silloin, jota telkkarissa ihan esitettiin.
(1:08:46) Maaret:
Jep. Mutta sitten sinne spoileriosioon, jos tulee ne kaikki parhaat jutut, elikkäs pokkarin kolme loppupuoliskolta lähtien.
Spoileriosio: Ykköspuolisko
(1:09:04) Maaret:
Elikkä kun taikasoturit käy siinä ensimmäisen puoliskon loppukonfliktissa pahaa ylipappi Zagatoa vastaan, ja onnistuu tappamaan hänet, niin prinsessa Emeraudehan sitten kilahtaa ja muuttuu aikuisen pahisnaisen hahmoon ja hyökkää taikasotureiden kimppuun ihan omassa mechassaan, vannoen kostoa.
(1:09:27) Maaret:
Koska Emeraude ei ollutkaan Zagaton vankina, vaan se oli ite paennut merenalaiseen sellaiseen kukkaisvankilaansa. Koska se oli kehdannut rakastua Zagatoon ja todennut, että ei voi olla Cephiron tukipilari enää, koska tukipilari ei voi välittää mistään muusta enemmän kuin Cephirosta.
(1:09:46) Maaret:
Ja koska se ei siinä enää rakastuttuaan voinut elää ilmankaan Zagatoa, mutta ei myöskään Zagaton kanssa ja katsoa siinä maailmansa murenevan ympärillään, kun ei itse voi enää pitää sitä pystyssä, niin Emeraude oli sitten kutsunut nää taikasoturit – ei vapauttamaan itteään, vaan tappamaan itsensä. Koska mikään Cephirossa ei voi vahingoittaa tukipilaria, vaan ainoastaan ulkomaailmasta saapuneet taikasoturit voi niin tehdä.
(1:10:11) Maaret:
Ja sitten sydän raskaana nää taikasoturit tappaa berserkeri-Emerauden ja hän sitten vielä kuollessaan kiittää heitä, että he vapauttivat hänet, ja nyt hän saa kuolemassa sentään olla yhdessä rakkaansa Zagatonsa kanssa, ja pyytää sitten anteeksi, että käytti heitä tällä tavalla hyväkseen.
(1:10:28) Petteri:
Ja sitten tytöt päätyy takaisin Tokyo Toweriin ja on sillai että "kamalaa, eihän tää näin voi mennä!" Loppu.
(1:10:36) Maaret:
Joo, se oli mun mielestä aika hieno. Siis mä luulin tietäväni, mikä jännä käänne tässä sarjassa on. Mä olin jotenkin ajatellut, että se on semmonen, että Fuu kääntyy Zagaton puolelle ja rakastuu siihen. Mutta en mä tiedä, mistä mä oon tämän ajatuksen saanut, koska ei se ollenkaan niin mennyt.
(1:10:56) Petteri:
Ehkä sulla oli mennyt blonditukkanen hahmo sekaisin toisen blonditukkasen hahmon kanssa, tai jotain.
(1:11:01) Maaret:
Joo, Sugar Sugar Runesta. Mutta mä kyllä tykkäsin tästä, mitä tässä tapahtui. Joskin mun piti vähän sitä prosessoida, että mitä oikeastaan tässä kukakin halusi tehdä, koska sitä ei ihan selkeästi sanottu taas.
(1:11:17) Petteri:
Joo, ja meille sanottiin, että okei, no kyllä tää guru Clef oikeesti tiesi että mitä varten taikasoturit on tänne kutsuttu, mutta se vaan valehteli niille.
(1:11:25) Maaret:
Niin...
(1:11:26) Petteri:
Koska ei ne muuten ois suostuneet tappamaan Emeraudea.
(1:11:30) Maaret:
Joo, mutta se mitä tapahtui oli nyt ilmeisesti se, että Emeraude päätti, että nyt näyttää siltä, että koska mä oon rakastunut tähän Zagatoon, niin Cephiro on tuomittu joka tapauksessa, joten on parempi, että mä kuolen ja sitten joku vahvempi voi ottaa mun paikkani tukipilarina.
(1:11:49) Maaret:
Ja anyway mä en halua käydä katsomassa sitä junaturmaa, mikä tässä nyt aiheutuu siitä, että en enää rakasta Cephiroa kaikista eniten vaan Zagatoa. Ja sitten otettiin taikasoturit esiin, ja sitten Sakato puolestaan oli sillai, että hei hemmetti, mitkä taikasoturit ei tuu mun rakastani tappamaan, mä tuhoan nämä ihmiset. Ja sitten se halusi nimenomaan vapauttaa Emerauden siitä vastuustaan kannatella koko Cephiroa saamatta itse koskaan rakastaa, koska sekin vissiin oli rakastunut Emeraudeen. Mistä tulee taas tää vähän, että Emeraude on kyllä tässä ollut koko tämän sarjan ajan tämmöinen ihan pikkutytön hahmonen, että hmm. Mutta tässä maailmassa ikä on... Ei niinkään ehkä numero, vaan enemmän hahmondesign.
(1:12:33) Petteri:
Joo, sanoisin näin.
(1:12:35) Maaret:
Joo, mutta joka tapauksessa ilmeisesti, koska Emeraude oli rakastunut Zagatoon, niin Cephiro oli jo ihan menetetty keissi siinä mielessä. Että joka tapauksessa jos ainoa mahdollisuus Cephirolle ilmeisesti olla tuhoutumatta kokonaan oli se, että Emeraude tapetaan. Ja sit pitäisi löytää jostain uusi tukipilari. Ja sehän on nyt sitten tässä kakkososion keskiössä, että taikasoturit uudestaan kutsutaan Cephiroon. Kukaan ei oikein tiedä, että kuka ne on kutsunut, mutta kuitenkin nyt ne on siellä ja pitäisi löytää joku uusi tukipilari, koska tää maailma vaan murenee entisestään.
(1:13:14) Petteri:
Tämähän on siis tosiaan käytännössä tällainen avaruudessa kelluva saarimannerhommeli. Sitten meillä on tämä leijuva kristallilinna, minne kaikki ihmiset, sikäli kun niitä kuulemma on, on evakuoitu, ja koko maailma on vaan tällaista maanjäristysjoutomaata, joka murenee päivä päivältä.
(1:13:34) Maaret:
Joo, mutta onneksi meillä on niille pleebeille varmaan eri kerrokset täällä, koska niitä ei kauheasti käytävillä näy.
(1:13:38) Petteri:
Täs vaan lampsheidataan, että "emme oikeastaan ole tavanneet tämän maailman asukkaita, paitsi niitä, joilla on suhde prinsessan kanssa. Ehkä se johtuu siitä, että olemme taikasotureita tai jotain, ja kohtalo on meidät johdattanut nimenomaan niiden ihmisten poluille, eikä me ole koskaan edes nähty, että minkä näköisiä maajusseja tässä maailmassa asuu."
(1:14:00) Maaret:
Joo, mutta eipä meitä sen jälkeenkään kiinnosta niitä maajusseja tavata, joten öö.
(1:14:05) Maaret:
Joo, mutta tämähän nyt oli tämän sarjan sellainen iso twisti, että kaikki on niiden alkupokkarien ajan mennyt just niin kuin kaikista tyypillisimmällä ja tavallisimmalla tavalla fantasiaseikkailuissa. Etenkin semmoisessa pelityyppisessä RPG-systeemissä, että pitää pelastaa prinsessa pahikselta ja maailma muuten tuhoutuu.
(1:14:24) Petteri:
Ja pahis on siellä ja sillä on mustat vaatteet ja terävät olkatoppaukset.
(1:14:28) Maaret:
Sitten mennään paikasta A, paikkaan B ja paikkaan C ja paikkaan D. Ja sitten otetaan tosi itsestäänselvyytenä tää, että nyt tämä pääpahis vaan pitää voittaa, ja kukaan ei ihan siinä jää miettimään missään vaiheessa esimerkiksi sitä, että "voidaanko me tappaa ihminen." Se ei ole missään vaiheessa tässä kysymys. Kukaan ei rupea miettimään. Se olisi ehkä sellainen modernimpi juttu.
(1:14:50) Petteri:
Niin, sillai että "oi, en voi pidellä miekkaa, hyi, heitän sen pois, väkivalta on pahasta", vaan siellä niin kuin vaan on sillai että "no niin, nyt ammutaan hirviötä turpaan, ponk".
(1:14:59) Maaret:
Niin, ja sitten siinäkin, kun on se ylipappi, toki pahis mutta kuitenkin ihminen, niin ei nämä tytöt kauheasti jää siinä miettimään sitä, että pystytäänkö me tähän, vaan sitten on vaan sillai että "no niin, nyt suoritetaan, on fantasiapeli, fantasiapeli."
(1:15:14) Maaret:
Mutta sitten kun paljastuukin, että tilanne ei ollut niin yksinkertainen, ei ollut simppeliä tapaa pelastaa prinsessaa, eikä valtakuntaa, eikä ollut simppeliä tapaa voittaa pahista, koska tässä ei itse asiassa ollutkaan sillä tavalla pahista kuin mitä me edes luultiin.
(1:15:31) Petteri:
Mm. Ei kannata antaa hahmodesignin hämätä.
(1:15:32) Maaret:
Niin. Sillä on kyllä tosi sellainen pahishahmodesign, ei siinä.
(1:15:38) Petteri:
Joo, ja se ei ollut ees mikään pahisarmori. Että meillehän sitten takaumissa sitten näytetään, että no, ne oli vaan se hovivaatteet.
Tällä lailla se vaan pukeutui kaikki päivät.
(1:15:45) Maaret:
Joo, se oli mielestäni kyllä hauskaa, että sitten se vaan on siellä niin superpahisvaatteissa ja olkapanssareissaan.
(1:15:53) Petteri:
Mutta joo, koko alkusarja oli vain yksi iso fakeout, että päästäisiin sitten siellä loppusarjassa, kolmessa viimeisessä pokkarissa, käymään näitä dramaattisia dialogeja, keskustelua siitä, että "oi kun olimme nuoria ja tyhmiä, emmekä tajunneet mitään, että ajattelimme vain, että miten päästään mahdollisimman nopeasti kotiin, eikä ajateltu, että onko tämä maailma niin yksinkertainen."
(1:16:14) Petteri:
Ja se on tosi mielenkiintoinen, sanoisinko performanssi, mutta en mä sit tiedä, että se tuntuu jotenkin epätasapainoiselta sillai että se kolme pokkaria sitä alkua on sitten vähän semmoinen tekosyy tälle kaikelle.
(1:16:28) Maaret:
Niin, että meillä on sitten kaksi tyhjänpäiväisen tuntusta ympäriinsäjuoksentelupokkaria ennen kuin me päästään mihinkään hyvään. Ja siis kaksi pokkari ei ole välttämättä liikaa esimerkiksi 10- tai 20-pokkarisessa sarjassa, mutta 6-pokkarisessa sarjassa se kaksi pokkari on aika iso osa sitä.
(1:16:48) Petteri:
Niin, että odotetaan, että milloin se isoveli kuolee, joissain toisissa sarjoissa, tai jotain tällaista, mutta tässä sarjassa se on aika iso prosentti siitä kokonaisuudesta.
(1:16:54) Maaret:
Mhm, joo, mutta siis kyllähän tämä lopetus tosi onnistuneesti käänsi näitä täntyyppisiin tarinoihin liitettäviä tropeita. Ja siitä tuli just se tuntuu, että on ihan tarkoituksella tämmöinen tää alkusarja. Se ei mun mielestä ollut kauhean hyvä tarinankerronnallinen ratkaisu, koska alus ei ole tosiaan oikein mitään mihin kiinnittyy.
(1:17:23) Petteri:
Koska se olisi voinut myöskin olla semmonen ihan oikeesti hyvä fantasiasarja, se alku.
(1:17:26) Maaret:
Niin.
(1:17:28) Petteri:
Ja nyt kun se vaan oli sillai että kahdeksan tunnin ajan juostaan mettässä, tulitemppelistä vesitemppeliin ja tuulitemppeliin, niin...
(1:17:36) Maaret:
Niin. Mä rupesin miettimään että olisiko mitään onnistuneempia esimerkkejä tällaisesta, että tulee ratkaiseva käänne, joka mullistaa koko sen tavan, miten me katsotaan sitä sarjaa.
(1:17:48) Maaret:
Niin ehkä Vinland Saga. Että siinähän ne koko sarjan perusteet kääntyy ympäri siinä yhdessä kohtaa. Mutta sitä ei ehkä samalla tavalla huomaa, me emme ole koskaan aikaisemmin ajatelleet sitä sillä tavalla, koska se hahmokerronta on niin keskeistä, ja se ensimmäinenkin osio on niin pitkä ja tärkeä.
(1:18:08) Petteri:
Ja viihdyttävä ja toimiva omalla tavallaan.
(1:18:11) Maaret:
Joo.
(1:18:12) Petteri:
Kun Vinland Sagassahan se on sillai, että se alku on kostotarina, ja me ollaan inessä siinä että okei, toivottavasti Thorfinn saa joskus kostettua, ja sitten siitä päästäänkin kyseenalaistamaan, että no, onko se kosto itse asiassa kauhean hyvä asia.
(1:18:25) Maaret:
Niin, ja halutaanko me, että Thorfinn saa sen kostonsa ja itse asiassa olisiko fiksumpaa löytää jotain muuta elämälleen?
(1:18:25) Petteri:
Niin. Mutta huolimatta siitä, että sarjan fokus muuttuu, niin se ensimmäinen puolisko oli kuitenkin toimiva sinällään.
(1:18:39) Maaret:
Niin, joo.
(1:18:39) Petteri:
Ja tässä taas tämä sarjan ensimmäinen puolisko ei ole sillä lailla kauhean toimiva, vaan se tuntuu jotenkin sillä lailla parodialta, fantasia-lastensarja-hommelilta, joka...
(1:18:50) Maaret:
Niin, ja se johtuu just siitä kiirehdinnästä.
(1:18:54) Maaret:
Toinen esimerkki, joka tuli mieleen, oli Madoka Magica. Siinähän se on rytmityksellisesti tehty tosi fiksusti. Nehän on ekat kolme jaksoa, jotka on sitä tarkoituksellisen tavanomaista taikatyttökuviota.
(1:19:10) Maaret:
Ja sitten päräytetään jännä käänne, joka laittaa uuden vaihteen silmään ja kääntää sen sarjan fiiliksen kokonaan. Mut siinä se oli paljon lyhyempi se alkuosa kokonaisuuteen nähden, joten se ei päässy haukkaamaan koko sarjaa alleen, että tämä on nyt vain tällaista parodiaa.
(1:19:32) Petteri:
Hmm. Kaipa näitä on pakko olla enemmänkin. Jos kuulijoille tulee mieleen tällaisia sarjoja, joissa myöskin on käännetty sarjan asetelma päälaelleen tällä lailla, niin laittakaa toki kommenttia.
(1:19:45) Maaret:
Niin. Yksi mikä ehkä tuli mieleen on Saiyuki. Siitähän me keskusteltiin, että siinä ei ole nimenomaista käännettä, vaan siinä tavallaan pikkuhiljaa me aletaan ymmärtää, että yookait on seonnut ja alkanut tappaa ja syödä ihmisiä, niin ei ole semmoinen asia, miksi me ajateltiin sitä, vaan siinä on itse asiassa paljon monimutkaisemmista yhteiskunnallisista epätasa-arvon kerroksista ollut kyse.
(1:20:11) Petteri:
Joo, kauan ennen sarjan alkua.
(1:20:15) Maaret:
Mutta se ei ollut siinä rakennettu käänteeksi, vaan sillä lailla, että kun me tavataan eri yookaita eri vaiheissa sarjaa, niin sitten se alkaa tulla selkeäksi ja selkeämmäksi ja selkeämmäksi se kuva.
(1:20:29) Maaret:
Mutta siinä on yhteistä ehkä se, että se, miten me on alussa katsottu sitä sarjaa ja mitä me tullaan myöhemmin katsomaan sitä sarjaa ja sen maailmaa, niin kääntyy ympäri ihan tosi kovaa.
(1:20:41) Maaret:
Mutta se on tosi sääli, että me ei sitten kuitenkaan nähty esimerkiksi mitään sen Emerauden ja Zagaton välisestä rakkaudesta, paitsi sitä, että pari kertaa näytettiin takauma, missä ne kattoo toisiaan silmiin. Ja sekin on vähän semmoinen, että mä en oikeastaan näe tätä teidän välistä rakkautta. Mä tuntisin tämän lopun tosi paljon kovemmin, jos mä tuntisin tämän teidän välisen rakkauden tässä, kun taistellaan hengestämme tässä lopussa.
(1:21:10) Maaret:
Se oli mun mielestä taas sääli ja semmoinen, missä kiirehdittiin liikaa ja keskityttiin siihen toimintaan, siihen tapahtumaan, eikä niinkään siihen tunteeseen sen taustalla. No sit mites tää kakkospuolisko?
Spoileriosio: Kakkospuolisko
(1:21:24) Maaret:
Mun mielestä tää toimii ehkä vähän sillälai päinvastoin, et ensin se rakentaminen oli varsin toimivaa, ja sit se loppu oli vähän semmoinen sekalainen sillisalaatti, jossa maailmaa muutetaan huutamalla tosi kovaa ja sanomalla viisaita sanoja.
(1:21:38) Petteri:
Ehkä joo, mutta siis onhan tää paljon enemmän oikea sarja. Meillä on tukikohta, josta me käydään ulkona ja palataan sinne takaisin. Ja välillä käydään keskusteluja, välillä nukutaan. Ja välillä ei saada unta ja lähdetään kävelemään käytävillä ja käydään siellä keskusteluja.
(1:21:55) Petteri:
Eikä koko tää sarja on vain yksi suoraan etenevä matka yhden päivän aikana. Meillä on näitä sivuhahmoja, joita me tavataan useammin kuin yhden kerran. Toisin kuin siinä kolmessa ekassa pokkarissa, jossa joka ikinen sivuhahmo, joka me tavataan – niin no okei, oli siellä se yksi pahismimmi, joka tuli toisen kerran sanomaan moi, mutta siinäpä se sitten vähän niin kuin onkin.
(1:22:14) Maaret:
Sekin oli vähän niin kuin sillai… Mulle jäi vähän epäselväksi, että kun se pahismimmi Alcione, sehän kuolee.
(1:22:20) Petteri:
Joo, Zagato tappaa sen.
(1:22:22) Maaret:
Zagato tappaa sen, ja sit on vähän sillai, että no, no… kivat sulle.
(1:22:27) Petteri:
Joo.
(1:22:27) Maaret:
Mimmi oli suhun rakastunut palavasti, ja sitten sä vaan tapat sen, kun siitä ei ole sulle enää hyötyä.
(1:22:33) Petteri:
Kyllähän tää on vähän niin kuin sillai, että se fakeout oli niin täydellinen, että Zagato on pahis, että siinä vähän niin kuin vaadittiin semmoista retconnausta…
(1:22:41) Maaret:
Joo, koska se mun mielestä oli semmoinen, että kun mä katon sitä alkupuolta jälkikäteen, niin se ei sovi siihen kuvioon. Että se olisi voinut vaan kuolla haavoihinsa, ja Zagato olisi katsonut sitä semmoinen tunnistamaton ilme kasvoillaan, tai semmoinen vaikeasti tulkittava ilme kasvoillaan, tai jotain sellaista. Mutta se oli vähän jotenkin liian pahis juttu siihen nähden, että myöhemmin meille kuitenkin halutaan kertoa, että Zagaton pointti ei ollut pahistelu. Mut joo, se oli sivuhahmo, joka kävi silloin ykköspuolella kaks kertaa.
(1:23:20) Petteri:
Sitten ne kaikki muuta oli sillai, että no niin, Ascot, terve, sinut tavattiin vain yhden kerran. Sitten tää seppämimmi, sekin tavattiin vain yhden kerran.
(1:23:27) Petteri:
Mutta sitten kakkospuolella meillä on näitä antagonisteja, joilla on nämä omat porukkansa ja kähmintänsä ja ne käy keskusteluja. Ja niitäkin tavataan useammin kuin yhden kerran, että sekin tuntuu enemmän oikealta stoorilta.
(1:23:42) Maaret:
Se on paljon isompi se kakkososio, se on paljon isommin kerrottu sillai että näillä tapahtumilla on jotain merkitystä.
(1:23:48) Petteri:
Olkoonkin, että nämä kaikki sivuhahmot mitä tänne tulee ja nää antagonistit tulevat Cephiron ulkopuolelta kolmesta naapurimaailmasta.
(1:23:57) Maaret:
Joo.
(1:24:00) Petteri:
Koska tässä on tää juttu, että Cephiro on romahtamassa, ja ilmeisesti naapuri… planeetoilta, käytännössä, pääsee omilla avaruusaluksilla, jos on tarpeeksi kova tahdonvoima.
(1:24:13) Maaret:
Koska nyt ei oo enää tukipilaria, joka piilottaisi Cephiron ulkopuolisilta voimilta. Joten sinne on mahdollista löytää, jos on tarpeeksi kova tahdonvoima, jolloin ne pystyy rakentamaan sellaisen henkisen polun Cephiroon ja löytämään Cephiron.
(1:24:29) Maaret:
Ja se uusi tukipilarikin pitäisi löytyä henkisen tahdonvoimapolun kautta, jos nyt olisi joku löytämään se. Ja sitten sehän on vähän se, että kuka tahansa voi ottaa sen tukipilarin paikan, jos sillä on vaan riittävä se tahdonvoima. Ja sitten nämä kolme vieraista valtiota tulee vaanimaan sitä uutta tukipilarin paikkaa, koska ne kaikki haluaa anneksoida Cephiron itselleen.
(1:24:54) Petteri:
Joo, omista syistään. Että täällä on tää Kiina-maailman prinsessa, joka on semmonen hemmoteltu pikkuprinsessa, joka haluu tehdä siitä karkkimaan.
(1:25:04) Maaret:
Ihan vaan hyvinvoiva Fahren-valtio, ja tyty vaan haluaa siitä leikkikentän itselleen ja taistelee semmosilla jättimäisillä harhakuvilla.
(1:25:12) Petteri:
Ja sitten meillä on tää Lähi-Itä-Aladdin-tyylinen valtio, josta nää kaksi prinsessaa tulee, koska niiden valtio on tosi pieni ja ne haluaa lisää elintilaa.
(1:25:26) Maaret:
Chiseta.
(1:25:27) Petteri:
Joo. Ja niiden avaruusalus taas näyttää taikalampulta, siinä missä kiinalaisten näyttää lohikäärmeeltä.
(1:25:34) Maaret:
Ja sitten nämä Chisetan siskokset Tarta ja Tatra taistelee semmoisilla lampunhenki-tyyppisillä henkiolenoilla.
(1:25:43) Petteri:
Sitten meillä on tämä scifi-teknologia-valtio, jossa on tosi paljon saasteita.
(1:25:48) Maaret:
Autozam.
(1:25:50) Petteri:
Ne taas tulee sinne löytääkseen, no, myöskin vissiin elintilaa. Tai tällä johtaja Eaglellä on vähän sillai että oikeastaan se tulee melkein enemmän tän Lantisin perässä, koska Lantis, joka on tosiaan Zagaton pikkuveli, oli kierrellyt vähän maailmaa ja viettänyt siellä paljon aikaa. Ja sit niillä oli ollut semmoinen heteroseksuaalinen bromance-lifepartners-hommeli Eaglen kanssa, ja nyt se tulee vähän niin kuin hakemaan BFF:äänsä takas tai jotain, ei ne vissiin oikeasti halua anneksoida, vai haluaako, se oli vähän…
(1:26:21) Maaret:
Se halusi myös vähän tutkia tätä Cephiron tukipilarisysteemiä, että voisiko sitä hyödyntää siihen, että pystyisi parantamaan sitä niiden omaa Autozam-planeettaa, joka on pilaantunut ja saasteiden lähes asuinkelvottomaksi tekemä.
(1:26:38) Petteri:
Joo. Näemmä suht helposti on mahdollista matkustaa näiden paikkojen välillä, kun Lantis niin teki kuitenkin sillä omalla henkiolennollaan vissiin, ja yksi näistä meidän oman maailmankin sivuhahmoista on sieltä lampunhenkimaailmasta kotosin kuulemma, sanoo että sieltä tuli aikoinaan, että kaipa se on mahdollista. Mutta kuka tietää että miten. Ehkä tätä isompaa avaruusalusta varten tarvitaan vaan sellainen isompi henkinen valopolku, joten se on sitten vähän harvinaisempien tyyppien mahdollisuus.
(1:27:08) Maaret:
Jep. Ja sitten taas Cephirossa tää guru Clef ja kumppanit haluaa löytää uuden paikallisen tukipilarin, ettei Cephiroa voitaisi sitten hyväksikäyttää vieraiden valtioiden käsissä.
(1:27:20) Petteri:
Jep, ja sitten taikasoturit päätyy tänne ja on sillai että "tää on vähän niin kuin meidän syytä tavallaan, joten pitäisikö meidän yrittää auttaa Cephiroa vähän jotenkin" ja tämmöistä.
(1:27:31) Maaret:
Juu, sit tapahtuu kaiken näköstä. Täs kakkospuoliskolla mun mielestä ehdottomasti ja ylipäänsä tämän sarjan mielenkiintoisin hahmojuttu oli tää Lantisin ja tän Autozamin Eaglen suhde, joka oli just semmoseksi traagiseksi suureksi rakkaustarinaksi kirjoitettu, paits sit jostain syystä ne molemmat rakastuu tähän 14 vee Hikaruun, koska Lantis katto sitä silmiin kerran, ja sit se pelasti Eaglen hengen, Hikaru siis, lopussa.
(1:27:58) Maaret:
Sitten olin vähän sillai, että kun nää Eagle ja Lantis on selkeästi tämän sarjan semmoinen OTP, niin mä en ihan tajua miksi tähän aikuisten miesten monimutkaiseen hahmosuhteeseen pitää tunkea joku pirtsakka pikkutyttö mukaan.
(1:28:10) Petteri:
Jotta sarjan lukijat voisi fantasioida, että ai hitto, entä jos niinkun… kaks kuumaa jäbää, jolla on metrin levyiset hartiat ja toisella on blondit hiukset ja toisella on tummat hiukset, niin vois olla molemmat sillai niinkun toinen toises kainalossa ja toinen toises.
(1:28:24) Maaret:
Lopussa Hikaru julistaa, että se haluaisi mennä naimisiin näiden molempien kanssa. Mutta siinä jää vähän semmoinen fiilis, että onko se romanttisesti vai epäromanttisesti, en tiedä.
(1:28:34) Petteri:
Jätetään se auki.
(1:28:34) Maaret:
Tää mun mielestä olisi ollut parempi, jos näiden jäbien suhde Hikaruun olisi jätetty platoniseksi, ja niiden olisi annettu olla epämääräiset heterosexual life partnersit.
(1:28:47) Petteri:
Hmm... Tää nyt on vaan tätä CLAMPia, tiedäksää.
(1:28:48) Maaret:
Jotenkin se vaan oli mun mielestä tosi iso pettymys, kun ne oli selvästi kuitenkin niin tärkeet toisilleen nää jäbät.
(1:28:54) Maaret:
Sitten tuli vielä tämä Eaglen kakkosjäbä Geo, ja siit mä en saanut ihan selvää, että oliko sen tarkoitus olla sillai enemmän pojuydeviboi vai enemmän isoveliviboi vai enemmän bestisviboi vai mikä, siinä dynamiikassa Eaglen kanssa.
(1:29:08) Petteri:
Niin, kun sehän oli sillai että se oli kauhean huolissaan siitä sen terveyden rapistumisesta, että "älä taistele liikaa" ja tällai. Mm, ken tietää.
(1:29:17) Maaret:
Noniin, siitä olisi tullut ihan hyvä kolmois-OTP. OTT. Mutta nämä jutut jäivät mun mielestä taas vähän liian kesken. Mä olisin halunnut, että nämä jutut olisivat menneet tosi eri tavalla, koska tämä oli se paras juttu, mikä tässä sarjassa oli, ja Hikaru tosissaan oli se tylsin hahmo suunnilleen mikä sarjassa oli. Niin äh.
(1:29:48) Petteri:
Noh. Tässä tarinan jälkipuoliskolla me sitten aletaan käyttään aika paljon henkistä kapasiteettia sen märehtimiseen, että onko tää nyt oikein, että yksi prinsessapapitar joutuu kärsimään tukipilarina, jotta maailma voisi olla onnellinen ja ilman sotia ja sää on aina hyvä ja ei ole luonnonmullistuksia ja kaikkea.
(1:30:12) Maaret:
Kysytään, että onko tämä maa koskaan ollutkaan kaunis.
(1:30:18) Petteri:
Joo. Ja tää moraalinen asetelmahan on… en nyt tiedä onko CLAMP koskaan kuullut tästä Ursula K. Le Guinin novellista Those Who Walk Away From Omelas, joka on kuvaus tällaisesta utopistisesta kauniista kaupungista, jonka onnellisuus on jollain magialla sidottuna siihen, että yhtä viatonta lasta kidutetaan ja pidetään pimeässä ja nälässä ja näin edespäin. Ja pyöritellään, että no onko sitä nyt moraalisesti oikein, että 99,9% saa onnea sen takia, että yhtä viatonta ihmistä kidutetaan.
(1:30:54) Petteri:
Mutta tällaista samanlaista asetelmaahan tässä sarjassa sitten märehditään. Ja no totta kai se vastaus on se, että no ei, ei se ehkä ole oikein. Mutta ikävä kyllä tämmöiset luonnonlait meillä täällä Cephiron maailmassa nyt sitten on.
(1:31:06) Petteri:
Olkoonkin, että tää maailma on vähän epämääräinen, että… miten vanha tää Prinsessa Emeraude oli. Me nähdään se takaumassa pikkuvauvana ja guru Clef sanoo, että olen kasvattanut häntä ja näin, että selkeästi tukipilareita on ollut ennenkin, ja mainitaan, että aiempia on ollut. Mutta onko se sillain, että okei yksi elää sitten sen oman elinikänsä ja sitten sen jälkeen pitää ottaa uusi...
(1:31:32) Maaret:
Mitään ei kerrota ,ja toisaalta Clef on yli 700 vuotta vanha, joten Emeraude voi teoriassa olla niinku 600 vuotta vanha tai jotain.
(1:31:42) Petteri:
Niin, mutta miten pitkään ihmiset tässä maailmassa ylipäätään elää ja voitaisiinko me vuorotella, että tehdään tämmöinen kiertävä tukipilarivuoro, että sä oot ton viikon ja mä oon sit sen seuraavan viikon tai… Mut kaipa tää nyt vaan tämä rituaaliuhrauksen konsepti, että se tuntuu siistiltä. Se on aika semmoinen perinteinen shintojuttu kuitenkin, että syötetään se prinsessapapitar, himemiko, sinne jonnekin lohikäärmeelle ja sitten ei tule luonnonmullistuksia ja sillain. Mut vähän epämääräinen.
(1:32:13) Maaret:
Juu, ja ehkä sen takia kans tää loppu jäi vähän niinku epämääräseksi. Et ku täälhän on koko ajan pomppinut tää Mokona, maskottipupupömmelö.
(1:32:25) Petteri:
Ja sitten yhdessä kohtaa, kun se jää yksin huoneeseen, niin nää kolme riimujumalamechaa polvistuu sen eteen, ja sitten meille tulee semmoinen, että aah, niin että tämä Mokona onkin joku tärkeä eikä muuten vaan tämmöinen maskotti, joka on ollut meidän oppaana tässä koko ajan.
(1:32:40) Maaret:
Niin, niin sittenhän se paljastuu, että se on koko maailman luoja ja myöskin meidän tosimaailman luoja, eikä pelkän Cephiron.
(1:32:50) Petteri:
Luonut kaksi hyvin erilaista maailmaa, josta toisessa ihmisillä on vapaa tahto ja ne voi tehdä mitä vaan. Ja sitten toisaalta meillä on tämä Cephiro, jossa kaikki toimii mielen voimalla ja taikuudella.
(1:33:00) Maaret:
Ja yhden ihmisen taikuudella vieläpä suurimmaksi osaksi. Joo. Ja sit se on vaan sillä lailla, että joo, täällä on paljon hyviä kandidaatteja, mutta näistä tukipilariehdokkaista, joita tänne on kokoontunut, niin nyt entten tentten – Hikaru ja Eagle, teillä on voimakastahtoisimmat sydämet, joten laitetaan teidät Tokioon taistelemaan kuolemaan asti siitä, kummasta tulee tukipilari.
(1:33:22) Petteri:
Ja sitten ne on siellä mechoillaan taistelee paikalleen jähmettyneen Tokion yläpuolella, ja onhan se tosi siisti konsepti, mutta...
(1:33:29) Maaret:
Jotenkin se, että ne on nyt Hikaru ja Eagle, niin se olisi taas vaatinut kolme pokkaria lisää mun mielestä tähän sarjaan, että mä olisin ostanut sen ajatuksen, että okei, nää on ne voimakastahtoisimmat. Että se olisi jotenkin näkynyt mulle muutenkin, kun semmosena, että tulee vaan semmonen, että okei, no niin se sit varmaan on, kun Mokona sanoo niin, että tuntuu vähän niinku hatust vedetyltä.
(1:33:53) Petteri:
Word of God, kirjaimellisesti..
(1:33:54) Maaret:
Joo, joo. No sit siellä tietysti Umi ja Fuu on sillai et "eihän tässä ole nyt mitään järkeä että Hikarun pitää nyt yksinään tapella, kun me ollaan oltu tiimi koko tämän sarjan ajan."
(1:34:05) Petteri:
Mutta sitten Mokona sanoo, että "Sori, tämän sarjan nimi on Magic Knight Rayearth, et ainoastaan päähenkilöllä on väliä."
(1:34:11) Maaret:
Koska Rayearth on se Hikarun riimujumalamecha. Joo. Ja sitten Hikaru taas on siellä sillai että en mä halua tämmöisiä sääntöjä noudattaa, en mä halua, että toi Eagle kuolee, mä haluan pelastaa senkin. Ja sitten Mokona on vaan sillä lailla että sori, mun mielestä vaan yhden kuuluu tulla gladiaattorikentältä elossa, jotain jotain.
(1:34:30) Maaret:
Mutta sitten lopulta kuitenkin Umi ja Fuu jotain jotain, ja Hikaru jotain jotain, ja sitten pelastetaan se Eagle jotain jotain, ja sitten kaikki kolme yhdessä muodostavat sen supermechan, kun tehdään gattai, nämä kolme riimujumalaa siis, ja jotain jotain, ja sitten Hikarusta tulee tukipilari, mutta sitten se on sillai että "mä en halua itse asiassa olla tukipilari yksin, koska mun mielestä tämä on väärin ja rumaa tämmöinen, että uhrataan yhden onni kaikkien muiden edelle".
(1:35:02) Maaret:
Joten se antaa cephirolaisille esille itse vallan päättää kohtalostaan, niin että nyt kaikkien tahdonvoimat vähän niinku jakaa sen taakan?
(1:35:13) Petteri:
Niin, keksittiin demokratia, että me ei tarvita enää yhtä, joka rakastaa tätä maailmaa, koska nyt tästä tuli tämmöinen niin kuin demokraattinen, jossa ihmiset saa itse omalla mielenvoimallaan jakaa tämän taakan. Ja sitten sanotaan, että "prinsessa Emeralde ehkä olisi voinut tehdä tämän saman jutun, mutta ei se oikein halunnut, kun se ei uskonut, että kenestäkään muusta ei oo mihinkään."
(1:35:32) Maaret:
Tämä kuulosti vähän ehkä sellaiselta hönön yksinkertaiselta ratkaisulta tähän ongelmaan, että hassua, että kukaan ei ole aiemmin tätä keksinyt. Vähän semmoinen supernaiivi ratkaisu monimutkaiseksi tarkoitettuun pulmaan, mikä taas ehkä tulee siitä, että tässä on pikkutyttöjen sarja, joka ei ehkä sitten saa ihan kaikilla tasoilla oltua semmoinen älykkäämpi ja mielenkiintoisempi kuin mitä pikkutyttöjen sarjassa tarvii olla.
(1:36:03) Maaret:
Mikä on vähän sillai tylsä, koska mä aina muistan sen Sugar Sugar Runen, joka oli kaikin puolin oikea sarja, vaikka se olikin pikkutyttöjen sarja. Mutta, no.
(1:36:14) Maaret:
Tää että tahdonvoima ratkaisee kaiken, joten ei tarvitse kummemmin selitellä, niin sikäli selittää kaiken tän, koska sitten ei tarvitse selittää, että miksi tämä loppu, miksi asiat meni tällä tavakoska sitten riittää vähän niin kuin, että huudetaan kovaa.
(1:36:29) Petteri:
Niin, että se kuka huutaa kovemmin, niin sillä on isoimmat spiraalivoimat ja...
(1:36:33) Maaret:
Niin. Ja sitten tietysti meille ei oikein kerrota, että miten se toimii, että nyt Cephiro on niin kuin kaikkien tahdonvoiman varassa, koska tää kuulostaa mun mielestä kans vähän katastrofin aineksilta.
(1:36:46) Petteri:
Tarvittaako se, että kun siellä on joku, jolla on huono päivä, niin sitten katto romahtaa niskaan?
(1:36:51) Maaret:
Niin?
(1:36:52) Petteri:
Toisaalta kun me ei olla tavattu näitä kansalaisia, niin ei meitä ehkä…
(1:36:56) Maaret:
Ei meitä kiinnosta, että romahtaako katto niiden niskaan.
(1:36:58) Petteri:
Mut jotenkin temaattisesti tämä oli aika ehjä. Korostetaan sitä ystävyyden ja toveruuden voimaa. Luottamus ystäviin on ystävyyttä.
(1:37:10) Maaret:
Ja sehän oli se, mitä nämä riimujumalat nimenomaan vaati näiltä taikasotureiltaan. Ja ne kaikki oli sillai että sinä, joko uskot ystäviisi, ja luotat ystäviisi ja haluat suojella ystäviäsi, niin sinä olet arvoiseni.
(1:37:26) Petteri:
Ja lopulta maailman luojakin halusi muutosta siihen maailmaan ja sen takia laitto siihen viereen muut maailmat joilla on erilaiset luonnonlait, ja toivoi, että eri maailman ihmiset saisivat voimaa erilaisuudestaan ja löytäisivät yhdessä paremman tavan elää.
(1:37:43) Petteri:
Ja sen takia se varmaan sitten kans – Mokona siis – kutsui taikasoturit takaisin tänne Cephiroon, koska mehän ei tässä puolivälin jälkeen vielä tiedetäettä kuka oli kutsunut, koska tukipilariahan siellä ei enää ole.
(1:37:56) Maaret:
Ja tukipilarin piti olla se ainoa, joka pystyy siihen.
(1:37:56) Petteri:
Niin. Ja kyllä se jotenkin temaattisesti toimii.
(1:38:02) Petteri:
Sitten lopetellaan sillä lailla kivasti, että no niin, sitten vastuu maailmasta jäädään kaikkien kesken. Sitten päähenkilöt voi vaan käydä sunnuntaisin siellä Cephirolla piknikillä ja teellä. Ja kaikki elää onnellisesti ja kaikki on hauskaa. Ja ehkä se Eaglen terveydentilakin siitä ennen pitkään alkaa kohentumaan, vaikka se onkin siellä koomassa sitten sarjan loppuessa.
(1:38:20) Maaret:
Hyvät vibat. Paitsi, että missään vaiheessa Hikarun ja Eaglen, tai Hikarun ja Lantisin, välillä ei kyllä mun mielestä ollut minkäännäköistä toimivaa romanttista kemiaa, mutta okei!
(1:38:31) Petteri:
Kyllä ne pari kertaa tuijotteli toisiaan silmiin kuitenkin ja...
(1:38:34) Maaret:
Mutta ei silmiin tuijottelu oo romanttista kemiaa, se on silmiin tuijottelua.
(1:38:38) Petteri:
On se kuudesluokkalaisten mielestä.
(1:38:40) Maaret:
No ehkä. Joo.
(1:38:41) Petteri:
Ja ihanaan höpsö tää neljättä seinää rikkoa lopetus, että mikähän me keksittäis tälle uudelle maailmalle nimeksi nyt kun se ei oo enää Cephiro. No keksipäs sinä, lukija! Ja tässä on viimeisellä sivulla tyhjä nimikyltti, jolla voit kirjoittaa oman nimen tälle sarjalle.
(1:38:54) Maaret:
Se oli mun mielestä hyvä ja iskevä lopetus, kyllä.
(1:38:59) Maaret:
Tässä oli monia juttuja. Mun mielestä se loppukonflikti oli vaan kauhean sekava ja just se, että kaikki on kiinni vaan siitä huutamisesta.
(1:39:07) Maaret:
Mä oisin tarvinnut ehkä vähän enemmän selitystä ja pohjustusta ja semmoista hahmosuhteiden pohjustusta. Ja sitä, että hahmot joutuu tekemään muutakin asiaa kuin uskoa tosi lujaa.
(1:39:22) Maaret:
Mutta... Se että mihin päädyttiin lopulta oli ihan toimiva, mutta sekin olisi minulle tarvinnut sen, että siinä olisi vähän enemmän selitetty sitä, että miten tämä maailma nyt sitten toimii nyt. Mutta se, että olisi voitu selittää, että miten nyt kun tämä taakka on jaettu, niin maailma toimii sen varassa. Se olisi tarvinnut sen, että siellä alussa olisi kerrottu, että miten tämä maailma on aikaisemmin toiminut. Et tämä luottaa mun mielestä vähän liikaa tähän, että tämä maailmanrakennus on absoluuttisen höttöstä ja voi tarkoittaa ihan mitä vaan.
(1:39:54) Maaret:
Mut niin. Kylä tää jälkipuolisko oli ehdottomasti parempi kuin se ensimmäinen puolisko. Tämä oli, niin kuin sanoit, oikea mangasarja. Mutta joo, vaikka nyt olen valittanut monesta jutusta, niin kyllähän tässä loppupuoliskolla oli sitten paljon siistejäkin juttuja tosiaan.
Yhteenveto
(1:40:14) Petteri:
Yhteenvetona.
(1:40:15) Maaret:
Mun mielestä tämän sarjan isoin ydinongelma on, että tämä on liian lyhyt. Koska tässä on tosi paljon siistejä juttuja. Hienoja konsepteja, jännittäviä genre- ja juoni- ja hahmoelementtejä ja niin edelleen. Mutta tää olisi vain tarvinnut tuplasti enemmän pokkareita, että nämä kaikki elementit olisivat päässy oikeuksiinsa. Ja että niitä hahmoja olisi ehditty rakentaa ja sillai. Että kuuden pokkarin sijaan, jos tämä olisi ollut 12-pokkarinen, niin uskon, että tämä olisi ollut tosi siisti sarja.
(1:40:48) Petteri:
Tosi vaikea sarja puhuttavaksi, kun koko se ensimmäinen puolisko on vaan jotenkin tarkoituksellisen tökerö ja yksinkertainen fantasiakohelluslastensarja, ja sitten se menee semmoiseksi kunnolliseksi.
(1:41:01) Petteri:
Ja sit sen jälkeen… kaikista näistä ongelmista huolimatta mistä me ollaan puhuttu, niin kuvitellaan että sä olet 14 vee ja luet sitä ekaa mangaas, niin onhan se tosi päräyttävää, että meillä on tämmöinen sarja, jossa antagonistit ei ole antagonisteja lainkaan pahuuttaan, vaan nekin haluaa vain hyvää omista tarkoitusperistään.
(1:41:18) Maaret:
Ja niiden näkökulmasta itse asiassa sankarit onkin niitä pahiksia ja näin.
(1:41:23) Petteri:
Niin. Ja sit täällä on paljon näitä siisteitä juttuja. Niin kuin niitä teräviä olkatoppauksia ja se leijuva kristallilinna ja ulkopuolella myrskyää jatkuva myrsky, ja lyhyitä hameita ja magiaa ja robotteja ja taikavoimia ja loitsui ja kohtalon valitsemia asioita ja se että putoat jostain ja jäbä ottaa sut prinsessakantoon ja katseenne kohtaavat, ja… Ja kaikkea tämmöistä tosi animee kamaa.
(1:41:50) Maaret:
Joo. Joo.
(1:41:51) Petteri:
Just tämähän takia anime ja manga on siistiä. Ja mielenkiintoinen... Olkoonkin, että se fantasiapeli-RPG-homma sitten jäi sinne ensimmäiseen puoliskoon, ja sitten tää isompi fantasia-scifi-maailmanpelastushomma oli sitten täällä jälkipuoliskolla.
(1:42:10) Petteri:
Niin tää on mielenkiintoinen yhdistelmä näitä kaikkia. No, mechat tietysti sieltä tulee ensimmäisenä mieleen, ja… En mä tiedä, usein tätä on taikatyttöhommaksi sanottu, mutta eihän täällä oikein mitään taikatyttögenren kanssa ole tekemistä, vaan ne on...
(1:42:27) Maaret:
Lähinnä se, että tytöt…
(1:42:29) Petteri:
...käyttää taikavoimia, joo.
(1:42:32) Maaret:
Ja muuntautuu ulkonäöllisesti taikavoimilla ja sillai joo.
(1:42:36) Petteri:
Kyllä, mutta sekin jää vähän sillä lailla pinnalliselle asteelle, mutta tota... Mielenkiintoinen tällainen, sanoisin kuin CLAMP-mainen genresekotus.
(1:42:46) Maaret:
Kyllä tämä varmaan joo, silleen on aika hyvä kurkistus siihen, että millaista mangaa CLAMP tekee, joskaan ei ehkä niiden paras manga.
(1:42:56) Petteri:
Ei. Ja sitten toisaalta se, että on ehkä mietittävä, että millaista fantasia-sarjat oli silloin 90-luvulla. Että tällainen genretietoisuus ja niiden käsittely ja… Sitten se, että ne on tyttöjä, jotka lähtee sinne fantasiamaailmaan miekka-taika-sankaroimaan.
(1:43:14) Maaret:
Sehän on tämän sarjan kaikista siistein asia.
(1:43:16) Petteri:
Niin.
(1:43:17) Maaret:
Ja kyllähän tämä nyt oli aivan silmiä hivelevän kaunis sarja tosiaan. Ihan kauhean montaa sarjaa, etenkään samalta aikakaudelta, ei tule kyllä mieleen, jotka olisivat vain yhtä yksiselitteisen upeannäköisiä.
(1:43:32) Petteri:
Ja olipa kyllä tosiaan hauska sitten lopultakin lukea tämä, koska en ollut lukenut aikaisemmin, enkä sitä animeakaan koskaan juuri katsonut, joten en yhtään tiennyt, että mitä olin saamassa.
(1:43:44) Maaret:
Joo, aika sama. Vaikka ajattelinkin tietäväni vähän, mutta en sitten tiennytkään yhtään mitään, mutta sehän oli ihan hyvä juttu vaan. Ja se kuuluisa suuri käännehän oli tosi siisti, mutta kyllä mun mielestä se panostus jännään käänteeseen muun tarinan kustannuksella siellä alussa on semmoinen tarinankerronnallinen priorisointi, mitä itse en voi kauhean hyvin allekirjoittaa.
(1:44:06) Petteri:
Hmm... Mutta ehkä meidän pitää lukea lisääkin CLAMPia.
(1:44:10) Maaret:
Varmaan, koska kyllähän hän on niin mielenkiintoisen ristiriitanen teos kuin tämä oli, niin tästä oli ihan hirveän mielenkiintoista puhua, ja mä uskon kyllä, että CLAMPista löytyy lisääkin samaa.
BL-harrastamisen historia Italiassa
(1:44:28) Maaret:
Ajankohtaisasioissa sitten vähän vanhempi juttu. Viime syksynä nimittäin Anime Herald julkaisi artikkelin poikarakkausgenren eli BL:n historiasta Italiassa. Ihan semmoinen harrastajan kirjoittama, ei niinkään minkään aluetta tutkivan ihmisen.
(1:44:44) Maaret:
Mutta se oli mielenkiintoinen, koska Italia on semmoinen maa, jossa mangalla on aika vahva jalansija, ja animella toki etenkin, mutta josta tulee vastaan juttua aika vähän lopulta, niin tää oli kiinnostava kurkistus mielestäni. Tässä artikkelissa muistellaan, että animehan on ollut läsnä Italiassa ainakin 60-luvulta asti.
(1:45:10) Petteri:
Joo, taustallahan tässä on se, että 70-luvulla Italian yleisradioyhtiön monopoli purettiin ja tuli hirveästi uusia kaupallisia kanavia. Ja kun kotimaista TV-tuotantoa ei ollut, niin ostettiin ulkomaista sisältöä, ja animeahan sai halvalla, joten sitä Italian TV:ssä esitettiin.
(1:45:31) Petteri:
Ja tämän takia italialaiset rakastaa jalkapalloa, koska ne on kaikki kattoneet Captain Tsubasaa telkkarista nuorempina. Ja animella vaan on siellä ollut tosi varhaisesta vaiheesta alkaen tosi iso jalansija.
(1:45:46) Maaret:
Ja siellä on aika vanhojakin ihmisiä nykyisin, jotka on kasvanut animen parissa.
(1:45:52) Petteri:
Ja ihan italialaiset Disney-sarjakuvatkin, Aku Ankat ja vastaavat, näyttää pikkusen erilaisilta kuin muissa maissa tehdyt.
(1:46:01) Maaret:
Joo. Silloin alkuaikoina ajateltiin, että anime on lastenohjelmia, joten niitä leikeltiin isolla kädellä. Sitten 1999 perustettiin MTV Anime Night -ohjelmapaikka, jolla alettiin esittää aikuisempaa animea, semmosta niin kuin Trigunia, Cowboy Bebopia, Full Metal Panicia ja tämmösiä. Ilman leikkelyitä, mutta toki italiaksi dubattuina.
(1:46:31) Maaret:
90-luvulla mangakin löysi tiensä Italiaan, tän kirjoittajan mukaan, ja alkoi kasvattaa ympärilleen nörttikulttuuria. Ja manga toisaalta säästyi siltä sensuurilta, koska sarjakuvia ei pidetty samalla tavalla lasten juttuna kuin animaatioita, eikä se ollut niin iso juttu muutenkaan, että se olisi ruvennut kiinnostamaan kukkahattuja.
(1:46:54) Maaret:
Marraskuussa 1999 Panini Comics -kustantaja julkaisi Italian ekan BL-mangan, joka oli Marimo Ragawan New York, New York, ja sen ja muutaman OVA-animen myötä, joita oli esim. Kizuna ja Ai no Kusabi. Tämmöset mitä itsekin muistaa katsoneeni hyvin pieninä ja huonolaatuisina rippeinä aikoinaan.
(1:47:17) Maaret:
Näin myötä Italiaan syntyi innokas pieni BL-fandomi, jota kutsuttiin ysärin lopulla ja nollarin alussa "yaoistoiksi". Termiä "yaoi" käytettiin, mutta tässä artikkelissa ei mainita termiä "shounen-ai" lainkaan, mikä sai mut miettimään että onkohan Italia vähän niin kuin säästynyt tältä shounen ai - yaoi -erottelulta, joka englanninkielisessä ajattelussa on ollut hirveen paljon läsnä.
(1:47:42) Maaret:
Italian Wikipedia-artikkelissa kyllä "shounen aista" puhutaan myös. Toki mainitaan kanssa, että Japanissa se on terminä ihan kuollut. Mutta ihan mielenkiintoista. Tarina ei kerro tästä sen enempää, että jos joku tietää, niin kiinnostaa kuulla.
(1:47:58) Maaret:
Mutta sitten kerrotaan, että netti alko olla tietysti juttu nolkyt-luvun taitteessa, ja sen kautta muodostu yhteisöjä ja foorumeita ja fanifikkisivustoja.
(1:48:10) Maaret:
Toisaalta perinteisien arvojen yhteiskunnassa etenkin tyttöjen piti olla kiinnostuneita tämmöisistä vähän tuhmemmista jutuista vähän salaa. Isompi stigma tään jutun kirjoittajan mukaan liitty erotiikkaan kuin niihin homoromanttisiin suhteisiin, mutta varmaan nyt molemmat oli vähän sillai tabujuttuja.
(1:48:29) Maaret:
Nämä yaoistot siihen aikaan tyypillisesti kulutti kaiken käsiinsä saaman BL:n, ihan niin kuin minäkin aikoinaan.
(1:48:38) Petteri:
Kyllä se varmaan on aika semmoinen universaali läntinen juttu, että...
(1:48:42) Maaret:
Silloin kun ei ollut tarjontaa kauheasti, mutta kiinnostusta kyllä, niin sitten kaikki vaan haalittiin, mikä irti lähti.
(1:48:49) Maaret:
Mutta ilmeisesti sekä anime- että mangajulkaisujen painokset BL:n parissa oli usein aika pieniä, ja vaan pari kustantajaa ylipäänsä julkaisi BL-mangaa, ja nekin harvaksiin. Junjou Romantica oli sitten eka semmonen isosti laajan yleisön hurmannut mainstream BL-animehitti. Tässä ei sanota, milloin se tuli Italiaan, mutta anime tuotettiin 2008, joten varmaan siinä nollarin lopulla. Vähän varmaan kuulostaisi, että samalla tavalla ehkä kuin Gravitation oli englanninkielisissä piireissä semmonen iso BL-mainstream-hitti.
(1:49:28) Maaret:
2011-2012 sitten BL:n kaupallinen potentiaali korkattiin kunnolla, ja siinä kahden vuoden aikana julkaistiin 23 BL-nimikettä, siinä missä edellisen kymmenen vuoden aikana oli julkaistu yhteensä 39. Ja tässä ei varsinaisesti sanota niin, mutta mulle tuli semmoinen fiilis, että ehkä tää markkina sitten just tän Junjou Romantican mainstream menestyksen ansiosta piristyi, ja sai niin kuin lisää kiinnostusta myöskin sillä lailla kaupallisesti.
(1:49:59) Maaret:
Sitten puhuttiin siitä, miten vanhat internetyhteisöt alkoivat vaihtua uusiin, että foorumeiden tilalle tuli Facebook ja uusi BL-harrastajien sukupolvi pääsi irti. Mutta edelleen BL-fanitus oli voimakkaasti stigmatisoitua ja yleisesti ottaen semmonen paheksuttu juttu. Mutta toisaalta BL-harrastajat eivät enää harrastaneet sieltä komeroistaan, vaan olivat enemmän esillä, kun myös sitä materiaalia sai helpommin ja sillai. Kerrottiin, että myös miesten hallitsemissa nörttitiloissa vieroksuttiin BL:ää ja suhtauduttiin siihen sillai alentuvasti roskaerotiikkana.
(1:50:42) Petteri:
Joo, kyllähän tämmönen tutulta toki kuulostaa, ei kai siinä.
(1:50:45) Maaret:
Joo. Tämä kirjoittaja yhdistää miesnörttien asenteen siihen, ettäItalia on hyvin macho, homofobinen ja patriarkaattinen paikka kulttuurillisesti yhteisönä, ja BL-viihde taas sitten haastoi tämmösiä
perinteisiä käsityksiä maskuliinisuudesta. Ja tietysti myöskin heteronormatiivisuudesta.
(1:51:09) Maaret:
Tämä kirjoittaja kertoo, että siinä missä BL-manga oli tie semmoseen seksuaalisuuden käsittelyyn, niin siihen liittyi Italiassa myös paljon haasteita. Niin kuin se, että monet ajatteli, että nämä toksiset BL-tropeet, noncon.jutut ja semmoiset heijastaa todellisten homojen käyttäytymistä, ja siihen siihen sisältyy paljon homojen fetisisointia, hän sanoo.
(1:51:31) Maaret:
Nykyisin mä en enää tiedä, mitä tämä asia tarkoittaa, kun näin sanotaan, mutta… tavallaan se tiedon puute siitä, että BL on kuitenkin fantastinen kuvaus homoseksuaalisuudesta usein, eikä… ja etenkin silloin nolkyt-luvulla, 2010-luvun taitteessa.
(1:51:53) Maaret:
Nykyisin siinä on ehkä enemmänkin semmosia tavallaan reaalimaailman vivahteita. Mutta silloin nollarilla oli mun mielestä tosi vallalla semmoinen, että on hyvin irrallaan todellisuudesta usein tämä tarina.
(1:52:10) Maaret:
Tällaiset aiheutti sen, että Italian queer-piireissä BL-harrastajia ei sitten kauhean hyvällä katottu, koska muutenkin Italiassa sanottiin, että sateenkaari-ihmisten oikeudet on olleet aika vaikealla tiellä.
(1:52:24) Maaret:
Tämähän silleen on ihan jännä, että Jenkeissä ja Suomessa esimerkiksi, ja aika monessa paikassa BL-manga on ollut vähän niinku semmonen…
(1:52:35) Petteri:
Queer-yhteisön juttu.
(1:52:37) Maaret:
Niin. Että nimenomaan monet, jotka jollain tavalla sateenkaarisiksi identifioituu, on löytänyt BL:stä kosketuspintaa, jota ei muusta viitteestä ole samalla tavalla löytynyt. Ja se on ehkä tuoreempi semmoinen näkökulma, ja nimenomaan ehkä semmosta Tumblr-näkökulmaa, missä pahastutaan toisten puolesta vähän millä sattuu perusteella. Ja jaotellaan BL:ään ja yaoihin sen mukaan, että oliko tässä minun mielestäni ongelmallisia piirteitä vai ei.
(1:53:15) Maaret:
Ja puhutaan siitä, että fujoshit fetisisoi oikean elämän homoja ja kaikkea tämmöistä. Mikä sitten ei ihan ehkä hahmota sitä todellisuutta, koska näin puhuu yleensä vain ihmiset, jotka eivät genrestä välitä.
(1:53:32) Petteri:
Eli toisin sanoen Italiassa oltiin vuosikymmeniä diskurssissa edellä.
(1:53:38) Maaret:
Ehkä. Mulle tuli artikkelista sellainen fiilis, että siinä oli ehkä vähän oikeampi huoli, siinä missä tämä…
(1:53:47) Petteri:
Englanninkielisen maailman huoli on ehkä enemmän semmonen…
(1:53:50) Maaret:
Nykykeskustelu… niin. Semmonen puolestapahastumisjuttu enemmän kuin mitään muuta, semmoista että minun pitää nyt olla tosi tiedostava ja minun pitää hyvin äänekkäästi sitten julistaa olevani tiedostava, ja sillä julistamisella ja muiden tuomitsemisella on enemmän merkitystä kuin sillä, että teenkö asioita, jotka esimerkiksi puhuvat arvojeni puolesta muuten.
(1:54:18) Maaret:
Mut joo, tää oli mun mielestä vaan hauska sillai sävyero.
(1:54:22) Maaret:
No sitten tarina jatkuu. 2015-2016 BL-kiinnostus oli kirjoittajan mukaan Italiassa huipussaan, ja sitten minun kasvu on vakiintunut 2010-luvun loppua kohti, ja samalla on tapahtunut semmonen pieni suunnanmuutos, että ne puhututtavimmat sarjat alkoo tulla Etelä-Koreasta, semmoset Killing Stalkingit ja muut webtoon-systeemit.
(1:54:50) Maaret:
Ja se on ihan jännä kanssa, koska englanninkielisessä maailmassa musta tuntuu, että se on enemmän semmonen 2020-luvun juttu. Että onhan joku Killing Stalking, onhan se semmonen mistä on pitkään puhuttu, mutta ne on ollut ehkä semmosia yksittäisiä pistemäisiä juttuja enemmän.
(1:55:08) Maaret:
Ja sitten nykyisin alkaa olla se, että kun webtoon-sarjoja lisensoidaan ihan fyysiseen julkaisuun, Seven Seasit ja Yen Pressit pistää niitä vaikka miten paljon, niin ehkä se on tämmönen ihan viime vuosien kehitys jotenkin.
(1:55:22) Petteri:
Sama fiilis mullakin on, joo.
(1:55:24) Maaret:
Ja sitten koronapandemian aikana mangan suosio piikkasi Italiassakin, niin kuin Jenkeissä ja Ranskassa ja näin edelleen.
(1:55:34) Petteri:
Kaikissa maissa, joissa on kehittynyt verkkokauppaekosysteemi, jossa voit tilata kirjoja netistä. Joihin Suomi ei ikävä kyllä kuulu.
(1:55:44) Maaret:
Sniff, joo. BL:kin on tullut suuren yleisön tietoisuuteen paremmin samalla. Ja uusimman polvenn BL-harrastajat kutsuukin itseään fujosheiksi eikä yaoisteiksi, ja on tietoisempia queer-asioista.
(1:56:01) Maaret:
Mainittiin, että Italiassa ylipäänsä tehdään tiedostavaa kotimaista BL-sarjakuvaa, ja sateenkaarevatkin ihmiset ovat mukana BL-innostuksessa nykyisin. Kirjoittaja kertoo, että ainakin puolet BL-yhteisöstä.
(1:56:15) Petteri:
Eli toisin sanoen ne taas on sitten nyttemmin palanneet takaisin siihen nolkitluvun ja kymmenluvun meininkiin, mikä meillä oli silloin. Asiat kulkee väärään suuntaan.
(1:56:22) Maaret:
Se on jännä. Vähän niin kuin. Että monet jutut tästä tarinasta Italian BL-harrastamisen historiasta on tosi samansuuntaisia, mutta tässä on tiettyjä pieniä eroja siihen omaan kokemukseen, jotka tekee tästä mun mielestä tosi mielenkiintoisen.
(1:56:43) Maaret:
Sitten oli vielä, mainittiin, että mies-otakukunnan suunnalta edelleen tulee ikävää somekommentointia, esimerkiksi kustantajien BL-valinnoista. Varmaankin siinä hengessä, että miksi ei lisensoitu jotain mistä minä tykkään, vaan tämmöistä roskaa.
(1:57:00) Maaret:
Mutta kirjoittajan näkemys on, että BL-harrastus on Italiassa aika hyvässä hapessa, ja siellä julkaistaan nykyisin myös queer-asioista kertovaa mainstream-mangaa. Ja tämähän on sama myöskin englanninkielisessä mangalisenssimaailmassa, että kaikennäköistä mainstreamimpää, ei-BL-asiaa, missä käsitellään queer-asioita on aika paljon framilla, ja niille on paljon kysyntää, ja niitä lisensoidaan vähän niin kuin koko ajan. Tämmönen juttu.
(1:57:30) Petteri:
Mielenkiintoinen katsaus. Paljon asioita, joita en tiedä.
(1:57:35) Maaret:
Joo, sama. Ja just ne vivahde-erot siinä, miten milloinkin mihinkin on suhtauduttu vaikka, niin hauskoja.
(1:57:42) Petteri:
Mietippä jos Suomessakin julkaistais BL:ää.
(1:57:44) Maaret:
Ai jai. Se on se Eerie Queerie, tai Ghost, joka edelleen pitää sitä lippua. Ja no Gravitation kanssa.
(1:57:52) Petteri:
Niin. No sitä tuskin tulee tapahtumaan, ilmeisistä syistä, jotka me kaikki tiedetään.
(1:58:00) Maaret:
Ivreaa ei ole koskaan kyllä kiinnostanut kauheasti BL:ää julkaista.
(1:58:06) Petteri:
Kyllähän ne vähän siellä lupaili ohimennen, että jos mangan suosio kasvaa, niin sitten voisimme ehkä jotain tämmöistäkin julkaista, mutta tietysti se nyt on tyhjää puhetta, kunnes niin oikeasti tapahtuu.
(1:58:16) Maaret:
Toistaiseksi on lähinnä Shonen Jumpia siellä nyt tällä uudella tulemisella. Mutta katsotaan, tässä voisi olla uusi aluevaltaus Suomeen.
Akihabaran asemanmenetys
(1:58:31) Petteri:
Toisena aiheena sitten. Tässä hiljattain mulle tuli samalla viikolla vastaan kaksi artikkelia, jotka lähestyi samaa aihetta vähän eri kulmista, sattumoisin. Nimittäin sitä, miten Akihabaran kaupunginosa Tokiossa on menettämässä sitä asemaansa Tokion nörttikulttuurin mekkana, joka sillä on vuosikymmenet ollut.
(1:58:54) Petteri:
Ensimmäinen näistä teksteistä tuli tässä Richardson Handjajan uutiskirjeessä, Animenomicsissa, jossa se tosiaan käsittelee anime- ja manga-alaa sellaisen bisneksen näkökulmasta. Ja siinä hän huomautti, että Akihabarassa on nykyään yhä enemmän kiinalaisten pelien mainoksia eikä japanilaisten. Genshin Impactii, Blue Archivee, Honkai Star Railii, ja ilmeisesti myöskin nimenomaan kiinalaisten turistien määrä Akihabarassa on moninkertaistunut nimenomaan vuoden 2024 aikana, jostain syystä, kumma kyllä.
(1:59:27) Petteri:
Akihabaran historiahan menee karkeasti ottaen muuten niin, että aikoinaan sodan jälkeen siitä tuli paikka, jossa myytiin torikojuissa elektroniikka-osia, joita läheisten teknillisten korkeakoulujen opiskelijat sieltä osti ja kasasi niistä itse radioita myytäväksi lisätienesteikseen.
(1:59:44) Petteri:
Ja tämän takia Akihabarasta tuli sitten tällainen elektroniikka- ja kodinkonekaupunginosa. Ja 80-luvun alussa kaikki kävi ostamassa telkkarinsa ja pesukoneensa Akihabarasta, kun isoja marketteja ja kodinkoneliikkeitä ei ollut vielä juuri muualla. 80-luvun alussa kuulemma 10 prosenttia Japanin kodinkoneista myytiin Akihabaran kautta.
(2:00:06) Petteri:
Sitten tuli tietokoneet ja pelikonsolit, ja niiden mukana tuli sitten videopelit ja tätä kautta sitten nörttikulttuuri, animet ja mangat ja semmoset. Ja sitten Akihabarasta tuli se otakulttuurin mekka, mitä se oli 80-luvun lopulla, 90-luvulla.
(2:00:21) Petteri:
Ja sitten Akihabaran maineesta tuli semmoinen itseään toteuttava ennuste, kun se mainittiin nimeltä joka ikisessä nörttisarjassa, ja sitä kautta me ulkomaalaisetkin sitten kuultiin Akihabaran maineesta ja olemassaolosta. Ja siitä tuli vähän sellainen pyhinvaelluskohde. Vähän niin kuin Hollywoodilla on se maine mikä Hollywoodilla on johtuen siitä että Hollywoodin viihdeteollisuus, eli elokuvat, pitää Hollywoodia esillä, mainostaa sitä ja maalaa sen semmosena unelmien kaupunkina.
(2:00:46) Petteri:
Mutta joo. Tätä mainetta myöten on sitten tulleet turistit, jotka nykyään ilmeisesti on yhä enemmän kiinalaisia, eikä valkonaamoja.
(2:00:56) Petteri:
Toinen ja vähän pitempi kirjoitus tästä samasta aiheesta sitten tuli sitten vastaan Unseen Japan -sivustolla, jossa huomautettiin parista samasta asiasta kuin tässä uutiskirjeessakin. Eli että Akihabara on tässä pandemian aikana menettänyt useita kauppoja ja liikkeitä, jotka oli monille aikoinaan se ykköskohde siellä shoppailuun menemiseen.
(2:01:14) Petteri:
Isoimpana Tora no ana, käytettyjen doojinshien liike. Yellow Submarine suljettiin, Gundam-kahvila siinä rautatieaseman vieressä myöskin.
(2:01:25) Petteri:
Samaan aikaan sitten taas Ikebukurossa animen näkyvyys sen kun kasvaa koko ajan, että siellä juuri ilmoitettiin, että nimetään se paikallisen ison Animaten liikkeen edessä oleva katu Animate-kaduksi. Ikebukurossa itse asiassa avattiin uusikin Animaten liike lähelle sinne rautatieasemaan.
(2:01:43) Petteri:
Unseen Japan huomautti, että tää Akihabaran lasku on ollut myös aika pitkään jatkunut prosessi. Että siellähän oli vuonna 2008 se puukotustapaus kadulla, jonka takia useamman vuoden ajan ei suljettu katua autoliikenteeltä viikonlopuksi semmoseksi kävelykaduksi. 2011 se alotettiin vasta uudestaan. Senkin jälkeen on rajoitettu katuesiintymisiä, että minkänäköisiä väkijoukkoja saa kerätä, turvallisuussyistä. Ei saa olla idolien guerrilla-konsertteja enää eikä mitään.
(2:02:16) Petteri:
Myöskin on syytetty, että tämä rautatieaseman seudun rakentamista tylsäksi ja yhdennäköiseksi on vähentänyt tämän alueen yksilöllistä charmia.
(2:02:26) Petteri:
Myöskin Unseen Japan mainittee kirjoituksessaan tän mainosten muuttumisen. Että nykyään kun mobiilipelit on syömässä tilaa perinteisiltä tietokonepeleiltä, niin mainoksetkaan ei ole enää niitä söpötyttövisualnoveleita, vaan yhä enemmän mobiilipelien mainoksia. Jotka, kuten sanottu, niin on yhä enemmän sitten kiinalaisia pelejä.
(2:02:43) Petteri:
Olkoonkin, että nämä on toki sitä samaa japanilaista estetiikkaa, että isoi silmiä, isoi tissejä. Mutta sitten kun pelejä ei enää julkaista ja myydä kaupoissa, niin sitten ei ole enää julkaisutapahtumiakaan, launch-eventtejä siellä, jotka näkyisivät kaduilla ja liikkeissä ja houkuttelisi ihmisiä käymään ostamassa sieltä paikan päältä. Ja se sitten vähentää Akihabaran eloisuutta.
(2:03:05) Petteri:
Meidokahvilat sitten, jotka on olleet perinteinen osa Akihabaran kulttuuria sieltä 90-luvulta lähtien. Sitä on alkanut ajaa pois sieltä yhä enemmän, tai sanoisinko laimentaa, semmoinen epämääräisempi konseptikahviloiden ja hostess-baarien kulttuuri. Jotka houkuttelee asiakkaita puoliväkisin sisään ja tämmöstä, ja sitten on kovia narikkamaksuja ja velkaantumisia, sillai. Tämä on kuulemma tehnyt Akihabarasta yhä vähemmän semmoisen nörttimäisen kaupunginosan ja enemmän semmoisen samanlaisen viihdekaupunginosan kuin kaikki muutkin yöelämän keskukset. Mikä on sillai tosi jännä ajatus, että silloin aikoinaanhan Akihabarassa kaikki valot sammutettiin yhdeksältä ja siellä ei enää mikään liike ollut auki ja nörtit menee yöksi kotiin niin kuin jossain Disneylandissa.
(2:03:56) Petteri:
Nyt kun tämä artikkeli tuli vastaan, niin mä muistin, että tuossa vuosi sitten, tammikuussa '24, niin mähän olin itsekin postannut Twitteriin tästä samasta aiheesta. Nimittäin siitä, että viikkolehti Spa! oli kirjoittanut artikkelin siitä, että Akihabara on muuttumassa yhä enemmän Kabukichon kaltaiseksi. Että ne perinteiset meidokahvilat on korvautumassa yhä enemmän konseptikahviloilla, jossa sisäköiden sijaan tytöt on noitatyttöjä tai succubuksia tai jotain, ja se raja meidokahviloiden ja ihan vaan perinteisten hostess-baarien välillä alkaa entisestään hämärtyä.
(2:04:31) Petteri:
Ja ihan oikeita hostess-baarejakin alkaa olla yhä enemmän. Ja sitten kun alueella on hyvin tienaavia baarityttöjä, niin sitten on alkanut tulla myös host clubeja niiden perässä, koska host clubien asiakkaathan tunnetusti on yötöillä hyvin tienaavia naisia, ja host clubit on niiden rahojen perässä sitten, ja tämä on tämmöinen parasiittikehä joka pyörii. Ja nämä konseptikahvilat ja kaikennäköiset kiinamekko-succubus-noitatyttökahvilat, niin nehän on sitten kaikissa muissakin niin kuin Kabukichossa nykyään sitten.
(2:05:01) Petteri:
Ja tosiaan ilmeisesti on Akihabarassakin ollut vähän semmoista asiakkaiden väkisin sisään houkuttelemista ja vastaavaa.
(2:05:08) Petteri:
Ja tässä nyt kun ensimmäistä kertaa kävi siellä pandemian jälkeen taas, niin olihan se vähän jännä, kun siellä on oikeasti varoituskylttejä kaduilla, että varo epämääräisiä sisäänheittäjiä kaduilla, että tää on laitonta. Samaan tapaan kuin Kabukichossa on aina ollut.
(2:05:20) Petteri:
Mutta sitten toisaalta kyllä niitä kylttien kanssa asiakkaita baareihinsa houkuttelevia tyttöjä näkyy kyllä siellä yhä enemmän muuallakin kuin Akihabarassa. Et mä muistan, että silloin kymmenen vuotta sitten Kabukichossa ei ollut yhtään semmosia, mutta nythän niitä on siinä Tohon elokuvateatterin vieressä joka ilta hirveä rivi. Ja Ikebukurossa myöskin, kylttityttöjä ja -poikia.
(2:05:40) Maaret:
Ikebukurossa oli kyllä sillä tavalla, että joka toinen siellä on melkein semmoinen söpö poika ja joka toinen on meidotyttö. Ja se on koko katu vain kehystetty näillä.
(2:05:50) Petteri:
Joo, kyllä. Mut se on sillai… Ikebukurossa sen toki ymmärtää, että okei, sekin on nörttikaupunginosa. Mutta kun se sama kulttuuri alkaa valua sinne Kabukichohon ja sillai, niin se ero nörttipaikkojen ja ylipäätään niiden muiden yöelämäpaikkojen välillä on liudentamassa, mikä on jännä.
(2:06:10) Petteri:
Unseen Japan huomauttaa, että tämä muutos ei tietenkään tarkoita sitä, että Akihabara olisi kuolemassa, sillä kaupunginosana, mutta… Onhan se tässä olemassaolonsa aikana muutenkin muuttunut monta kertaa eri profiilin kaupunginosaksi, että ensin se oli elektroniikkakaupunginosa, Denki-gai, ja sitten nörttikulttuuri tuli tosiaan 80-luvulla, ja nyt sitten ehkä tulee jotain muuta. Ja samanlainen muutoshan on aina käynnissä muissakin kaupunginosissa ja niiden profiilissa.
(2:06:38) Petteri:
Paljonhan on ollut puhetta vaikka siitä, että eihän Shibuyakaan enää nykyään ole mikään nuorison hengausmesta, että se on gentrifioitu niillä kaikilla pilvenpiirtäjillä ja toimistoilla. Toisin kuin 90-luvulla se oli nimenomaan nuorison shoppailu- ja hengausmesta. Nykyään nuoriso sitten hengaa siellä Shin-Okubossa, korealaisalueella, siellä Kabukichon pohjoispuolella. Siellähän me viimeksi kun käytiin, niin käveltiin siitä läpikin, ja kovin erinäköinen mesta oli kuin muut osat.
(2:07:04) Petteri:
Ja samaan tapaan nörttikulttuuria on nykyään niin paljon muuallakin, Ikebukurossa nyt vaikka, että näin nämä asiat sitten muuttuu vuosien myötä. Mutta tosiaan se on tavallaan ollut semmoinen itseään ylläpitävä ennuste, itse luotu maine, Akihabaralla, kun se on jokaisessa teoksessa näkynyt. Mut eri asia sitten on, että kun tällaiset kuvaukset, että Akihabara on se paikka, minne Yowamushi Pedalissa pitää jäbän pyöräillä, niin että jääkö tämmöiset ennen pitkään semmoisiksi historiallisiksi kuriositeeteiksi, ja uudemmissa sarjoissa se Akihabaran merkitys sitten vähenee ja sitten alkaa vähän unohtua ihmisiltä ja uusilta nörttiviihteen kuluttajasukupolvilta, että Akihabara joskus oli joku tärkeä paikka.
(2:07:46) Maaret:
Jännä juttu. Mut joo, toi on mielenkiintoinen katsaus, kun Akihabara on yksi paikka Tokiosta, minkä todennäköisesti suurin osa anime- ja manga-harrastajista tietää.
(2:08:00) Petteri:
Todennäköisesti se ensimmäinen kaupunginosa, josta oot koskaan kuullut. Niin, saa nähdä.
Hampaankolossa: Inio Asano
(2:08:11) Petteri:
Hampaankolossa sitten.
(2:08:12) Petteri:
Viime jaksossa me puhuttiin siitä, miten Inio Asano piirtää mangaansa. Ja me puhuttiin siitä, miten hän ottaa valokuvia ja säätää niitä kuvankäsittelyohjelmassa ja sitten printtaa ne ja piirtää siihen päälle. Ja tää mistä me puhuttiin, perustui vuonna 2015 kuvattuun TV-dokumenttiin, jollon hän oli juuri aloittanut tämän sarjansa Dead Dead Demon's Dededede Destructionin tekemisen.
(2:08:34) Petteri:
Mutta sittemmin Marumuju kommentoi Mastodonissa, että itse asiassa tämän jakson kuvaamisen jälkeen Inio Asano on kyllä alkanut piirtää yhä enemmän digitaalisesti, ja myöskin käyttää taustataiteensa pohjana yhä enemmän 3D-malleja eikä itse ottamiaan valokuvia.
(2:08:50) Petteri:
Ja hänen YouTube-kanavaltaan tosiaan löytyy nykyään paljon videoita, jossa hän näyttää, miten hän piirtää nykyään täysin digitaalisesti. Ja paperit on jäänyt poies.
(2:09:00) Petteri:
Lisäksi vuonna 2019 Asano esitteli YouTube-videolla, että miten hän siinä vaiheessa oli alkanut käyttää pelimoottorisofta Unreal Engineä siihen, että hän luo 3D-taustoja ja käyttää niitä sitten apunaan itse ottamiensa valokuvien sijaan.
(2:09:15) Petteri:
Ja kertoi tässä, että miten tää mahdollistaa sen, että… itse otetuilla valokuvilla on mahdollista kuvata vaan sitä, mitä on itse mahdollista päästä valokuvaamaan. Mutta sitten kun käyttää 3D-rendausta, niin voi vaan käydä ostamassa sieltä assettikaupasta uusia ympäristöjä ja esineitä.
(2:09:30) Petteri:
Ja et hän on alkanu sittemmin miettimään, että olisipa siistiä, jos voisi joskus mallintaa kokonaisen kaupungin, ja sitten hyödyntää sitä yhtä valtavaa 3D-kaupunkia siihen, että kerrotaan tarinoita, jotka kertovat ihmisistä siinä kaupungissa.
(2:09:42) Petteri:
No toki hänellä on tämä uusi sarja Mujina in the Deep, jossa on tosi tämmöinen urbaani ympäristö. Että tiedä sitten, varmaan hän siinä sitten tosiaan käyttää tosi paljon näitä 3D, Unreal Engine -taustoja sitten.
(2:09:56) Petteri:
Ja tää videohan oli tosiaan ihan tämmönen Unreal Enginen itse omalle YouTube-kanavalleen postaama video, eli tosiaan niiden tämmönen mainosvideo, että hei, tätä meidän pelimoottoria voidaan käyttää tällaiseenkin tarkoitukseen. Mikä on varmaan ihan jännä konsepti niille, kun Asanohan tässä videolla sanoo, että taidan olla ainoa mangantekijä, joka tekee taustoja tällä lailla.
(2:10:15) Petteri:
Mun mielestä tosin tää ei kuitenkaan ole varmaan ihan totta, koska ainakin Hiroya Oku, eli siis Gantzin ja Inuyashikin tekijä, on puhunut siitä, että miten tekee taustat 3D-rendaamalla. Ja teki niin jo siinä vuosituhannen taitteessa itse asiassa, että se aloitti Gantzin vuonna 2000, ja silloin se jo ainakin teki sen taustat 3D rendaamalla.
(2:10:39) Petteri:
Se oli aiemmassa sarjassaan, joka jäi lyhyemmäksi, yrittänyt kokeilla tehdä myös ihmishahmat 3D-malleina, mutta ilmeisesti se ei ollut kauhean onnistunut yritys.
(2:10:47) Maaret:
Voin kuvitella.
(2:10:50) Petteri:
Olkoonkaan, että ei sen itse piirtämätkään ihmishahmot mitenkään erityisen nättejä ole. Kun Hiroya Okuhan tunnetaan siitä, että sen hahmoilla on tosi rumat naamat, ja semmoset epämääräisiä Barbie-nukke-ilmeettömiä. Täysin kasvolihakset puuttuu niiltä hahmoilta.
(2:11:05) Maaret:
Se sopii semmoiselle mangakalle tällainen tietokoneassettien kanssa työskentely varmaan.
(2:11:12) Petteri:
Jep. Toki voi olla, että Asano on ehkä ainoa mangaka, joka tekee nimenomaan Unreal Enginellä näitä taustoja. En sitten tiedä, mitä Hiroya Oku käyttää.
(2:11:21) Petteri:
Mutta joo, tosiaan vähän ehkä 10 vuotta vanhaa informaatiota tässä viime jaksossa puhuttiin, joten kiitoksia Marumujulle tästä huomautuksesta. Onhan se ihan selkeätä, että mitä enemmän se tietokonetta käyttää, niin sitä enemmän alkaa tulemaan semmoinen fiilis, että voisinko käyttää vielä enemmän tietokonetta, niin että voisi päästä niistä käsin analogisesti tekemisistä eroon sitten.
(2:11:42) Maaret:
Joo, etenkin tässä kun pandemia hankaloitti sitä käsin työskentelyä, ja etenkin mangakoiden ja niiden avustajien keskenäistä työskentelyä, niin sehän on hirveän paljon helpompi jos kaikki voivat omalta kotikoneelta näpyttää ja näprätä ja piirrellä, eikä tarvitse sitä samaa paperia käyttää ja fyysisesti olla samassa lokaatiossa.
(2:12:06) Petteri:
Se on aivan totta, juu.
Kuulijakommentit: Blogit
(2:12:12) Petteri:
Sitten kuulijakommenttien pariin. Ensinnäkin, Milla lähetti meille tällaisen kommentin nettisivujen kommenttilomakkeen kautta.
(2:12:22) Maaret:
"Moi! Tuli mieleen kysyä, olisiko teille vinkata jotain suomalaisia mangablogeja? Mitä blogeja, muitakin kuin suomenkielisiä, itse luette, jos luette? Kiitos aina vaan uutta opittavaa ja viihdykettä tarjoavasta, hienosti tuotetusta podcastista!"
(2:12:38) Petteri:
Kiitoksia Millalle tästäkin kommentista. Tota, musta tuntuu, että manga-blogeja on nykyään tosi heikosti olemassa enää edes englanniksi.
(2:12:48) Maaret:
Se on totta.
(2:12:49) Petteri:
Että mehän silloin jaksossa 17, eli Rumiko Takahashi -jaksossa, lueteltiin, että mitä blogeja ja podcasteja me seurattiin silloin vuonna 2019, mutta musta tuntuu, että sittemmin iso osa niistäkin on lopettanut.
(2:13:03) Petteri:
Että, no suomalaiset nyt etenkin, että Animaahis on lopettanut, Disnerd Dreaams on lopettanut, There, Here and Nowhere on lopettanut, Fujoshiluola on lopettanut.
(2:13:13) Petteri:
Podcastien puolella Manga In Your Ears on nykyään enimmäkseen muuta kuin japanilaista kamaa. Screentone Clubilla oli viimeinen uusi jakso viime kesänä. Suomalaisista Mykkäfilmi lopetti ja Leffakestit lopetti ja…
(2:13:28) Petteri:
Star-Crossed Anime Blog on edelleen elossa, mutta se onkin ehkä merkittävimpiä anime blogeja, jotka edelleen porskuttaa.
(2:13:36) Maaret:
En ole kyllä sinne moneen vuoteen vilassutkaan.
(2:13:38) Petteri:
Ei, ne on semmosia jaksopostauksia.
(2:13:41) Petteri:
Samaan tapaan Manga Mavericks -tyypit tekee podcastiään edelleen, mutta niitä me ei olla kyllä jaksettu kuunnella vuosiin, kun ne on niin raskaita.
(2:13:49) Petteri:
Anime World Order on varmasti vanhin edelleen ilmestyvä animepodcast. Joskin mä kuuntelin niitä viimeksi varmaan vuonna 2008 tai jotain. Konkreettisesti kuuntelin siihen aikaan podcasteja iPodilla. Siihen aikaan kun podcastit tilattiin iTunesissa tietokoneella ja laitettiin iPod, MP3-soitin, kiinni johdolla siihen tietokoneeseen. Ja sitten synkattiin ne jaksot, ja sitten kuulokkeet korviin ja lähettiin pyöräilemään.
(2:14:12) Maaret:
Oletko sinä vielä kuunnellut niitä?
(2:14:13) Petteri:
En, en oo vuosiin. Kyllä mä niitä tyyppejä seuraan Twitterissä, mutta harvoin niillä on enää mitään järkevää sanottavaa.
(2:14:22) Petteri:
Videopuolella Digibro on näemmä nykyään edelleen elossa, mutta on uudelleen brändännyt itsensä uudella nimellä. Lindsay Ellis canceloitiin, kuten tunnettua, joten siinäkään ei ole kauheasti YouTube-katottavaa.
(2:14:38) Maaret:
Sen tubekanavalla oli kyllä jotain uutta mun mielestä, tässä hiljattain.
(2:14:38) Petteri:
Joo, olikohan se sen uuden kirjan markkinointi, et en mä tiedä tekeekö se enää video-videoita.
(2:14:50) Petteri:
Sean Gaffney on kirjoittanut vuosien ajan tätä blogiaan "A Case Suitable for Treatment", mutta se toisaalta julkaisee pelkästään arvostelui. Manga- ja ranobe-arvosteluja, tekstiä tekstiä.
(2:15:02) Petteri:
SDShamshel on kirjoittanut Ogie Maniaxia niin ikään monta kymmentä vuotta, mutta eipä sielläkään kauheen merkittävää ai kutkuttavaa sisältöä oo.
(2:15:12) Petteri:
Eipä oo kauheesti. Tässähän näitä oli, mutta tota...
(2:15:16) Maaret:
Mä en oikeastaan enää kyllä kauheesti niitä englanninkielisiä blogeja lue, ehkä jotain tommosia niin kuin sivustoja, niin kuin Anime Feministillä on joskus mielenkiintoisia artikkeleita, Anime Heraldilla on joskus mielenkiintoisia, mutta ei mitään mitä mä niin kuin seuraisin.
(2:15:31) Petteri:
Joo. Eipä mullakaan enää oikein, mutta tota...
(2:15:38) Maaret:
No, suomalaisia mangablogeja on, tai ainakin tulee mulle mieleen nyt tässä, toivottavasti en unohdu mikään, mun mielestä kolme. Shievanime, VampireNaomi ja Rinrin Lukunurkka. Ne on mun mielestä ne, jotka on elossa.
(2:15:52) Maaret:
Tietysti sit jos mietitään ihan sarjakuvaa, niin Hyllyy on varsin laadukas suomalainen sarjakuvablogi, vaikka pitäjä ei kauheasti mangasta välitäkään, mutta kyllä sillä ajoittain on myös manga-arvosteluita. Se on hyvin semmoinen arvostelukeskeinen blogi.
(2:16:10) Maaret:
Geekkicasti-podcastin Jarmon Malone Plays -blogi on kanssa semmonen symppis, että sillä on pelijuttuja ja figuja ja pienoismalleja, aika paljon Japani-juttua, muun muassa. Mun suosikit on ollut ihan kuin semmosia postauksia, missä se on kertonut, miten se on kustomoinut ostofiguureja, maaliyksityiskohtia ja sillä lailla.
(2:16:34) Maaret:
Podcastipuolella sitten Suomi-puoleltahan näitä yleisnörtti-aiheita, pitää yllä Geekkicasti, Tuplahyppy ja Mediamelankolia ainakin.
(2:16:46) Maaret:
Animespesifejä on sitten suomenkielisiä podcasteja Animurot ja Teheanicast ja sitten Gorimin Reiwa Restauraatio.
(2:16:56) Petteri:
Joo, se on ehkä vähän sillai puolittain enemmän YouTube-kanava, mutta kyllä ne podcastinakin ladattavissa ne jaksot on, ilman kuvaa.
(2:17:04) Maaret:
Ja sitten on ääninäyttelykeskeinen Afureko-blogin Äänijälki-podcast, jossa säännöllisesti animea pidetään yllä. Sitten on sarjakuvapodcast Sarjakupla, jossa myös aina toisinaan on manga-aiheita nähty, niin kuin Uzumaki ja Fullmetal Alchemist on saanut oman jaksonsa.
(2:17:24) Maaret:
Jenkkipuolelta sitten mulla on muutamia, mitä mä kuuntelen. Ehkä semmonen hauska löytö, joka on vähän uudempi mun kuunteluvalikoimassa, on Shoujo Sundae, jotka käsittelee shoujo-animesarjoja aina kolmisen jaksoa kerrallaan. Ne käy aina ne jaksokeskustelut läpi – niillä on hauska formaatti – niin tämmösen jätskiannoksen muodossa, aina semmoinen segmentti kerrallaan.
(2:17:54) Maaret:
Ne aina aloittaa tämmöisellä "Soft Serve Summarylla", eli kerrotaan tiivistelmä jakson tapahtumista. Sitten käydään läpi "Sprinkles on Top", eli millaista symboliikkaa ne löys siitä jaksosta. Sitten on "Floats your Boat", eli semmoiset nautinnolliset kohdat. Ja "Banana Split", eli kohdat, joista jäi outo tai ristiriitainen fiilis. Ja "Hot Fudge", joka on kuumille otoksille ja avautumisille varattu. Ja "I Scream, You Scream", kohdille joista ei tykätty, ja näin edelleen.
(2:18:24) Petteri:
Tosi hauska konsepti.
(2:18:24) Maaret:
Se on. Joo, ainoa, mikä siinä on haaste, että ne ei oikein aina selitä, että mitä nämä on. Että ne pitää itse muistaa, että millaisia kohtia "Hot Fudge" -osiossa käsitellään, ne on kyllä niiden nettisivuilla avattu. Mutta tosi sellainen konsepti, joka saa episodisista jaksokeskusteluista aika paljon irti, kun käydään läpi tollain osioihin jaettuna ja purettuna sitä keskustelua, joka vähän ohjaa miettimään jaksoa vähän eri näkökulmista eri puolilta. Ja sen takia niistä löytyykin sitten enemmän sanottavaa kuin jos puhuttaisiin yleisesti, että tässä oli tämä jakso, minä olin siitä tätä mieltä.
(2:19:11) Maaret:
He ovat käyneet läpi esimerkiksi tätä tuoreampaa uutta Fruits Basket -animea, A Sign of Affectionia, Sasaki & Miyanoa ja sillai.
(2:19:21) Maaret:
Sitten on toki Anime Feministin Chatty AF -podcast, jota tulee kuunneltua joskus, jos aihe on oikea. Heillä on ollut esimerkiksi Utena-retrospektiiviä, missä he ovat käyneet läpi Utenaa tämmöisessä maailmanajassa, missä se on semmoinen klassikko, jota enää kaikki eivät ole nähneet, joten yksi niistä on nähnyt sarjan useampaankin kertaan, ja sitten kaksi niistä puhujista katsoo sitä ihan uusin silmin uusina katsojina. Ja sitten se on aika hauska, miten ne reagoivat esimerkiksi Himemiyaan hahmoneen sillä lailla, kun ei vielä oikein tiedetä, että miten se tulee rakentuun.
(2:19:57) Maaret:
Sitten on semmosia animen ulkopuolelta, mitä mä kuuntelen. Rosa Remarks käy läpi Don Rosan ankkasarjakuvia kronologisessa järjestyksessä. Se on spin-off Barks Remarks -podcastille, jossa käydään sitten taas Carl Barksin ankkasarjakuvia läpi. Siellä on aina se hosti ja yksi vaihtuva vieras mukana, tai joskus kaksi vaihtuvaa vierasta.
(2:20:21) Maaret:
Sitten toinen on Disorder, jossa käydään läpi kaikki Disneyn animaatioklassikot järjestyksessä. Mä oon menossa renessanssikauden alussa tällä hetkellä, mutta se on aika hauska. Siellä on kolme jäbää ja joskus niillä on jotain vieraita, keskustelevat Disneyn animaatioista.
(2:20:40) Maaret:
Mutta tuossa on varmaan tärkeimmät. Mä oon huomannut kyllä, että mun kulutustottumus on mennyt enemmän sinne podcastipuolelle. Että blogeja ei tullut niin paljon, että noi suomalaiset pari, mitä on, niitä pyrin lukemaan, koska se nyt on hauska lukea omalla kielellä ja ihmisiltä, jotka vähän tietää.
(2:21:00) Petteri:
Tällainen tämä nykymaailma on, että tekstimuotoista sisältöä on yhä vähemmän ja ihmiset jaksaa kirjoittaa sitä yhä vähemmän, mikä on sääli.
(2:21:10) Maaret:
Se on totta. Edes oma blogini ei ole enää elossa, nyyh. On se olemassa ja siellä, mutta mulla ei ole edelleenkään siihen mitään järkevää leiskaa. Silloin kun mun leiska räjähti ja piti laittaa siihen semmoinen vähän tylsä tilapäisleiska ja sit mä en ole oikein tykännyt enää käydä siellä.
(2:21:28) Petteri:
Meidän pitäisi tehdä sille jotain niin että sä saisit sen pinkin blogisi takaisin kuitenkin.
(2:21:33) Maaret:
Tai jotain ees.
(2:21:34) Petteri:
Kiitoksia kommentista. Tän inspiroimana mä lopultakin tulin lisänneeksi Mangakartan nettisivuille tonne ylänavigaatioon erillisen sivun linkeille. Ja mä nyt lisäsin sinne linkkejä ainakin näihin suomalaisiin blogeihin ja podcasteihin mitä tässä nyt tuli mainittua. Animeen ja mangaan liittyen. Ihan sillaikin että onhan se ihan mukavaa buustata vähän muitakin. Jospa joku löytäisi jotain uusia seuraajia tätä kautta.
(2:22:08) Maaret:
Tai uusia seurattavia, jos sisältöä etsitään.
(2:22:13) Petteri:
Jep. Saa laittaa kommenttia jos ollaan missattu jotain suomalaisia anime- ja manga-aiheisia blogeja tai podcasteja. Mulla on kyllä aika sellanen fiilis, että kaikki ne on tiedossa meillä.
Kuulijakommentti: Spy x Family
(2:22:27) Maaret:
Seuraavaksi sitten VR:n kommentti, jonka hän laittoi Instagramin kautta.
(2:22:33) Petteri:
"Luin kirjastossa Ivrean Spy x Family -suomennoksen ensimmäisen osan. Seuraa pieni ränttäys – teitä on varoitettu. Anyan puhe oli käännetty suoraan japanista siten, että hän käyttää itsestään kolmatta persoonaa. Tämä ei ole väärin, mutta joku olisi voinut kertoa kääntäjälle, että suomeksi moinen kuulostaa hölmöltä ja kömpelöltä eikä söpöltä. Yotsuba&!:n ykköskirjassa vastaavaa kokeiltiin, ja sen jättäminen pois myöhemmissä osissa paransi käännöksen laatua huomattavasti."
(2:23:03) Petteri:
"Westalisin valtion nimen taivuttaminen "Westalikseksi" lienee makuasia. Itse olisin kyllä välttänyt ratkaisua, joka saa maan kuulostamaan Asterix-hahmolta."
(2:23:13) Petteri:
"Eräässä kohtauksessa agentti Twilight puhuu useiden naisagenttien kuolleen vakoojien joukkopidätyksissä. Japaniversiota en osaa lukea, mutta itse muistan ainakin enkkukäännöksissä puhutun ainoastaan vakojen vangitsemisesta."
(2:23:26) Petteri:
"Osa teksteistä oli jaoteltu ruutujen ja sivujen välillä siten, että jonkin ruudun dramaattisen repliikin teho väljähtää, kun varsinainen ydiasia on ollut jo sitä edeltävällä sivulla."
(2:23:37) Petteri:
"Twilight-koodinimen jättäminen englanninkieliseen muotoon menettelee, mutta Yorin koodinimen "Thorn Princess" jättäminen ennalleen vähän tökkäsi silmään. Ratkaisu on sinällään johdonmukainen – jos yksi koodinimi on englanniksi, niin miksei muutkin. Mutta tykkäsin Code White -leffan suomitekstityksissä olleesta käännöksestä, "Piikkiprinsessa". Harmi, ettei sitä lainattu käyttöön."
(2:24:00) Petteri:
"Nämä asiat olin valmis hyväksymään ja suomaan Ivrean käännökselle anteeksi, sanatoiston ja joidenkin kömpelöiden ilmausten ohella. Eräs asia kuitenkin johti siihen, että mitä pidemmälle luin, sitä vähemmän käännöksestä pidin. Kääntäjä ei nimittäin tuntunut lainkaan käsittävän, että kääntäessä pitää huomioida tarinan kuvaaman maailman kulttuuri ja hahmojen luonteet."
(2:24:19) Petteri:
"1950-60-lukua muistuttavassa maailmassa toisiaan tuntemattomat hahmot eivät sinuttelisi toisiaan, eivätkä varsinkaan korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa olevia hahmoja, muodollisemmissa tilanteissa. Lisäksi opettaja Hendersonin kaltainen muodollisesti puhuva herrasmies tuskin käyttäisi edes ajatuksissaan ilmaisua "vau" eikä todellakaan Anyasta "tämä äpärä". Viimeiseksi mainitun kohdan jälkeen luovutin, pistin pokkarin takaisin hyllyyn ja totesin, että Ivrean kääntämispolitiikka on minun osaltani huonon maineensa ansainnut."
(2:24:54) Maaret:
Mahtavaa saada näin yksityiskohtaista analyysiä. Me ei olla itse vielä tuota Spy x Familyn suomipokkaria ehditty nimittäin lukemaan vielä. Mutta. paljon hyviä huomioita ja semmoista vähän pientä juttua, joka sitä aiheuttaa ehkä siihen käännökseen vähän niin kuin koloo...
(2:25:14) Petteri:
Joo, lasten puhe on kyllä tosi vaikea asia suomeksi, et… kun se kolmannessa persoonassa puhuminen ei kuulosta suomeksi oikein miltään, kaikkein vähiten siltä miltä lapset puhuu. Lasten puhehan on suomeksi niin kuin enemmän sellaista tietynlaisia sanavalintoja ja maneerimaisia lauserakenteita, ja sitten tietysti puheen painotusta, mikä on tosi hankala toistaa pelkän tekstin muodossa.
(2:25:38) Petteri:
Ja Spy x Familyssä etenkin kuin Aniallakin on esimerkiksi se juttu, että se puhuu sanoja väärin. Että se sanoo vaikka, että "ohayomasu" ja sillain, koska sille on opetettu, että kohteliaassa puheessa pitää käyttää niitä desuja ja masuja, mutta se ei tiedä, että missä sanoissa ja missä yhteyksissä näitä desuja ja masuja pitää käyttää. Niin tämähän ei ole esimerkiksi missään käännöksessä käsittääkseni mukana, englanniksi ainakaan.
(2:26:00) Maaret:
Joo, varmaan ajatuksena on tuossa Anyan puhetavassa ollut se, että se on vähän niin kuin tuttu ja tunnistettava puhetapa animen katsoneille lukijoille.
(2:26:10) Petteri:
Kuten nämä kaikki monet muutkin tässä, että jos se on se Twilight-koodinimi englanniksi ja Thorn Princess…
(2:26:12) Maaret:
Niin, kyllä.
(2:26:18) Petteri:
…koska nehän on tosiaan japaniksi Tasogare ja Ibarahime. Että ei ole ihan minkäännäköistä loogista selitystä sille, että minkä takia ne on suomenkielisessä käännöksessä englanniksi, muuten kuin että englanti on siisti kieli, ja englanti on siistimpää kuin oma äidinkieli.
(2:26:35) Maaret:
Ja englanti on tuttu kieli niille, jotka on nähneet animea. Ivrealla on aina ollut se ajatus, että nojataan siihen, että manga kiinnostaa lukijoita animen vanavedessä. Ja mä luulen, että se tulee siitä vähän niinku espanjalaisesta kulttuurista, missä vähän niinku Italiassa on ollut sitä animea tosi pitkään.
(2:26:56) Maaret:
Ja siinä ei ehkä ihan hahmoteta sitä, että Suomessa ei ole koskaan toiminut näin. Ja Suomessa ei ole sukupolvea, joka on on kasvanut animen kanssa Suomen telkkarista katsoen.
(2:27:10) Petteri:
Niin, niin. Täällä se animen kattominen on sitten sitä, että sä kirjoitat Googleen, että "watch attack on titan online", ja meet jonnekin piraattisivustolle. Toki mainosmielessä se toimii aivan yhtä hyvin, mutta en sitten tiedä, tekeekö se ihmisistä mangapokkarien ostajia.
(2:27:26) Petteri:
Joo-o. Mitäs muuta tässä on? Westalis, Westalisin. Wales, Walesin. Honduras, Hondurasin. Laos, Laosin.
(2:27:36) Maaret:
Se on vähän… Vanitas, Vanitasin vai Vanitaksen.
(2:27:40) Petteri:
Niin. Kyproksen, eikä Kyprosin.
(2:27:41) Maaret:
No, jo vähän mun mielestä kyllä just tosiaan mielipidejuttuja, että miten tommoset nimet pitäisi taivuttaa suomeksi.
(2:27:54) Maaret:
Ihan mielenkiintoinen toi repliikkien rytmitys puhekupliin -huomio.
(2:27:59) Petteri:
Joo, koska sehän on sellainen asia, että jos se ei ole kunnossa, niin se kyllä häirittee tosi paljon.
(2:28:04) Maaret:
Se on totta. Ja se voi myöskin, etenkin jos ei ole sarjakuvista kauheasti kääntämiskokemusta – mä en tiedä yhtään, että millaista kokemusta tällä näiden kääntäjällä on _ mutta siis jos ei ole kauheasti sitä sarjakuvakääntämiskokemusta, niin voi olla, että ei vaan tuu mieleen, että pitäisi miettiä sitä, että miten ne repliikin osat jakautuu puhekupliin ja puhekuplien osiin.
(2:28:28) Petteri:
Niin, ja etenkin jos siinä on vielä joku dramaattinen sivunkääntö, ja viimeinen sana on seuraavalla sivulla. Ja Suomessahan sanajärjestys on kuitenkin sellainen asia, mitä voi vaihdella tosi paljon, että se pitää vain sitten ottaa huomioon.
(2:28:42) Petteri:
Sitten se, että jäikö ne agentit kiinni vai kuoliko ne, niin se on varmaan aika semmoinen tulkinnanvarainen asia, koska jos se on vain joku yksittäinen repliikki ilman mitään kontekstia. Ja mitä se kiinni jääminen tarkoittaa – siitä voi olettaa, että ne kuolivat ja teloitettiin, tai sitten ei. Jos yksittäinen repliikki, käytetty verbi, on vaikka "yarareta", niin on paha alkaa tulkitsemaan, että mitä se "kiinni jääminen" konkreettisesti tarkoittaa. Että en mä nyt tollaiseen ehkä tarttuisi.
(2:29:13) Petteri:
Mutta sinuttelu on kyllä sellainen asia, että sen olisi voinut ottaa huomioon tosi helposti, kun meillä kuitenkin suomeksi on tämä sinuttelu ja teitittely, ja niiden käyttö on ihan luontevaa.
(2:29:22) Maaret:
Ja etenkin tämmöisessä historialliseen miljööseen sijoittuvassa sarjassa.
(2:29:26) Petteri:
Nimenomaan joo. Mutta tota... Ihan johdonmukastahan tää Ivrean käännöspolitiikka tuntuu olevan, että erikoistermit jätetään japaniksi, jos voidaan, koska se on siistimpää kuin oma äidinkieli. Ja sit jos taas ei jätetä japaniksi, niin sit käännetään ne englanniksi. Käytetään niitä englanninkielisiä termejä, joiden uskotaan olevan kuluttajille tuttuja jo valmiiksi animen kautta. Koska englanti on siistimpää kuin sun oma äidinkieli, koska suomi on nolo kieli. Swag.
(2:29:49) Maaret:
Nyyh. Näinhän se.
(2:29:52) Petteri:
Joo.
(2:29:53) Petteri:
Kiitoksia kommentista. Tämä oli valaiseva. Pitää varmaan ehkä sitä Spy x Familyä vilkasta itekin.
Kuulijakommentti: Suositus + päähenkilöt
(2:30:04) Petteri:
Sitten. Sushimaan Haamu lähetti kommentin nettisivujen kommenttilomakkeella.
(2:30:08) Maaret:
"Luin hiljattain uuden Food Warsin tekijöiden indie-elokuvan tekemisestä kertovan lyhytsarjan Tenmaku Cinema. Lyhyeksi jääneestä kestosta huolimatta se onnistuu mielestäni kertomaan toimivan, suhteellisen kokonaisen tarinan. Voin suositella sitä lukujonosarjaksi."
(2:30:25) Petteri:
Kiitoksia suosituksesta. Ei ollutkaan aiemmin tuttu, mutta vaikuttaa ihan hauskalta.
(2:30:30) Maaret:
Joo, Food Warshan on tietysti tuttu, ja kyllä tää mun mielestä pikkuvilkasulla kiinnostavamman olonen sarja on mulle kuin Food Wars.
(2:30:42) Maaret:
Se oli mun mielestä niin kuin höpsö, että tää nimihän pitäis lausua "tenmaku kinema" ja mä oon vaan siitä sillä lailla, että ööö, ei se tuu mulle kielen päältä, ei C ja I ei voi olla KI, ööö.
(2:30:54) Petteri:
Musta tuntuu, että sana on ehkä tullut saksan kautta japaniin, "kino", tiedäksä, ja "kinema". On olemassa sellainen elokuvalehti kuin Kinema Junpo, esimerkiksi. Toki sitten kyseenalaistaisin, että kannattaako se sitten kirjoittaa C:llä vai pitäisikö se kirjoittaa K:lla, kun translitteroidaan.
(2:31:14) Maaret:
No, oli mikä oli. Ihan hauskaa tommoset jonkun fiktion tekemisestä kertovat sarjat. Aina mielenkiintoisia konseptina, mutta aina vähän ehkä mietityttää niissä se, että koska ne niissä kerrottavat tarinat ei voi olla mitään kauhean mielenkiintoisen kuuloisia yleensä, koska sitten se olisi ehkä tehnyt se sarjan siitä tarinasta, mitä siellä kuvataan, eikä tätä sarjaa, joka kertoo tästä, että tehdään sitä sarjaa, mitä kuvataan.
(2:31:40) Petteri:
Niin, mutta toisaalta ehkä jos se olisi semmoinen tarina, joka toimii nimenomaan elokuvana eikä mangana...
(2:31:45) Maaret:
Se voi olla joo, mutta tota, pitää kattoo jos joskus tulis eteen.
(2:31:50) Petteri:
Joo. Ja hauska tosiaan, että ihmiset tuntee meidän formaatin niin hyvin, että me saadaan nykyään nimenomaan lukujonosarjasuosituksia myöskin.
(2:32:00) Maaret:
Shushimaan Haamu lähetti myös toisen kommentin nettisivujen kautta liittyen jakson 109 päähenkilökeskusteluun.
(2:32:10) Petteri:
"K-On!:ista ja päähenkilöpohdinnasta: voi myös ajatella, että Azusa kehittyy sarjan edetessä päähenkilöksi. Pääsarjan viimeisissä luvuissa kerronnan fokus siirtyy vahvasti Azusan näkökulmaan ja ajatuksiin, Yuin ja muiden taas muuttuessa hahmoiksi, joita katsotaan Azusan silmin. Erityisesti tämä korostuu vielä High School -lisätarinassa, jossa bändin muut tytöt ovat pääsarjaa selkeämmin sivuhahmoja Azusan tarinassa."
(2:32:36) Maaret:
Jännä. Eikö Azusa ole se viides tyttö, joka sinne kerhoon tulee sitten vasta… onko se animessa ykköskauden lopussa, tai kakkoskaudella vasta?
(2:32:40) Petteri:
Jossain siellä, mutta joo, siis viides tyttö, joka tulee sinne uutena, joo kyllä. Ja sitten kun ne senpait graduoituvat ja lähtevät yliopistoon, niin Azusa jää sitten sinne lukioon edelleen, ja sitten sinne tulee pari uutta tyttöä sen kavereiksi ja sillä lailla graduoituu tosiaan päähenkilöksi ehkä.
(2:33:00) Maaret:
Tällainen siirtyvän päähenkilöyden esimerkki.
(2:33:08) Petteri:
Joo, joo.
(2:33:09) Maaret:
Mangahan on sillä lailla kätevä kerrontomuoto, että jos joku hahmo alkaa kiinnostaa joko tekijää tai lukijoita enemmän, niin sitten on mahdollista vaivihkaisesti alkaa hivuttaa fokusta vähän siihen suuntaan, että kerrotaankin sen tarinaa enemmän.
(2:33:24) Petteri:
Luinkohan mä koskaan niit K-On!:in jatkopokkareita? Tossa ne taitaa hyllyssä olla joo, mutta mulla ei oo mitään muistikuvaa siitä. Toisaalta, eipä mulla kyllä kauheesti mitään muistikuvaa siitä K-On!-mangasta muutenkaan oo, et...
(2:33:38) Maaret:
Se anime on ehkä jäänyt niin vahvasti definitiiviseksi K-On!-kokemukseksi, että...
(2:33:42) Petteri:
Niin... Joo, joo, ei sillä, et monellakaan Kyoto Animationin animetuotannolla muutenkaan ois ihan kauheesti ollut tekemistä niiden alkuteosten kanssa. Että kyllä ne ottaa aika heikkojakin – tai siis historiallisesti, ottivat – aika heikkojakin alkuteoksia ja tekivät niistä sitten käytännössä originaalianimeja.
(2:34:05) Petteri:
Mutta joo, ei ehkä oo mikään ihme, että noita jatkopokkareita, K-On! Collegea ja K-On! High Schoolia, ei koskaan sitten animeksi sovitettu. Mutta tota. Yosi köykäisestä mangasta kyllä tosiaan tehtiin aikakautensa suosituin franchise.
(2:34:19) Maaret:
Mutta erittäin hauska lisäesimerkki.
(2:34:22) Petteri:
Kyllä.
Kuulijakommentti: Päähenkilöt
(2:34:25) Petteri:
Sitten myöskin päähenkilökeskusteluun jaksossa 109 liittyen. Rautaviitonen lähetti kommentin kommenttilomakkeen kautta.
(2:34:35) Maaret:
"Spoilerivaroitus! Ajatus päähenkilökeskeisyydestä pois siirtymisestä toi mieleeni asian, minkä olen huomannut muutamien viime vuosina päättyneiden shounen-toimintasarjojen kuten Demon Slayerin, My Hero Academian ja Jujutsu Kaisenin lopputaisteluista. Nimittäin sen, että pääpahiksia ei enää voiteta tämän ja päähenkilön kaksintaistelussa, vaan ensemble-hengessä useiden hahmojen yhteistyöllä. Päähenkilö näyttelee tärkeää roolia ja antaa useimmiten viimeisen ratkaisevan iskun, mutta pahiksen päihittäminen ei ole enää tämän soolosuoritus. Fullmetal Alchemist teki saman omassa lopputappelussaan, mutta se tuntuu yleistyneen viime vuosina shounen-genren sisällä."
(2:35:18) Petteri:
Tämähän on varmaan ihan totta. Musta tuntuu, että koska Shonen Jump hallitsee niin vahvasti ihmisten käsitystä siitä, mitä shounenmanga on, ja Shonen Jumpilla oli aikoinaan se hyvin vahva päähenkilökeskeisyys, niin se sitten vaikutti ihmisten stereotyyppiseen kuvaan siitä, millaisia shounensarjat on ja minkälaisia juonenkäänteet siellä on.
(2:35:40) Petteri:
Mutta sitten, kun Shonen Jump on tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana, tai ehkä pitemminkin, siirtynyt pois sieltä yritys-ystävyys-voitto -hommelista, enemmän semmoseen…
(2:35:52) Maaret:
"Tässä on siisti hahmokaarti."
(2:35:54) Petteri:
Niin, semmonen monipuolinen kaarti tykättäviä hahmoja, jotka on siistejä ja mielenkiintoisia, ja valitse niistä suosikkisi. Niinkun just kaikki nää modernit shounensarjat on, niin tottakai se sitten tarkottaa myös sitä, että sen yhteistyön pitää näkyä siellä sitten loppumähinöissä, että jokainen My Hero Academia -hahmo käy siellä antamassa yhden iskun, ja tekemässä niinkun… osallistumalla omalla tavallaan omalla supervoimallaan siihen, että pahikset saadaan voitettua.
(2:36:26) Maaret:
Niin. Ja HeroAcassahan on vielä se, että meillä on kaksi tämmöstä supervoimakasta pahista voitettavana, ja osa hahmoista on sen toisen kimpussa ja osa toisen kimpussa, ja sillai. Ja se vielä ehkä korostaa sitä ensemble-henkisyyttä.
(2:36:36) Petteri:
Joo. Mutta ehkä ollaan menty pois sieltä niin kuin sellaisesta "superpäähenkilö huutaa koviten ja voittaa pahiksen yksin" -maailmankuvasta, joka on ehkä semmoinen tosi vanhanaikainen jotenkin.
(2:36:54) Maaret:
Fullmetal Alchemist ehkä monella tapaa oli vähän sellainen shounentrendien edelläkävijä, kun siinä oli se tosi voimakas ensemble-tasapaino jo silloin omana aikanaan, ja kaikkea tälleen. Sehän kyllä alkoi hyvin päähenkilökeskeisenä sarjana, mutta sitten se keräs sen ensemble-hahmokaartin tosi voimakkaasti kasaan ja tehokkaasti.
(2:37:18) Petteri:
Näin teki. Kiitoksia kommenteista kaikille.
Lukujonossa: Mitsukazu Mihara
(2:37:26) Petteri:
Sitten mennään lukujonoon vielä. Ja lukujonossa meillä on tänään vähän erilaisempi konsepti. Nimittäin me päätettiin puhua tällä kertaa kokonaisen mangakan tuotannosta nimenomaan lukujonossa, eikä pääaiheena, kuten me ollaan yleisesti tehty.
(2:37:40) Petteri:
Ja aiheena on tosiaan Mitsukazu Mihara, joka tunnetaan näistä josei-lyhyttarinoistaan, jotka on kaikessa makaaberiudessaan kyynisen romanttisia.
(2:37:51) Petteri:
Mitsukazu Mihara – kotoisin Hiroshimasta kuulemma – debytoi mangakana vuonna '94. Voitti one-shotillaan mangakisan Feel Young -joseilehdessä ja on enimmäkseen piirtänyt nimenomaan Feel Youngiin siitä lähtien. Miharalta on aika paljon julkaistu mangaa englanniksi,kaikki Tokyopopin toimesta silloin nolkytluvulla.
(2:38:13) Petteri:
Hänellä on tosi paljon näitä lyhyttarinakokeiluja, kuten IC a Sunflower, joka oli hänen ensimmäinen julkaistu pokkarinsa. Sitten on Beautiful People ja R.I.P.: Requiem in Phonybrian.
(2:38:26) Petteri:
Hänellä on myös sarjoja, kuten Happy Family, joka kertoo oidipuskompleksiperheestä. The Embalmer kertoo ruumiiden palsamoijasta. Sitten on yksipokkarinen huumorisetti Haunted House.
(2:38:40) Petteri:
Epäilemättä hänen kuuluisin sarjansa on sitten Doll,joka kertoo ihmisten palvelijoiksi myytävistä androidinukeista. Mutta Dollkin on sellainen aika lyhyttarinahenkinen stoori, että on näitä toistuvia hahmoja siellä toki, joita tavataan useamman kerran, mutta luvut on kuiten sillai aika irrallisia, yksittäisiä tarinoita, paitti sitten kun katsot sarjaa kokonaisuutena niin huomaat ne niin kuin yhtenäiset hahmot ja sillai näin, kunnes sitten viimeisessä pokkarissa Doll menee sitten jatkuvajuoniseksi ihan.
(2:39:11) Petteri:
Sen jälkeen kun Tokyopopista aika jätti silloin ensimmäisen kerran, niin Miharan töitä ei ole enää englanniksi julkaistu. Ei sillä niitä kauheasti enää oliskaan sen jälkeen tehty. Hän on sittemmin tehnyt tällaisen sarjan kuin Dokuhime, joka alkoi 2006, ja hänen uusin lyhyttarinakokoelmansakin on näemmä julkaistu vuonna 2012, kertoo Wikipedia.
(2:39:35) Petteri:
Ehkä hän ei oo sitten enää kymmeneen vuoteen kauheasti mangaa tehnyt. Kyllähän hän on aina ollut sillai vähän niin kuin "puoliksi kuvittaja, puoliksi mangantekijä" -henkinen, olkoonkin että tässä Dollin viimeisen pokkarin haastattelussa kertoo että mangantekijäksi nimenomaan halusi.
(2:39:52) Maaret:
Hänethän muistetaan myös sieltä nolkytluvulta, Gothic & Lolita Bible -kuvituksista.
(2:40:00) Petteri:
Gothic & Lolita Bible ilmestyi vuodesta 2001 vuoteen 2017. Mihara piirsi sen, no suurimman osan sen kansikuvista. Muotilehti tosiaan, ja semmoista goottilolitatyyliä, mitä silloin 2000-luvun alussa oli.
(2:40:18) Petteri:
Nykysilmäänhän nää, etenkin Dollissa kun on näitä sen ajan goottilolitavaatteita, niin nehän näyttää nykysilmään hirvittävän jotenkin retroilt. Semmosii Bodylinetyylistä, et niinku simppelii mustavalkoista röyhelöä ja nauhaa ja shirringia ja headdressejä, mitkä oli oikeesti Japanissa jo pois muodista siinä vaiheessa kun tää tyyli tänne länteen saapui siinä sitten 2000-luvun kuluessa, tai siis nolkytluvun. Mutta kun sarja tosiaan onko tosin sieltä 90-luvun lopulta, niin se nyt vaan oli sen ajan tyyliä tosiaan.
(2:40:51) Petteri:
Ja Dollissa nyt etenkin kun nää androidinuket on palvelijoita, niin ne puetaan usein semmosiin röyhelöisiin fantasiaversioihin sisäkönasuista tai nukevaatteista. Sarjan sisäisestikin ehkä ajatellaan, että nämä ihmiset tarkoituksella haluaakin, että nämä androidinuket erottuu ihmisistä, kun ne on kuitenkin sosiaalisesti eri asemassa.
(2:41:08) Petteri:
Sillai että "meilläpäs on varaa robottipalvelijan, ja siellä se kopistelee korkokengissään ja röyhälömekossaan kun käy siellä kaupassa." Ja sillai että "meidän isällä on isompi auto kuin teidän isällä" -tyyliin. Sitten niillä on se tietty meikkaustyyli, mikä niillä siinä sarjassa on. Korostetut silmäripset ja se tietty ehostustyyli huulissa ja korkkiruuvikiharat ja otsatukka.
(2:41:28) Petteri:
Näissä kansikuvissa ja luvunaloituskuvissa tätä usein sekoitetaan seksuaaliseen BDSM-estetiikkaan, että on kaikennäköistä reisikahletta ja pakkopaitaa ja semmoista ruoskia ja suukapuloita ja korsetteja ja häkkejäkin. Mut se on vaan sitä Mitsukazu Miharan estetiikkaa, ja sitä ei oikeastaan juuri näissä sarjoissa ite ole, mutta tota, sillai.
(2:41:50) Maaret:
Ja ehkä se miksi Mitsukazu Mihara oli mun mielestä jännä ottaa tähän jaksoon, on tietyllä tapaa se kontrasti, mikä sen tyylissä on verrattuna tähän CLAMPin tyyliin ja Magic Knight Rayearthiin, mikä pääaiheena oli. Että vähän semmoinen ysärishoujon teemajakso, missä tulee kaksi täysin erilaista puolta.
(2:42:15) Maaret:
Että Rayearth oli sitä ysärin alkupuolta, siinä missä Mihara on sitä jälkipuolta, ja tietysti sitä nollaria, mutta kyllähän se on selkeästi semmoinen ysärin lapsi, koska kyllähän mangakoita usein määrittää kaikista eniten se, milloin ne on aloittanut tekemisen.
(2:42:32) Petteri:
Joo, ja tietysti Mihara tekee paljon vanhemmalle lukijakunnalle myöskin, että Feel Young on joseilehti tosiaan, ja sitten… no CLAMP toki tekee kaikennäköisille kohdeyleisöille, mutta Magic Knight Rayearth tosiaan oli...
(2:42:45) Maaret:
Nimenomaan nuorten tyttöjen sarja.
(2:42:48) Maaret:
Joo, ja sitten CLAMP tekee ehkä, tai muistetaan, just semmoisista isoista tarinoista, semmoisista eepoksista, siinä missä Mihara tekee tämmöisiä lyhärimuotoisia tosi paljon. Ja vaikka sillä on niitä pitempimuotoisia, niin esimerkiksi se Haunted Househan on kuitenkin semmoinen status quo -sarja, jossa kaikki ne tarinat on vähän niin kuin itsenäisiä, että ne ei sillai rakenna toistensa päällä kauheasti.
(2:43:15) Maaret:
Sitten tietysti ihan tämä tyyli, millä tehdään, on hirveän erilainen just siitä eri kohdeyleisöstä johtuen tietysti pitkälti. Ja piirrostyyli tietysti myös. Että CLAMPilla on tosi semmoista siloteltua ja kaunista, siinä missä Miharalla se piirrostyyli, on semmoista vähän niin kuin toista päätä sitten ysärishoujosta, mitä ehkä muistetaan, se mikä näkyy nykyisin ehkä eniten Setona Mizushiron tyylissä. Semmoinen tietty rososuus, vähän niin kuin kömpelön tasainen viiva. Jollain tavalla aika rujoja ihmishahmoja.
(2:43:54) Petteri:
Joo, ja siis näähän on… etenkin Dollissa nää nukkehahmot, mut ylipäätään sillai että kun naishahmojen on tarkoitus olla kauniita niin ne kyllä on kauniita joo, mut ne on sillä lailla jotenkin luisevalla tavalla kauniita.
(2:44:06) Maaret:
Niin, jep, semmosella, että esimerkiksi lonkkaluut piirretään semmoseksi aika kulmikkaiksi. Sen sijaan, että olisi niinkuin kauniin pyöröiset muodot ja näin.
(2:44:19) Petteri:
Joo, on korkeata poskipäätä ja käsien luut erottuu ja semmoista.
(2:44:24) Maaret:
Joo, vahvat meikit hahmoilla.
(2:44:27) Petteri:
Joo. Ja tosiaan, nyt kun luin näitä Miharan tarinoita ensimmäistä kertaa taas parinkymmeneen vuoteen, niin… vaikka mä olin silloin aikaisemminkin sanonut sulle, että tosi setonamizushiromainen tää Mihara oli, niin nyt kun mä luin tätä uudestaan, mä oon sillai että, kylläpäs nää on visuaalisestikin jopa täysin samanlaisia piirtäjiä.
(2:44:48) Maaret:
Joo, siellä on paljon sitä samaa sellaista, vähän kuollutta katsetta. Ja hahmot ovat vähän jollain tavalla tönkköjä, mutta kuitenkin ilmaisee ehkä tosi terävästi sellaisia inhimillisiä tunteita siellä tönkköyden alla, tai jopa sen avulla.
(2:45:08) Petteri:
Joo, se miten ne piirtää suut on tosi samanlainen.
(2:45:08) Maaret:
Joo, siinä on jotain semmoista voimallista siinä, miten se ei oo semmoista yltiömäisen kaunista ja sleepattua, vaan siinä on sitä jotenkin rujoa rosoa.
(2:45:24) Petteri:
Joo, ja ihmishahmothan se lähinnä tässä piirtää, että Mitsukazu Mihara käyttää kyllä tosi paljon valokuvataustoja, että täällä ei taida olla juuri mitään kunnolla piirrettyjä…
(2:45:36) Maaret:
Ja nämä taustat olivat aika rumia.
(2:45:38) Petteri:
Joo, etenkin noissa varhaisissa lyhäreissä, IC in a Sunflowerissa ja Beautiful Peoplessa, niin siellä kun on se palava talo, niin jos mulle ei sanottaisi, että se on palava talo, niin en mä kyllä tietäis, että se on palava talo, koska se on vaan niin kuin… mustaa ja rasteria sillai sotku.
(2:45:54) Petteri:
Et niin kuin okei, mä uskon, että sä oot ottanut kuvan jostain palaavasta asiasta, ja sitten yrittänyt tehdä siitä taustan, mutta eipä ne kauheen nättejä ole. Et ne on niin kuin tosi semmosia, että on otettu valokuva, ja sit vedetty se sataprosenttisen mustavalkoiseksi ne kontrastit, et siinä on vaan niin kuin mustaa ja valkoista, ja sitten siihen ei ole kauheasti nähty vaivaa sillai Inio Asano -tyyliin, että laittais sinne detskuja.
(2:46:18) Petteri:
Että joo, taustataiteen takia ei kannata Mitsukazu Miharaa lukea, mutta ajaa asiansa.
(2:46:22) Maaret:
Joo, selkeästi ne hahmot on siinä olennaisemmassa osassa kuin taustat, niin kuin toki kuuluukin.
(2:46:32) Maaret:
Hän on selkeästi myös sisällöllisesti samaa koulukuntaa Setona Mizushiron kanssa, joka siis on mun lempparimangakoita. Mehän ollaan puhuttu häneltä Black Rose Alicesta ja Cornered Mouse Dreams of Cheese -sarjasta. Just se semmonen hyvin voimakkaan psykologinen kerrontaote. Se, että hahmot voi olla vähän epämiellyttäviä, mutta silti sympaattisia ja samaistuttavia samaan aikaan.
(2:47:01) Petteri:
Ja onhan se semmoinen joseijuttu, semmoinen niin kuin tietty "ihmiset nyt vaan on epätäydellisiä" -tyylinen hommeli.
(2:47:08) Maaret:
Joo, kyllä.
(2:47:09) Petteri:
Ja vaikka mä tykkään näistä tarinoista tosi paljon enemmän kuin jostain Kyoko Okazakin ankeilu-josei-hommeleista, tai no vaikka Moyoco Annonkin ankeilu-josei-hommeleista, niin kyllä mä kuitenkin näen sen, että ne on samaa genreä, ja niissä on sitä samaa "ihmiset nyt vaan on epätäydellisiä, ja sitä on ihmisyys" -tyylinen kerronta…
(2:47:32) Maaret:
Hyvinkin.
(2:47:33) Petteri:
…mitä tän, no aikakauden etenkin, 90-luvun joseitarinoissa nyt oli.
(2:47:40) Petteri:
Setona Mizushiron kanssa, sillä on tyylisesti kanssa samaa se että ne on tosiaan niinku semmosia kyynisiä ja vähän niinku sillai makabereita konsepteja, mut silti niinku suhtautuu niihin aiheisiinsa sillälai romanttisesti, että "ah, katso kuinka traagista, eikö se olekin romanttista".
(2:47:56) Maaret:
Sillai romantisoivasti. Et tässä on jotain, no just niin kuin sanoit, tässä on jotain kaunista tässä kamaluudessa mitä tapahtuu.
(2:48:06) Petteri:
IC in a Sunflowerissa oli tämä hauska stoori, jossa eletään tulevaisuuden Japanissa, ja nuorisolla ei ole enää mitään kiinnostusta seksiin, ja syntyvyys on täysin romahtanut. Kuten kaikki tietää, niin Japanin syntyvyys aina romahtaa. Seksivalistuksesta on tehty pakollinen kouluaine, ja nuorisolle yritetään näyttää pornoa, ja sanoa, että no niin, yritäpäs nyt sitten hallita nämä käytännön kokeet, ja pitää opetella, ja nuorisoa ei vaan voisi vähempää kiinnostaa, ja sitten ne kattelee sillä raunioituneiden love hotelien varjossa että nää on vissiin niitä kondomeja. "Ihme homma, miksi kukaan haluaisi harrastaa sitä seksiä jos ei kerran halua lapsia, koska sehän on niin kuin sellainen tylsä koulujuttu, jota tehdään ainoastaan sen takia."
(2:48:47) Petteri:
Sitten nuoriso valehtelee vanhemmille, että "joo, joo tottakai minua kiinnostaa tämä seksi, joo, tuntuu höpöltä housuissa, kun katselen näitä alastomien naisten kuvia, joo", vaikka se on kaikille ihan vaan semmoista ankeeta… Niin kuin, että "mitäs te lapset siellä teette?" "Me tehdään koulujuttuja, harjoitellaan suihinottoa." "Noniin, hyvä, loistavaa, keep up the good work." Ja sit se on sillai, että no, ihmiskunta on tuomittu, koska ketään ei enää kiinnosta seksi, mutta teemme kaikkemme asian eteen.
(2:49:10) Maaret:
Joo. Siellä Beautiful People -kokoelmassa oli kans tää, mikä jäi mulle tosi hyvin mieleen, missä oli maailmanloppu tullut ja vähän sillai samaa tematiikkaa, että siellä oli sitten maailman viimeinen mies, joka oli homo, ja maailman viimeinen nainen, joka oli lesbo. Ja sitten ne ei oikeen tulleet toimeen keskenään, eikä varsinkaan mikään seksijuttu oikein kiinnostanut.
(2:49:34) Petteri:
"Me olemme maailman paskimmat Aatami ja Eeva."
(2:49:34) Maaret:
Joo, mutta sitten kuitenkin ei voi oikein ilmankaan sitä toista olla, koska muuten ei olisi yhtään ketään, ja sitten siinä oli sellainen vaikea tilanne, että ei me oikein siedetä toisiamme, mutta ei me oikein ilman toisiammekaan pärjätä, koska ihminen on sosiaalinen eläin ja sen täytyy olla kommunikaatiossa muiden ihmisten kanssa.
(2:50:00) Petteri:
Joo. Beautiful Peoplessa mä tykkäsin kans siitä stoorista missä oli tää nainen joka oli käynyt miljoonassa kauneusleikkauksessa ja leikannut itsensä tosi kauniiksi, ja sit se tapaa tämmösen Frankensteinin hirviö -tytön, joka on vähän semmonen lapsekas ja sitten ne ystävystyy, ja sitten ne on sillai että "no emme ole kauhean erilaisia, sinä ja minä."
(2:50:22) Maaret:
Joo, Miharalla ylipäänsä on ehkä… en kerronta-tyyli on semmoinen, et sillä on hirveän paljon sanottavaa siellä ruutujen välissä, mitä ei lausuta ääneen.
(2:50:34) Maaret:
Et siellä Beautiful People lyhäriskokoelmassa esimerkiksi oli se viimeinen tarina, missä on tää vampyyri joka ottaa hoiviinsa nuoren tytön, ja sitten ne elää yhdessä. Ja ei se vampyyri oikein koskaan saa sitä syötyä, vaikka se oli sen alkuperäinen tarkoitus.
(2:50:49) Petteri:
Niin se on sillai että, "Mä aion syödä sut ihan kohta. Nyt just ei vaan tunnu siltä."
(2:50:55) Petteri:
"Kakskyt vuotta myöhemmin. Ei nyt tänäänkään tunnu ihan siltä."
(2:50:58) Maaret:
"40 vuotta myöhemmin."
(2:50:59) Petteri:
"Ei vieläkään." Näin. Tsundere-vampyyri.
(2:51:02) Maaret:
Joo. Ja sitten, kun lopulta se tyttö kuolee, kun se on kasvanut vanhaksi naiseksi, ja näin ihan luonnollisesti kuolee vanhuuteen, niin vampyyri ensimmäistä kertaa menee ulos päivällä ja näkee sen taivaan, josta se tyttö aina puhui sille. Ja implikaatio tietysti on, että se tekee tässä itsemurhan, kun sen tämä rakas ihminen on kuollut, ja se ei enää oikeastaan halua elää ilman sitä.
(2:51:32) Maaret:
Mutta sitä ei koskaan sanota ääneen, koska se loppuu siihen, että se kattoo sitä taivasta. Että "tämä on nyt se taivas, mistä se aina puhu."
(2:51:38) Petteri:
"Ah, taivas, jonka se sanoi, että sen silmät on taivaansiniset, mutta en ollut koskaan nähnyt taivasta, joten en tiennyt, oliko se totta vai ei." Ehkä sillä ei ollut telkkaria.
(2:51:46) Maaret:
Niin, joo.
(2:51:49) Petteri:
Mä tykkäsin tuosta vampyyritarinasta tosi, koska se oli just semmoinen niinkun kauheen romanttinen semmoinen, että oh, vampyyrijäbä ottaa tytön ja kasvattaa sen tyttärenään, ja sitten tyttö on sillai et "kyllä sä voit syödä mut", mutta "no en mä nyt just nyt halua", ja "kyllä mä tiedän, että sä oikeasti haluisit", ha ooh herra vampyyridaddy. Jjust niinku puhuttiin silloin kun puhuttiin Black Rose Alicesta, että siellä oli semmoista vähän kyynisempää suhtautumista ehkä niinku tähän, että herra vampyyridaddy tulee poimimaan sen niinku tytön sieltä jostain, mutta ei se sitten lähtenytkään sen mukaan. Se oli vaan niinku semmoinen mukava ajatus.
(2:52:21) Petteri:
Mutta tässä se oli niinku sillälailla oikeesti, tää konsepti, että vampyyrijäbä kasvattaa pikkutytön ja sitten ei saa sitä syötyä ja… Jotenkin kauhean romanttista, aitoa.
(2:52:30) Maaret:
Joo, kyllä. Sen huomasi taas siinä IC in a Sunflower -kokoelmassa, että siinä taas oli mun mielestä taas jotain pielessä siinä ilmaisussa, koska selkeästi siinäkin oli paljon semmoisia juttuja, että tarina loppuu johonkin semmoiseen vähän niin kuin käänteeseen, että mun on tarkoitus tajuta jotain. Sillai että jäbä on sillai että "nyt tiedän mitä siellä korissa oli", dön dön döö, ja sitten se loppuu siihen. Ja sit mä oon sillai että oliks mun tarkoitus nyt ymmärtää, että mitä siellä korissa oli?
(2:53:04) Petteri:
Sen kuolleen jäbän pää, ehkä.
(2:53:06) Maaret:
Ehkä, mutta siis...
(2:53:07) Petteri:
Mutta miksi se poltti sitä puistossa se mimmi, ja…
(2:53:10) Petteri:
Joo, musta tuntuu että nää jotkut oli ehkä sillai että, en mä tiedä onks se niinku mangakan vika, vai onks se käännöksen vika? Että kääntäjäkään ei ehkä ihan ollu tajunnu, että mitä se on kääntämässä ja...
(2:53:20) Maaret:
Toisaalta jos kääntäjä ei ole tajunnut, niin sekin voi johtua siitä, että mangaka ei ole saanut visiotaan niin terävänä.
(2:53:28) Petteri:
Se voi olla.
(2:53:28) Maaret:
Mielestäni Beautiful People -kokoelmassa ja Doll-tarinoissa ne oli kaikki ihan selkeitä, että mikä siinä on se pointti oli tarkoitus olla. Niin musta tuntuu, että kun Sunflower oli se ensimmäinen kokoelma, mikä siltä on koottu, ja siinä oli niiden varhaisimpia tarinoita, niin ehkä siinä on vain kyse siitä, että sen se craftaaminen, sen käsikirjoittaminen ja visuaalinen kerronta, ei ollut vielä niin selkeitä, että ne kaikki jutut olisi tullut selkeänä esille, mitä se yritti kertoa. Koska mulle tuli semmoinen fiilis, että täällä tekijällä on kyllä selkeä visio, mutta mä en vaan nää sitä.
Lukujonossa: MM & Doll
(2:54:06) Petteri:
Mut kyl nää, etenkin Doll mun mielestä on äärimmäisen vahvaa lyhyttarinakerrontaa mun mielestä.
(2:54:14) Maaret:
Joo, Doll on tosi siisti sarja. Ehkä vähän samalla tavalla kuin PTSD Radio, mistä puhuttiin viimeksi. Kokoelma lyhyttarinoita, jotka kuitenkin etenkin temaattisesti liittyvät toisiinsa, mutta joissa on myös semmosia juoni- ja hahmoliityntöjä, jotka jatkuu siellä aina välillä.
(2:54:36) Petteri:
Ja sitten tosiaan viimeisessä pokkarissa menee ihan jatkuvajuoniseksikin.
(2:54:36) Maaret:
Joo, tässähän on tää vahva epäkronologisuus, että aina välillä, kun tässä on nukkerobotteja laittomasti modaava sänkijäbä, tämmöinen renttumainen heppuli, niin aina välillä oli, että tää varmaan sijoittuu aikaan ennen ekaa tarinaa, kun sillä oli joku semmoinen pojuydeli siellä ekassa tarinassa, ja tässä nyt ei sitä toista tyyppiä näy ollenkaan.
(2:55:11) Maaret:
Ja sitten on sillai, että aa, niin tämä toinen tyyppi onkin nukke, ja sitten tulee sillai, että aa, niin tämä seksinukketarina olikin tämä, mistä tämä nukke, joka on sänkijäbän kanssa, niin on alunperin kotosin. Tai siis se on se, mikä kertoo sen origin-tarinan ja sillai.
(2:55:28) Petteri:
Niin, että miten se on päätynyt tämän sänkijäbän omistukseen?
(2:55:32) Maaret:
Ja sen apulaiseksi, kaveriksi.
(2:55:34) Petteri:
Joo, joo, ja sitten siellä sen sänkijäbän käsien kautta kulkee kaiken näköistä nukkeja, ja sitten se on sillai, että aa, toi oli toi nukke, joka oli tossa aiemmassa tarinassa, jossa oli se jäbä, joka haluaa, että sen nukke on mahdollisimman inhimillinen ja ihmismäinen ja vuotaa verta, kun saa haavan sormeen ja tällä lailla näin.
(2:55:52) Petteri:
Tässä se vaan on sillä lailla, että "Joo, asiakas halusi tämmösen ja tommosen, ja tää haluaa tää sadistijäbä että sen seksinukke tuntee mahdollisimman paljon kipua, ja lisäksi se pyysi modaamaan tän sen eksän näköiseksi, jotta se voi rangaista sitä. Ja en tuomitse. Raha on rahaa."
(2:56:08) Petteri:
Ja sitten oli se yksi robotti, joka odotti kuollutta omistajaansa siellä aseman edessä, ja sitten, kun siellä oli se stoori, jossa näytettiin, että no niin, täällä on meillä tämä nukkefirman romutusosasto, jossa on jäbiä jotka vaan laittaa näitä nukkeja hydrauliprässiin, niin sitten se yksi nukke joka oli odottanut sitä toisessa tarinassa omistajaansa, niin päätyi sinne ja romutettiin siellä sitten.
(2:56:34) Maaret:
Ja sekin taisi olla semmoinen, mikä oli nähty, se mahdollisimman inhimilliseksi tehty nukke, joka siellä romutettiin, joka siellä huusi, että "ei minä olen ihminen!"
(2:56:44) Petteri:
Joo näinhän se tais olla, et se oli niinku se toinen joo… koska sitten laittomasti modatut nuket viedään sinne romutettavaksi ja sillai.
(2:56:50) Maaret:
Joo. Tässä Dollis näkyy hirveän hyvin ehkä se puoli, että Miharaa kiinnostaa tämä temaattinen puoli ja tämä psykologinen puoli ja tämä hahmodynamiikkapuoli paljon enemmän kuin se teknologinen scifi-maailmanrakennuspuoli, koska just siellä ne pistää vain ne vanhat robotit prässiin, eikä esim. pura niistä hyödyllisiä uudelleenkäytettäviä osia, ja kaikkea muuta sellaista taloudellisesti järkevää juttua, vaan ne vaan niin kuin pläts.
(2:57:22) Petteri:
Niin, se on ihan totta. Tämähän ei ole muutenkaan erityisen sääntöpohjasta, että enemmän tämmöistä pehmeetä ja squishya, että aina välillä mainitaan, että eihän robotit saa vahingoittaa ihmisiä, paitsi sitten oli tämä yksi jossa kateelliset sukulaiset laitto tän pojan rakkaan robotin puremaan siltä peniksen poikki, jotta se ei voisi tulla suvun perijäksi. Ja ilmeisesti se robotti sitten pystyi kuitenkin vahingoittamaan ihmisiä, kunhan vaan tarpeeksi käskettiin, että tällaista näin.
(2:57:52) Petteri:
Ja sitten siellä on tietysti se salainen salamurharobotti, jonka tehtävä on metsästää niitä laittomasti modattuja robotteja, jotka on liian ihmismäisiä, että se kyllä sitten pystyy satuttamaan.
(2:58:00) Maaret:
Toisaalta se salamurharobotti oli sellainen, että se oli nimenomainen ainoa laatuaan ja se oli sen erityistehtävä.
(2:58:06) Petteri:
Ja lisäksi se oli varmaan täysin laiton ja salainen ja sillai. Joo, kyllähän se oli. Niin no itse asiassa nyt kun mä mietin, niin se robotti joka puri peniksen, niin sekihän oli sen robottifirman toimitusjohtajan omistama. Että ehkä siinäkin oli jotain tehdasasetuksia eri lailla, mitä ei kansalle myytävissä roboteissa ollut.
(2:58:28) Maaret:
Niin, ja oliko sekin yksi niistä prototyyppimalleista?
(2:58:32) Petteri:
En muista. Tässä oli tosiaan tämä juttu, että oli yhdeksän ensimmäistä robottia, jotka olivat käsin suunniteltu näiden robottien keksijäpariskunnan toimesta ja ne olivat jollain tavalla erikoisia.
(2:58:45) Maaret:
Ja niitä kaikkia näkyy yhdessä tai useammassa tarinassa täällä.
(2:58:50) Petteri:
Kyllä, ja sitten tämä nousee siellä lopussa sitten, kun tämä androidihakkerisänki, sillä on se laajempi juoni siellä tosiaan, mutta tota...
(2:58:58) Petteri:
Toisaalta nämä tarinat kertovat roboteista vain niinku sillälailla tangentiaalisesti, että robotti ei ole siellä tarinassa olemassa, mutta ei välttämättä sillälailla suorassa roolissa, vaan voi olla vaikka, että avioliitossaan onneton perheenisä ristiinpukeutuu viikonloppuisin nukeksi, robotiksi, voidakseen olla kaupungilla, ja sitten sen vaimo epäilee, että sillä on suhde, koska se ihmettelee, että minneköhän mun meikit katoilee ja miksi mieheni tuoksuu hajuvedeltä.
(2:59:24) Maaret:
Ja miksi sillä on huulipunaa vaatteissa ja näin.
(2:59:26) Petteri:
Joo. Katolinen nainen teeskentelee, että sen raiskauksen takia syntynyt tytär on robotti, eikä anna sen tyttären elää normaalia elämää, koska se ei halua tunnustaa sitä omaksi tyttärekseen, koska se joutuisi sitten tunnustamaan sen häpeän itselleen.
(2:59:44) Maaret:
Sitten siellä oli se mies, joka halusi tehdä elävästä naisesta nukkerobotin itselleen.
(2:59:52) Petteri:
Anto sille jotain nanobotteja, joka teki siitä riippuvaisen sen miehen DNA:sta ja sen piti ottaa siltä suihin tai se sai hirveitä riippuvuusoireita. Joo, se oli aika karsee tarina.
(3:00:04) Maaret:
Joo. Dollissa tää kolmospokkari oli semmoinen mihin kaikki ne tarinat mitä siihen oli koottu melkeinpä oli jotenkin tosi semmosia puistattavia.
(3:00:12) Petteri:
Joo, siellä oli ne kaikki. Tässä ei ollut ihan hirveästi näitä seksinukketarinoita, mutta siellä kolmospokkarissa nyt oli sitten niitäkin.
(3:00:20) Petteri:
Sitten oli semmoinen stoori, että asiakaspalveluosaston ainoa ihmistyöntekijä lopulta sekoaa siihen henkiseen paineeseen, kun pitää kuunnella asiakkaiden valituksia. Kaikki sen kollegat on nukkeja ja se miettii, että olisinpa itsekin nukke, niin ei tarvitsisi miettiä tämmöisiä.
(3:00:36) Petteri:
On suosittu kirjailija, jota sen isäpuoli raiskasi, kun se oli pieni, ja nyt se kärsii bulimiasta, ja sen robottipalvelijasihteeri on ainoa, jolla se pystyy avautumaan tunteistaan.
(3:00:47) Petteri:
Oli tämä pianonsoittajajäbä, jolla on repressoitu kaksoispersonallisuus ja silläkin oli robottipalvelija, joka oli ainoa, jolla se pystyi kertomaan siitä. Aika paljon oli sellaista, että se robottipalvelija on enemmän semmoinen sivusta seuraaja.
(3:01:01) Maaret:
Jollain tavalla katalyytti.
(3:01:01) Petteri:
Joo, joo
(3:01:05) Maaret:
Ja sitten jotkut näistä oli semmosia, että ne kertoi enemmän niistä roboteista. Sillai, että robotti löytyy kaatopaikalta ja tämmöinen vanhuksien muodostama kylä, josta kaikki nuoret on lähtenyt, niin vähän adoptoi sen kaikkien tyttäreksi sinne ja sitten se tekee siellä duunia. Ja se oli aika semmoinen mukava, kiva tarina.
(3:01:29) Petteri:
Joo, ja sit se yks nainen kiukuttelee vähän, että niinkun "tuosta nukesta ei seuraa mitään hyvää", mutta sitten sekin loppujen lopuksi heltyi sille ja sillä oli vaan paha mieli, kun sen oma tytär näytti ihan samalta ja lähti kaupunkiin ja kuoli. Ja se ei koskaan saanut kerrottua sille, että se rakastaa sitä.
(3:01:46) Petteri:
Doll oli näistä Miharan töistä ainoa, jonka mä olin lukenut kokonaan aikoinaan, silloin 20 vuotta sitten, kun tää englanniksi julkastiin. Oli muuten ensimmäinen kovakantinen mangajulkaisu, minkä muistaakseni näin.
(3:01:58) Maaret:
Ensimmäinen pokkari vain, loput oli normaaleja.
(3:01:59) Petteri:
Joo, ja mä muistelin tässä uudelleenlukiessa, että no tietystihän kun on kyse androideista ja palvelijoista ja seksinukeista, niin täähän on tietysti kommentaarii naisten asemasta yhteiskunnassa, näin mä muistelin. Mut nyt kun lukitaan uudestaan, niin eihän se nyt sitten oikeastaan sitä juurikaan edes ollut, vaan enemmän niinku ehkä sillai vaikeista perhesuhteista ja sillai
(3:02:22) Maaret:
Tietynlaista ihmismielen rumuutta ja kauneutta vastakkain asettelevaa.
(3:02:29) Petteri:
Joo. Tässä kakkospokkarissa on tämmöinen esipuhe, jossa mainitaan, että Dollissa ei juurikaan mietitä tätä epätasa-arvoa tai robottien oikeuksia tai sillä lailla, mikä länsimaisessa scifissä on usein se pääaihe, kun on robottitarinoita. Vaan sen sijaan otetaan itsestäänselvyytenä, että robotit eivät ole tasa-arvoisia, ne ovat meidän palvelijoita ja omaisuutta. Sarjan yhteiskunta pitää sitä itsestäänselvänä, että robotti on kodinkone.
(3:02:53) Petteri:
Sen sijaan Dollissa tarinoiden aiheena on enemmänkin se ihmisen epätäydellisyys ja hauraus, ja tämä androidien täydellisyys ja kauneus ja idealisointi on näissä tarinoissa korostamassa tätä ihmisten epätäydellisyyttä, kun ne asettaa sillä lailla vierekkäin.
(3:03:10) Maaret:
Toki kaikki androideista kertovat tarinat kertovat lopulta ihmisistä ja ihmisyydestä.
(3:03:16) Petteri:
Näinhän se on. Tässä on hyvin japanilainen suhtautumistapa robotteihin. Vaikka robotit ovatkin ihmisten palvelijoita, kumppaneita ja niin edespäin, niin silti henkisessä mielessä ihmiset ovat rakentaneet robotit vähän niin kuin lapsikseen. Tai siis ihmiskunta on luonut robotit omaksi kuvakseen, ja ne ovat ihmiskunnan lapsia.
(3:03:37) Petteri:
Ja Dollissahan tämä suoraan ihan sanoitetaankin siellä lopussa, että kun siellä on ne luonut pariskunta, tiedemiehet, niin sanoo, että teimme nämä robotit lapsiksemme, ja toivottavasti heillä on parempi elämä kuin ihmiskunnalla.
(3:03:52) Petteri:
Sekin on japanilaista, että vaikka androidit onkin nominaalisen tunteettomia, niin sieltä saattaa sitten löytyä sitä emergenttiä inhimillisyyttä pitkän ajan kuluessa. Sellainen jotenkin japanilainen ajatus, että kun esineet on riittävän vanhoja, niin niihin tulee se henki, tiedäksää.
(3:04:10) Maaret:
Joo, ja tässä sanotaan paljon ääneen ja mietitään sitä, että nuket eivät koe tunteita. Mutta esimerkiksi sänkijäbän avustajanukkehan oli just sillai, että "Voitko modaa mua sillai, että pystyisin tuntemaan surua siitä, miten minun partnerini, joka oli aina kulkenut minun kanssa, tuhottiin ja mutiloitiin minun silmien edessä. Koska minusta tuntuu pahalta, että mä en voi surra sitä."
(3:04:38) Maaret:
Että et niil on niin kuin tunteita ja käsitys tunteista, mutta se on vaan tosi erilainen kuin mitä ihmisillä on.
(3:04:46) Petteri:
Tässä tämä ensimmäinen tarina ihan, naisesta, jolla oli ollut tämä sen palveluspoikarobotti lapsesta asti vuosikymmeniä, ja jälkikäteen meille sitten paljastuu, että itse asiassa tämä oli ihan suurin piirtein toinen robotti, mikä koskaan edes rakennettiin. Sitten sanotaan, että se on tosi vanha malli ja sillä ei ole mitään tunneilmaisua eikä mitään kasvunilmeitä, mutta se on silti pitänyt sen vuosikymmeniä, koska se on sille tärkeä. Ja sitten se rakasti sitä loppujen lopuksi enemmän kuin mitään muuta ja implikaatio oli se, että kyllä se robottikin välitti sitten siitä, että jotenkin se emergenttiys voi tulla sieltä sitten.
(3:05:20) Maaret:
Joo, ja sit just siellä oli se nukke, johon tää sadistinen omistaja, jonka vaimo oli lähtenyt ja oli pyytänyt laittomia modauksia, että "laita se tuntemaan kipua ja silti rakastamaan mua epätoivoisesti, vaikka satutan sitä", niin siellä oli se tarina, missä oli tää robotti…
(3:05:39) Maaret:
…ja sit se ihan siihen liittymätön itsetuhonen kiusattu tyttö, joka hyppää kerrostalosta korkealta, niin sitten se robotti – koska robotin pitää suojella ihmishenkeä – ryntää siihen ottamaan sen kiinni ja miettii siinä, että "sä olet mun pelastava enkelini, koska ihmishengen pelastaminen on ainoa tapa, jolla mä voin ohittaa isäntäni käskyt ja pystyn kuolemaan ja pääsemään tästä kauheudesta, mitä koen sen käsissä."
(3:06:07) Petteri:
Ja samalla se tyttö sitten säilytti henkensä.
(3:06:10) Maaret:
Joo, ja sitten ne molemmat oli sillai, että "oh, olet pelastava enkelini", mutta sen nukkerobotin kannalta se oli semmoinen hirveän surullinen, että miten se, että se oli laitettu sitten tuntemaan kipua ja kokemaan kivun tunnetta, niin selkeästi oli vaikuttanut siihen, ja vaikka se oli myös laitettu rakastamaan sitä omistajaansa, niin se vaan halusi tuhoutua, ettei sen tarttisi enää elää siinä kokemuksessa, niin se oli semmoinen aika vahva.
(3:06:42) Maaret:
Mutta tämä oli tosi mielenkiintoinen kattaus tää Doll erihenkisiä tarinoita. Jotkut näistä oli aivan karseita ja hyvin puistattavia, ja jotkut oli aika kivoja. Ja aika usein niissä oli jotenkin tosi hyhmänen alavire ainakin, vaikka ne olisikin mukavia. Ehkä se vanhuskylä oli ainoa melkein semmoinen, mikä oli ihan vaan mukava.
(3:07:09) Maaret:
Sitten siellä oli toki se, missä esimerkiksi tämä toinen niistä keksijäpariskunnasta, se varsinainen projektinjohtajanainen, alkoi dementoitumaan. Ja sitten tämä mies ensin oli sillai että "En halua menettää rakastani, joten tähän ensimmäiseen nukkeemme nyt lataan vaimoni vähän niin kuin tietoisuuskopio-tyyppisen AI:n."
(3:07:33) Maaret:
Ja sitten kun se herää ja on ensin ihan niin kuin se olisi se sen vaimo, mutta sitten kun mies sanoo jotain käyttäen käskymuotoa, niin sitten se sanoo, että "Kyllä, isäntä".
(3:07:48) Maaret:
Ja sitten se mies on vaan sillä tavalla, että "Aah, mitä olenkaan tehnyt, tämä on abominaatio." Ja sitten se päättää, että se lähtee kokonaan tästä kehitystoiminnasta ja se vaan muuttaa dementoituneen vaimonsa kanssa jonnekin maalle ja pitää siitä huolta sitten sen loppuelämän.
(3:08:07) Petteri:
Ja laittaa firmaan säännöt, että robottia ei muuten sitten koskaan saa tehdä ihmisen kopioksi, eikä saa luoda sellaista robottia, joka luulee olevansa ihminen, tai ei saa laittaa ihmisen tietoisuutta tai muistoja robottiin, että kohtuus kaikessa. Robotit on ihmisten palvelijoita joo, mutta ei ne orjia ole.
(3:08:26) Maaret:
Joo, monissa oli tuollainen, että niissä on vähän sellainen hytisyttävä joku piirre, mutta sitten siellä tehdään kuitenkin joku oikea ratkaisu ja päädytään parempaan paikkaan. Ja sitten tosi monet oli semmoisia, että päädytään aivan hirveeseen paikkaan.
(3:08:41) Maaret:
Ja sitten siellä oli tosiaan se yksi tarina, missä hydraaliprässataan niitä robotteja, kaikki mitkä on modattu tai virheelliseksi todettu. Esimerkiksi se robotti, joka puri peniksen irti, niin sehän sitten laitettiin romuttamolle, koska se oli viallinen, koska se satutti ihmistä.
(3:08:57) Petteri:
Niin… tai no ainakin nämä sukulaiset sanoi, että se muka oli viallinen, koska sehän oli niiden käskystä purru sen peniksen irti, mutta joo, selitys näin.
(3:09:08) Maaret:
Sitten oli se yksi nainen, joka oli mustasukkainen niiden nukelle ja väitti, että se oli...
(3:09:16) Petteri:
…vahingoittanut sitä, niin, ja sitten oikeasti se oli vaan mustasukkainen silleen, että se mies koki seksuaalista vetoa siihen nuoreen ja nättiin robottiin. Ja sittenhän tämä hydraulipressiosastolla oleva mies on sillai, että "joo, kuulostaa tekosyyltä, että se vaimo vaan lavasti sut päästäkseen susta eroon näin. Sinne meni 20 tonnia kankkulan kaivoon sitten."
(3:09:36) Maaret:
Sitten ne suhtautuvat romutettaviin nukkeihin tosi kylmällä välinpitämättömyydellä. "Joo, onhan sun tarina aika surullinen, mutta ei nyt mitään voi." Pres butan ja plänk.
(3:09:50) Petteri:
Se oli kauhean hauska, miten siinähän sitten se hydraulipressitarina loppui siihen, että se mies, joka oli siellä vuosikymmenet ollut painamassa nappia ja rusentamassa niitä robotteja, niin oli siellä sitten työvuorossa yksinään. Ja sitten sen hiha tarttu siihen hydraulipressiin ja se oli murskautumassa hengiltä sen nuken kanssa, jota se oli siinä murskaamassa. Mutta selviytyi sen takia, että se nukke nyt sitten, tietysti kun näin tapahtui, niin pysäytti sen hydraulipressin.
(3:10:18) Maaret:
Pelasti sen hengen.
(3:10:20) Petteri:
Ja se herättää ajattelemaan, että nii-in – jokainen näistä nukeista voisi pysäyttää tämän hydraulipressin, mutta ne ei vaan tee niin.
(3:10:28) Maaret:
Joo. Sit se oli taas semmonen että uhhuh, tuntuu pahalta, kun jäbä sitten vaan prässää sen nuken. Tai sit sillä lailla, "et ei tässä nyt muuta voi, tää on mun duunii."
(3:10:38) Petteri:
Joo, mutta sehän loppui sitten siihen, että se irtisanoutu sieltä ja oli sillai, että lähdenpäs haistelemaan auringonvaloa vaihteeksi. Mä oon ollut liian monta kymmentä vuotta täällä kellarissa prässäämässä nukkeja hengiltä.
(3:10:49) Maaret:
Tämä on jännä, koska Miharahan ei näistä tarinoista kauheasti nosta sinne dialogiin näitä moraalijuttuja tai mitään johtopäätöksiä näistä moraalin dilemmoista.
(3:11:02) Petteri:
Just sen takia se on mun mielestä kauheen siistiä, että se on semmoista sarjakuvakerrontaa, eikä...
(3:11:07) Maaret:
Joo. Just se, että ne ruudut, mitä niistä tapahtuu, puhuu puolestaan, että kaiken informaation ei tarvitse tulla siellä dialogissa, myöskään tämmöisistä moraalisista, filosofisista ongelmista.
(3:11:22) Petteri:
Joo, kyllä tämä on tosi hyvää scifiä, tää Doll etenkin. Kyllä nämä muutkin vanhemmat stoorit olivat ihan semmoisia hauskoja, mutta etenkin Doll, kun se oli temaattisesti konsistentti ja sijoittu samaan maailmaan. Ja sä tiedät, että okei, täällä on tämä SG Corporation, joka tekee näitä nukkeja, ja noi on ne tärkeät tiedemiehet, ja sitten se pääsee olemaan semmoinen elävä ja hengittävä maailma, jossa me tiedetään, että miten yhteiskunta nukkeihin suhtautuu ja minkälainen rooli roboteilla on tässä yhteiskunnassa.
(3:11:52) Maaret:
Sitten nähdään erilaisia kohtaloita, sekä ihmisten että robottien.
(3:11:59) Petteri:
Ja nuket ovat blank slateja, ja sä teet siitä sellaisen mitä haluat. Ihmiset määrittävät mitä ne robotit ovat. Onko ne kauniita vai rumia vai, mihin niitä käytetään. Vähän semmoinen lastenkasvatus metafora jollain tavalla.
(3:12:13) Maaret:
Vähän niin kuin, mutta sitten jossain vaiheessa tosiaan se, millaiseksi se nukke muodostuu ja miten se käyttäytyy, niin saattaakin ajautua eri suuntaan ja vähän niin kuin riistäytyä sen omistajan käsistä, missä sitten taas just mietitään niitä, että miten itsenäiseen kokemiseen ja ajatteluun nämä pystyy ja sillä lailla. Ja se on hauska, koska tässä ei koskaan vedetä mitään johtopäätöksiä, että definitiivisesti pystyvätkö ne nyt tuntemaan tai ajattelemaan itsenäisesti tai vastustamaan käskyjä missään tilanteessa tai sillä lailla, vaan niitä vaan vähän niin kuin näytetään esimerkinomaisesti, että millaisia dilemmoja syntyy tässä ihmisten ja robottien välisessä kanssakäymisessä ja miten siinä samalla tulee sitä emergenttiä tunteiden kehitystä esimerkiksi.
(3:13:09) Petteri:
Tosi hyvää scifiä.
(3:13:11) Maaret:
Oisi kyllä hienoa, jos joku etenkin tän Dollin pelastaisi sieltä Tokyopopin jäämistöstä.
(3:13:17) Petteri:
Niin ja uudelleenjulkaisisi, koska ei näitä varmaan ihan kauheasti näitä vanhoja Tokyopin julkaisuja mistään saa. Tämä on kyllä tämmöinen manga, mitä kehtaisi luetuttaa ihmisillä ylipäätään. Sen takia, että se on semmoista, se seksuaalinen kuvasto, mitä siellä nyt on luvunaloitussivuilla, on semmoista niin kuin kutkuttavaa ja jännittävää, mutta nämä tarinat itsessään on kuiten aika semmoisia aikuisia ja synkkiä ja vakavia. Mutta kuitenkin tietyllä tavalla hauskoja ja romanttisia ja...
(3:13:46) Maaret:
Ja sitten siellä on niitä toiveikkaita pilkahduksia.
(3:13:50) Petteri:
Niin. Että totta kai, kuten sanoit, niin roboteista kertovat tarinat kertoo oikeastaan ihmisistä. Mutta ihan tämmöstä scifii mun mielestä lännessä ei kauheen paljoo tehdä. Just lähtien siitä että no tämmönen yhteiskunta meillä nyt on, ja robotit ei oo tasa-arvoisia, ja me ei märehditä niitä robottien ihmisoikeuksia…
(3:14:08) Maaret:
Eikä me myöskään märehditä sitä, että miten nämä tarkalleen ottaen teknisesti toimivat nämä asiat, vaan...
(3:14:17) Petteri:
Joo. Täähän on tosi tällaista ysärin lopun, että "no niin, tässä on robottisi. Ja tässä on sitten näitä levykkeitä, että jos pitää formatoida tää, niin käytät tätä levykettä." Ja kaikki tietokoneet on semmosia tosi paksuja putkinäyttöjä, vaikka sarja sijoittuu jonnekin 2070-luvulle.
(3:14:26) Maaret:
Mut tämmönen, missä on valittu, mistä halutaan kertoa, ja sitten systemaattisesti kerrotaan siitä, ja se on todella mielenkiintoinen sitten se kerronnan kohde.
(3:14:38) Petteri:
Joo, sääli tosiaan, että Mitsukazu Mihara ei ole vissiin mangaa kymmenen vuoteen tehnyt, koska kyllä mä mielelläni lukisin siltä enemmänkin.
(3:14:48) Maaret:
Sama juttu, ja tietysti kaikkea sieltä ei ole koskaan lisensoitukaan.
(3:14:52) Petteri:
Niin, niin, se Dokuhime esimerkiksi.
(3:14:55) Maaret:
Joo. Täytyy sanoa kyllä, että se Haunted House oli semmoinen tarina, joka mulle jäi vaan kesken, kun mun mielestä se oli niin ankea ja epämiellyttävä lukea. Se oli semmoinen Addams Family, mutta sillä lailla, että se päähenkilö on semmoinen, että "Mä en yhtään tajuu tätä mun perhettä, mä en yhtään haluaisi olla mukana näihin jutuissa ja ne pilaa mun elämän."
(3:15:18) Maaret:
Siinä on se niin kuin straight man. Ja Addams Familyn viehätys on just se, että kukaan siellä ei ole semmoinen straight man. Ja tässä vähän niin kuin oli sama konsepti, mutta sillä lailla huonolla tavalla. Ja se oli mun mielestä vaan rasittava ja ankea ja en halunnut lukea sitä loppuun asti.
(3:15:37) Maaret:
Että ehkä jotenkin tuli semmoinen fiilis, että toi huumori ei ollut sitten Mitsukazu Miharan...
(3:15:42) Petteri:
Ominta alaa, niin ehkä sen kannattaakin pysyä tällaisissa vähän vakavammissa ja...
(3:15:48) Maaret:
Makaabereissa jutuissa.
(3:15:49) Petteri:
Joo, kyllä.
(3:15:50) Maaret:
Mutta kiitoksia ystävällemme Maijalle Mitsukazu Mihara -kokoelmansa lainoamisesta, että päästiin tämä kattaus lukemaan ja siitä puhumaan.
Lopetus
(3:16:06) Maaret:
Ja tämän jakson show notet löytyy tuttuun tapaan meidän nettisivuilta osoitteesta mangakartta.net/111.
(3:16:14) Maaret:
Eli satayksitoista. Mangakarttaa voi seurata kaikissa avoimissa podcast-palveluissa, joita on esimerkiksi Podcast Addict, Pocket Casts tai Apple Podcasts. Lisäksi löytyy myös vähän suljetummista palveluista, Spotifysta ja YouTubesta.
(3:16:32) Maaret:
Ja lisäksi Mangakarttaahan voi seurata erinäisillä somealustoilla, jotka on Mastodon, Bluesky, Threads, Instagram ja X. Nimimerkki on kaikissa Mangakartta.
(3:16:44) Maaret:
Otetaan mielellään vastaan kuulijakommentteja ja luetaan niitä jaksoissa. Kommentteja voi laittaa joko tuolla meidän sometileille tai sitten nettisivujen kommenttilomakkeella osoitteessa mangakartta.net/kommentoi.
(3:16:58) Maaret:
Ja mä olin tosiaan Maaret Stepanoff ja löydyn Blueskysta ja Mastodonista nimimerkillä AranaRain.
(3:17:04) Petteri:
Ja mä olen Petteri Uusitalo ja löydyn somepalveluista nimimerkeillä ptjtsubasa ja petteriuusitalo.
(3:17:13) Maaret:
Mainiota kevään odotusta kaikille ja moi moi!
(3:17:16) Petteri:
Hei hei!